Kehomielen stressi (osa 2/3): EFT-menetelmä

EFT-menetelmä on tunteiden vapauttamiseen tähtäävä kehomieli-tekniikka. Menetelmällä on saatu vähennettyä useita psyykkisiä ja fyysisiä oireita ja saatu helpotusta esimerkiksi masennukseen. EFT-menetelmästä voi saada myös apua erilaisiin kiputiloihin, mikä liittynee stressin vähenemiseen.

EFT eli Emotional Freedom Techniques

EFT-menetelmää voi kokeilla mihin tahansa stressaavaan ongelmaan, oli se sitten jokin fyysinen oire, epämiellyttävä tunne tai jokin vaikea tilanne elämässä. Jos tunnistaa ongelman aiheuttaman tunnetilan, sitä parempi.

Joskus jokin oire (esim. kipu) voi olla se päällimmäinen stressaava asia, johon EFT-menetelmän naputtelun aloittaa. Mutta jos saa kiinni siitä tunteesta, mitä kipu tai stressaava asia herättää (esim. ärtymistä, pelkoa, vihaa, surua), niin fokus kannattaa siirtää tähän tunteeseen, jolloin pääsee pintaa syvemmällä.

Kun aloitat naputtelun, voit kysyä itseltäsi, mitä tunteita ongelma sinussa herättää. Voit muistella, milloin tai missä tilanteissa olet tuntenut samaa tunnetta aiemmin.

Naputtelun aikana saattaa tulla spontaaneja syviä huokaisuja, joka on hyvä asia. Kehosi rentoutuu. Myös muita reaktioita voi tulla, kuten itkua tai erilaisia tunteita, kuten vihaa tai surua. Anna tunteiden tulla. Jos jossain kohdassa naputellessasi tunnet että jotain tapahtuu, voit jatkaa kauemmin naputtelua juuri siinä kohdassa.

Yleisohje EFT-menetelmään

Ohessa on yleisohje, jonka avulla voit aloittaa EFT-menetelmän käytön heti.

1. Valitse sinua eniten stressaava asia. Voit arvioida stressin voimakkuuden asteikolla 0-10.

2. Laadi aloituslause, johon täydennät sinua stressaavan asian: Vaikka minua stressaa ________, hyväksyn itseni täydellisesti sellaisena kuin olen. 

3. Puhu (ääneen tai kuiskaamalla) aloituslause kolme kertaa, ja naputtele samalla käden ”karatepistettä” (ks. kuva alla) toisen käden sormenpäillä.

4. Naputtele sen jälkeen kaikki kuvan EFT-pisteet. Toista samalla muistutuslausetta. Muistutuslause on stressaava asia mahdollisimman tarkasti muotoiltuna: Esim. tämä päänsärky, joka tuottaa kipua ja ärtymystä tai tuleva esiintyminen, joka pelottaa ja jännittää. Mitä tarkemmin ja yksityiskohtaisemmin pystyt ongelmaa sanoittamaan, sen parempi.

5. Naputa vähintään 7 kertaa jokaisen pisteen kohdalla. Naputuksia ei tarvitse laskea, kunhan naputtelet reilusti samalla kun toistat muistutuslausetta. Muistutuslause voi muuttuakin naputtelun aikana, jos esimerkiksi pääset tarkemmin käsiksi niihin vaikeisiin tunteisiin, joita stressaava tilanne aiheuttaa.

6. Tee naputtelua niin monta kierrosta, kunnes tunnet helpotusta olossasi. Voit naputella vain toista puolta kehossasi (ei väliä kumpi puoli) tai sekä että.  Voit naputella toisia pisteitä yhdellä sormella ja toisia useammalla sormella, kokeile mikä tuntuu parhaimmalta.

7. Voit naputtelukierrosten lopuksi arvioida uudestaan asteikolla 0-10 stressin voimakkuuden.

(Kuva sivustolta gillianmorriscoaching.com)

Jos naputtelukierrosten jälkeen huomasit, että sinua stressaavan asian voimakkuus muuttui asteikolla esim. kahdeksasta viiteen, jatka myöhemmin naputtelua tähän ongelmaan niin, että pääsisit voimakkuudeltaan asteikon alkuun tai jopa nollaan.

Lisää EFT-menetelmästä voit lukea esimerkiksi kirjasta Tapping Solution. Menetelmä tunteiden vapauttamiseen ja stressin purkamiseen. 

Karita Palomäki on tehnyt EFT naputtelusta verkkokurssin, jos haluat opetella menetelmän perusteet kurssina.

Lue myös:

Kehomielen stressi (osa 1/3): haitalliset tunnekokemukset

Turvallinen ilmapiiri tukee hyvinvointia

Hyvät ja turvalliset ihmissuhteet vähentävät stressiä

Seuraa blogia Facebookissa

EFT-menetelmä stressiin

Kuva: Juan Davila

terveys stressi mieli ihmissuhteet
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *