Stressitohtori
Stressitohtori

Avainsana: elämänmuutos

Huomaa tie uupumukseen ajoissa

Toni on lähdössä töihin ja istuu autoonsa. Ennen kuin hän saa käynnistettyä auton, tulee outo hetki. Hän ei muista, mihin pitäisi ajaa. Oikeastaan koko tulevan päivän tapahtumat ovat kadonneet päästä johonkin. Toni istuu autossa kauan, ihmetellen…

  • 7

Voiko kiireeseen vaikuttaa?

Jokaisella meistä on todennäköisesti kokemuksia siitä, mitä kiire ja aikapaine tekevät mielelle ja keholle. Tulin ajatelleeksi taas kiireen olemusta, kun työkaverini kertoi päätöksestään luopua kiireestä 90-luvulla. Hänellä oli kyllä tuolloin kädet täynnä töitä ja aikataulut…

  • 0

Ajatuksia turhasta häpeästä ja omanarvontunnosta

Muistan kuinka eräs henkilö kysyi minulta: Oletko sinäkin niitä, jotka eivät liiku? Jo valmiina muhivat syyllisyyden tunteet liikkumattomuudestani nousivat pintaan, ja häpeä kuumotti mieltä. Ajattelin, että kyllähän minun pitäisi liikkua, mutta kun en pystynyt. Enkä jaksanut tai edes halunnut selittää…

  • 4

Liiallinen vaativuus voi johtaa tyhjään suorittamiseen

Joskus voi olla vaikeaa erottaa tervettä kunnianhimoa liiallisesta vaativuudesta itseään kohtaan. Etenkin, jos on tottunut ponnistelemaan ja suoriutumaan tietyllä tasolla. Tervettä kunnianhimoa voisi olla itselle tärkeiden asioiden sinnikäs eteenpäin vieminen ja pyrkimys tehdä asiat hyvin….

  • 0

Tee asioita, jotka ovat sinulle tärkeitä ja joista nautit!

Kun olen lukenut kertomuksia unettomuudesta kärsivistä tai viimeisiä elinaikojaan elävistä, sama ajatus valtaa mieleni: Meidän pitäisi tehdä enemmän sitä, mitä pidämme tärkeänä ja mistä nautimme. Unettomuuden syyt voivat olla moninaisia, mutta yksi asia on varma:…

  • 0

Huolehditko muiden hyvinvoinnista itsesi kustannuksella?

Uhrautuvainen ihminen saattaa tehdä kaikkensa, että muilla olisi asiat hyvin. Hän on valmis auttamaan, joustamaan, mukautumaan ja tarvittaessa vaikka miellyttämään, että toisilla olisi hyvä olla. Myös oman jaksamisensa kustannuksella. Ei:n sanominen voi tuntua itsekkäältä ja tylyltä…

  • 1

Erityisherkän suojakuori voi peittää aidon minän

Psykologi Heli Heiskanen kirjoittaa suojakuorista, joilla ympäröimme itsemme selviytyäksemme haavoittavista ja ikävistä tilanteista. Suojakuoret ovat opittuja toimintamalleja tai rooleja, joilla suojaamme minuuttamme. Otamme suojakuoret käyttöön myös silloin, kun emme halua tai uskalla näyttää aitoa itseämme…

  • 4

5. Luota itseesi! #Kohti hyvän mielen vuotta

Muutoksen tekemisessä luottamus itseen ja tekemiseensä on kaikki kaikessa. Jos et luota itseesi, muutostasi voi horjuttaa helposti vaikka ulkopuolelta tulevat kommentit tai pienet vastoinkäymiset. Sinun on itse uskottava sataprosenttisesti itseesi. Jos et usko, epäonnistumisen todennäköisyys on…

  • 24

4. Epäonnistumiset kuuluvat muutokseen #Kohti hyvän mielen vuotta

Muutoksen tekeminen tuskin soljuu läpi ilman vastoinkäymisiä, virheitä ja epäonnistumisia. Ensimmäisen vastoinkäymisen tai virheen jälkeen ei kannata laittaa hanskoja tiskiin. Ne kuuluvat asiaan! Muutoksen tekeminen ei ikinä ole suoraviivainen tie, koski muutos sitten mitä tahansa asiaa. Mutkia tulee…

  • 0

3. Etsi itsellesi inspiroija ja mentori #Kohti hyvän mielen vuotta

Kun maailmassa on miljardeja ihmisiä, niin erittäin todennäköisesti joku on jo tehnyt sen, mitä sinä toivot itsellesi. Ota selvää, miten joku toinen on päässyt siihen tilaan, mitä sinä itsellesi tavoittelet. Parhaimmassa tapauksessa voit myös oppia toisen tekemistä virheistä…

  • 0