Kun elämäntapa uuvuttaa
Usein kun lukee juttuja uupumuksesta, niissä kerrotaan työssä uupumisesta. Väsyä voi kuitenkin ihan yhtä lailla työn ulkopuolella. Joskus voimia vie täydellisyyden tavoittelu, toisiin vertailu tai suorittaminen vapaa-ajalla. Uupumuksen juurisyyt voivat olla sen verran syvällä, että ne vaikuttavat ajatuksiimme, tunteisiimme ja toimintaamme jatkuvasti, olimme sitten töissä tai vapaalla.
Uupumisen mahdollisia juurisyitä
Jos viikot kuluvat täydellisen elämän rakentamisessa ja arki muodostuu yhdeksi suoritusten jatkumoksi, jossain vaiheessa tulee todennäköisesti seinä vastaan. Liiallinen vaativuus itseä kohtaan ja hienolta näyttävän elämän tavoittelu uuvuttaa kenet tahansa. Kysymys kuuluukin, miksi ihmeessä emme paina jarrua ja muuta toimintaamme?
Jatkuvan suorittamisen ja täydellisyyden tavoittelun taustalla on usein halu tulla hyväksytyksi. Ihmisen emotionaalisiin perustarpeisiin kuuluu hyväksytyksi ja rakastetuksi tuleminen. Suorittamalla ja tavoittelemalla täydellistä elämää yritämme näyttää muille, että olemme hyväksynnän ja rakastamisen arvoisia. Saatamme hakea arvostusta saavutuksilla tai sillä, miltä ulkoapäin katsottuna elämämme näyttää. Kun kyse on perustarpeesta, teemme aika paljon sen eteen, että saisimme tuntea hyväksyvät katseet.
Saamme ehkä näitä hyväksyviä katseita ja arvostusta suorittamalla ulkoisesti hienon näköistä elämää. Uuvuttavan tällaisesta elämästä tekee se, että olemme sitoneet toisilta saamamme hyväksynnän ulkoisiin asioihin elämässämme, emme todelliseen itseemme. Yritämme siis ansaita muiden hyväksyntää aina uudestaan ja uudestaan.
Tiputa suojapanssarisi
Mutta mitä jos hyväksytyksi tulemisen tarve täyttyisi ilman suoritusten oravanpyörää ja täydelliseltä näyttävää elämää? Se onnistuu kyllä, mutta edellyttää hieman aikaa ja vaivannäköä. Ensinnäkin, oma suojapanssari pitäisi tiputtaa pois ja uskaltaa kohdata todellinen itse. Suojapanssarilla tarkoitan esimerkiksi hyvinvointia nakertavaa liiallista saavutusten ja täydellisyyden tavoittelua.
Toiseksi, koska tämän panssarin tiputtaminen voi tuntua yhtä pelottavalta kuin vaatteiden riisuminen tuntemattomien ihmisten edessä, matkassa olisi hyvä olla mukana myös joku turvallinen ihmissuhde. Tämä suhde voi olla kehen tahansa ihmiseen, kunhan hän pystyy kohtaamaan sinut arvostavasti ja lempeästi, täysin omana itsenäsi, ilman suojapanssaria.
On hyvä muistaa, että panssarin tiputtaminen ei todennäköisesti onnistu hetkessä. Se on syntynyt pitkän ajan kuluessa, joten ei sen riisuminenkaan onnistu parissa viikossa. Lisäksi panssari voi olla niin tiukka, että sitä on nitkuteltava pois pikku hiljaa, pienin askelin.
Vaikka urakka voi tuntua hankalalta, se kannattaa. Palkinnoksi saa tutustua siihen ihanaan ihmiseen, joka todellisuudessa on. Mitä hän pitää tärkeänä? Millaista elämää hän haluaisi elää? Millaisten ihmisten kanssa hänen on hyvä olla? Suojapanssarin tiputtamalla, omannäköistä elämää elämällä ja itseään arvostamalla hyväksyntää tai rakkautta ei tarvitse enää hakea ulkoisilla asioilla, vaan sitä voi saada olemalla oma itsensä.
Lue myös:
Omaa aitoutta on tärkeää vaalia
Itsetuntemus lisää hyvinvointia
Seuraa Stressitohtoria Facebookissa
Kuva: Aleksandr Ledogorov
Tää on niin totta. Uupuminen, seinä tuli vastaan, ja vuoden on jo toipumis projekti vienyt. Eikä ollut työuupumus. Kaikki piti ollahyvin
Mites sitten kun se elämä ja arki saa uupumisen tunteita pintaan vaikkei siinä olisikaan mitään ylimääräistä suorittamista tai täydellisyyksien hakemista?
Herään viideltä töihin. Työt alkaa klo 7. Noin klo 16 haen lapsen hoidosta. Asettumista, syöntiä ja ruuan jälkien raivausta, kello on tullut jo viiteen. Lapsen kanssa leikkimistä puolesta tunnista tuntiin. Viimeistään ilta kuudelta täytyy ryhtyä ruuan tekoon, ripustaa pyykit (kone oli jo pyörimässä), siivouspäivänä joko imuroida tai pestä wc ja pölyt ehkä pyyhkäistä. Ei kaikkia kerralla. Siivota ei turhan usein, se normi kerta viikkoon riittää. Jos ei ruuantekoa eikä siivouspäivä, ulkoillaan lapsen kanssa etenkin jos leikkiseuraa on tarjolla tai sää erityisen hyvä.
Viimeistään ilta seitsemältä alkaa iltapuuron keitto. Samalla laitan seuraavan päivän eväät ja aamupalan valmiiksi. Jos mies pääsee näillä main töistä ehtii hän suorittamaan iltakylvyn ja lapsen hammaspesut. Jos on myöhempään töissä tai käy töiden jälkeen kaupassa niin minä jatkan iltapesuihin. Sitten omat iltatoimet. Ehkä iltasatu, harvemmin nykyään. Viimeistään klo 21 pitäisi olla itsekin nukkumassa.
Mikään tässä ei ole ylimääräistä suorittamista eikä täydellisyyteen pyrkimistä. Mutta mistä voisi karsia? Joku ilta viikossa yritän saada tehtyä jumpan tai joogan tai pitää jalkoja seinää vasten edes 10 minuuttia. Joskus se paras huilitapa olisi vaan katsoa tv:tä mutta sitä ei viikolla ehdi omia ohjelmia varten avata.
Niin ja sitä samaa sitten viikosta toiseen. Se on se mikä saa välillä tuntumaan uupumuksen tunteita. Joskus miehellä aamuviikko ja silloin vähän helpompaa, mutta sitten mies tuo omat suorittamisensa siihen arkeen ja helposti se oma pieni jumppahetki jää.
Yökylässä lapsi on ehkä 1-2 kertaa vuodessa yhden yön.
Hei,
Tätä on tietenkin vähän vaikea kommentoida tuntematta tarkemmin tilannettasi. Ehkä jos esität itsellesi kysymyksen, mitä oikeastaan tarvitsisit tai haluaisit voidaksesi paremmin, voisit löytää jotain suuntaa, mihin ottaa askelia. Kuvaat, että arkipäivät toistuvat samankaltaisena päivästä toiseen eikä omaa aikaa juuri jää. Uskon että useissa lapsiperheissä oman ajan ottaminen arki-iltana on haastavaa, jos ei ole toista aikuista hoitamassa lasta. Olisiko viikonloppuisin aikaa ja mahdollisuutta tehdä jotain, mikä toisi sinulle energiaa ja hyvinvointia?