Energiatasapaino hyvinvoinnin pohjana

Olet nuutunut ja vetämättömissä, etkä oikein jaksaisi mitään. Sitten teet jotain sinua miellyttävää, ehkä juttelet ystävän kanssa puhelimessa tai katselet inspiroivan dokumentin. Tämän jälkeen huomaat, että olet taas virkeä.

Päässäsi tuntuu pientä alkavaa särkyä. Lähdet lempipaikkaasi lähimetsään kävelylle. Etenet rauhallisesti, annat ajatusten tulla ja mennä, tarkkailet metsän kasvustoa ja elämää. Metsästä tultuasi huomaat, että alkava pääkipu on väistynyt.

Systeemisen energian ulottuvuudet

Edellä kuvatuissa esimerkeissä vaikutamme energiatasoihimme eri ulottuvuuksilla. Immunologi Sanna Ehdin on kirjoittanut kirjassaan Enemmän energiaa systeemisestä energiasta. Ehdinin mukaan energiatasoihin vaikuttavat useat eri energian ulottuvuudet, jotka hän on jakanut neljään kategoriaan:

1. Fyysinen energia: esimerkiksi liike, liikunta, ravinto, lepo, hengitys

2. Mentaalinen energia: esimerkiksi ajatukset, tietoisuus, merkitys, tavoitteet

3. Emotionaalinen energia: kaikki tunteet esim. ilo, suru, kiukku, pelko, rakkaus

4. Henkinen energia: tunne, että on osa jotain suurempaa. Tähän voi lukea esimerkiksi haltioitumisen kokemukset luonnossa, syvät yhteyden kokemukset muiden ihmisten tai eläinten kanssa tai myös jumalalliset kokemukset.

Energiaulottuvuudet vaikuttavat toisiinsa

Kiinnitämme usein ensimmäisenä huomiomme fyysisen energian ulottuvuuteen, kun tunnemme energian olevan vähissä. Mutta yhtä lailla kolme muuta tasoa eli ajatukset, emootiot ja henkisyys ovat olennaisia hyvän energiatason ylläpitämiseksi.

Emotionaalisesta tai henkisestä energiasta huolehtiminen on jäänyt ehkä vähän vähemmälle huomiolle verrattuna fyysiseen energiaan. Saatamme ihmetellä, että vaikka teemme kaikkemme fyysisen energian eteen esimerkiksi ravintoon, liikkumiseen ja lepoon liittyen, olo voi silti tuntua huonolta tai stressaantuneelta.

Energiaulottuvuudet vaikuttavat myös toinen toisiinsa. Kun mentaalinen tai emotionaalinen energia on alhaalla, fyysinen tai henkinen energia voi virkistää. Samalla tavoin fyysiset tuntemukset, kuten kipu, voi vähentyä esimerkiksi mentaalisen, emotionaalisen tai henkisen energiatason nostamisen myötä.

Kiinnitä huomiota energiatasoihin

Kun omaa energiaansa tarkastelee ottaen huomioon eri ulottuvuuksien vaikutukset, on ehkä helpompi pistää merkille, millaisissa tilanteissa, millaisten tilanteiden jälkeen tai mitkä asiat tuntuvat romahduttavan energiatason ja mitkä taas lisäävät energiaa.

Energiatasapainon huolehtimisessa kannattaa sekä tehdä asioita, jotka nostavat energiatasoja, että kiinnittää huomiota niihin asioihin, jotka tuntuvat vähentävän ja vievän energiaa.

Emme onneksi ole vain ulkoisten olosuhteidemme armoilla, vaan voimme hyvin paljon säädellä kaikkia neljää energiaulottuvuutta itse. Ja kun oma energiatasomme on hyvä, se vaikuttaa myönteisesti myös ympäristöömme.

Esimerkkejä eri energiaulottuvuuksista

1. Fyysinen energia: (liike, liikunta, ravinto, lepo, hengitys)

Fyysisen energian kategoriassa tasapaino on tärkeää. Esimerkiksi liiallinen määrä liikuntaa suhteessa lepoon tai pelkkä lepo ilman liikettä voivat johtaa epätasapainoon.

Hengityksen merkitys on suuri, sillä se on keino vaikuttaa autonomiseen hermostoon. Hengitysharjoitusten tekeminen, jossa keskitytään pintahengityksen sijaan rauhalliseen, syvään hengitykseen, voi tasapainottaa hermostoa ja tuoda lisää energiaa.

2. Mentaalinen energia: (ajatukset, tietoisuus, merkitys, tavoitteet)

Tulemalla tietoiseksi omista ajatuksistamme voimme huomata, että ajattelemalla saamme luotua itsellemme erilaisia tunnetiloja: voimme muistella jotain ikävää tapahtumaa, ja luoda uudestaan kehomieleemme samanlaisen stressin, kuin itse tapahtuman aikana. Yhtä lailla voimme ajatella jotain miellyttävää kokemusta ja saada myönteisten tunteiden aallon aikaiseksi.

3. Emotionaalinen energia: (kaikki tunteet esim. ilo, suru, kiukku, pelko, rakkaus)

Emotionaalisen energian epätasapaino voi näkyä esimerkiksi siten, että tukahdutamme ja pakenemme kielteisiä tunnetilojamme tai annamme kielteisten tunteiden johtaa toimintaamme sen sijaan, että kohtaisimme ne ja päästäisimme niistä irti.

Emotionaalisen energian lisäämiseen voi hyvin toimia kaikki sellaiset keinot, joissa tunteet tulevat kohdatuiksi ja joissa pääsee syvään rauhalliseen tilaan. Näitä keinoja ovat esimerkiksi erilaiset kehomieli-tekniikat, meditointi, keskustelut joissa tulee kohdatuksi aitona itsenään ja ylipäätään sellaiset tekemisen ja olemisen tavat, joissa on mahdollista kohdata tunteensa.

4. Henkinen energia: (tunne, että on osa jotain suurempaa)

Tunteen, että on osa jotain suurempaa, voi kokea eri tavoin. Yksi kokee sen luonnossa, toinen taiteen parissa, kolmas syvällä yhteydellä eläinten tai ihmisten kanssa ja neljäs rukoilemalla. Pidempään meditoinut on saattanut kokea meditoidessaan ykseyden tunnetta eli suurta yhteenkuuluvuuden tunnetta. Usea meistä etsii ja saa turvaa henkisestä energiasta etenkin silloin, kun arjen perusrakenteet järkkyvät tavalla tai toisella.

Lue myös:

Kun pää on liian täynnä tehtäviä ja suunnitelmia

Miksi hengitys on loistava apu stressiin?

Seuraa Stressitohtoria Facebookissa

energiataso hyvinvointi

Kuva: Jude Beck

hyvinvointi mieli stressi uupumus
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *