Kun saavutus muuttuu stressiä lisääväksi asiaksi

Joskus voi käydä niin, että jostain asiasta, josta olemme haaveilleet, jota olemme tavoitelleet ja jonka olemme lopulta saaneet, muodostuukin kahlitseva ja stressiä lisäävä asia. On hyvin vaikeaa irrottautua sellaisesta, jonka eteen on tehnyt paljon töitä tai jonka on ajatellut olevan unelmien täyttymys. Tämä tavoite on voinut olla mikä tahansa asia, kuten opiskelu- tai työpaikka, jokin muu saavutus tai tietyn materiaalisen tavoitteen täyttyminen.

Kun saavutus aiheuttaakin stressiä

Mitä enemmän olemme johonkin asiaan panostaneet, sitä vaikeampaa on luopua siitä. Tätä kuviota voi ajatella esimerkiksi talovertauksen avulla:

Asut pienessä kerrostaloasunnossa, ja haaveilet omakotitalosta omalla pihalla. Jotta haave jonain päivänä toteutuisi, sinun on tehtävä paljon töitä ja säästettävä rahaa kurinalaisesti. Näin teetkin, ja lopulta pääset muuttamaan unelmiesi omakotitaloon. 

Jonkin aikaa talossa asuttuasi huomaat, että olet vähän väliä ärtynyt ja stressaantunut. Talon huoltaminen ja pihan siistiminen vaativat aikaa ja energiaa. Ongelmatilanteisiin pitää paneutua itse, ei ole huoltoyhtiötä mihin soittaa. Siivoaminen on työlästä, kun siivottava pinta-ala on kasvanut. Suurempi asuntolaina edellyttää, että tulosi eivät tipu euroakaan.

Havahdut välillä ajatukseen, joka hirvittää: tunnet jonkinlaista kaipuuta takaisin pienempään kerrostaloasuntoosi. Harhautat ajatuksen nopeasti pois mielestäsi. Et missään nimessä voi palata sellaiseen, sehän olisi kuin taaksepäin menemistä, unelman heittämistä roskakoriin. Pidät omakotitalossasi asumisesta kiinni huolimatta siitä, että se lisää kuormitusta enemmän kuin tuo iloa. 

Talon tilalle voi sijoittaa lähes minkä tahansa asian, joka on joskus voinut olla sinulle tavoiteltava asia tai unelma, mutta joka myöhemmin aiheuttaakin stressiä.

Stressaavasta asiasta irrottautuminen

Jos huomaa olevansa tilanteessa, jossa jokin saavutettu unelma tai tavoite onkin muuttunut stressiä lisääväksi asiaksi, sen tutkiminen eri näkökulmista voi auttaa.

1. Jos ajattelet luopuvasi kyseisestä asiasta, millaisia tunteita se herättää? Jos mieleesi tulvii epämiellyttäviä tunteita, kuten häpeää, arvottomuuden tai epäonnistumisen tunnetta, kohtaa ne ja tutki niitä uteliaasti. Mitä uskomuksia tunteiden takaa löytyy?

2. Kuvittele itsesi tulevaisuuteen, vaikka puolen vuoden päähän. Heräät aamulla hyvillä mielin ja päivä sujuu mukavasti. Millaisia tunteita tuohon päivään liittyy? Koetko esimerkiksi innostusta, vapauden tunnetta, sisäistä rauhaa, iloa, leikkisyyttä, tyytyväisyyttä? Mitä on tapahtunut? Millä tavalla asiat ovat eri tavoin kuin aiemmin?

3. Pohdi, voisiko stressaavaa asiaa muokata jollain tapaa tai voisiko siitä pitää taukoa? Vai pitäisikö siitä irrottautua kokonaan? Antaisiko siitä luopuminen tilaa jollekin uudelle? Näitä pohdintoja kannattaa kypsytellä jonkin aikaa.

Lue myös

Tee stressistä viisas ystävä, jota kuuntelet

Uupuneen fyysinen ja emotionaalinen energia ovat vähissä

Seuraa blogia Facebookissa

saavutus-joka-lisaa-stressia

Kuva: Hasan Almasi

hyvinvointi mieli stressi
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *