Stressitavoitteista rauhalliseen energiaan

Eräänä keväänä havaihduin siihen, että olin asettanut itselleni erilaisia tavoitteita, jotka imivät energiaani ja saivat minut lopulta pakofantasioiden pariin.

Kun lähdin tarkemmin pohtimaan suunnitelmiani huomasin, että olin ajautunut tavoittelemaan jotain, jonka lähtökohtiin oli sekoittunut pelkoa ja ulkopuolelta tulevia odotuksia.

Stressitavoite on johdettu pelosta

Ensi alkuun voi olla vaikeaa havaita, että jokin tavoite on stressitavoite.

Olen ollut useasti tilanteessa, jossa olen tavoitellut jotain sellaista, mikä on muodostunut kuormittavaksi ja lisännyt huomattavasti stressiä. Olen myös tavoitellut jotain, joka on lopulta antanut enemmän energiaa, vaikka siihen on liittynyt paljon haasteita ja vaikeita tilanteita.

Näiden kahden tavoitteen erona on ollut, että ensimmäinen oli johdettu pelosta, toinen ei.

Kun jokin tavoite on johdettu pelosta, sen taustalla voi olla esimerkiksi halu tulla hyväksytyksi tavoitteen avulla. Tai tavoittelemalla jotain saatamme yrittää kontrolloida ja luoda valheellista turvallisuuden tunnetta: kun olen tehnyt tuon tai saavuttanut tämän, kaikki on hyvin.

Stressitavoitteen voi tunnistaa siitä, että aivomme toimivat silloin reaktiivisessa tilassa:

  • Tunnemme tyytymättömyyttä.
  • Maailma ympärillä voi vaikuttaa vaaralliselta ja niukalta.
  • Saatamme olla torjuvia, eristäytyviä, ahneita.
  • Toimintamme on kuluttavaa ja se syö voimavarojamme ja energiaamme.
  • Kehomielemme ei ole tasapainossa.
  • Saatamme kokea pelkoa ja turhautumista.

Rauhallinen energia ja intuitio

Stressitavoitteet ja siitä johtuvat suorituspaineet luovat tilan, jossa intuitiolla ei ole mahdollista tulla esiin. Intuitiota tutkinut Asta Raami kertoo, että voimakkaat tunteet, esimerkiksi pelko tai yhtä lailla kiihkeä innostus ja intohimoisuus, voivat peittää alleen intuition viestit.

Jos haluamme käyttää intuitiota apuna suunnan löytämisessä, meidän on ensin saatava itsemme rauhallisen energian tilaan. Sitä voi tavoitella esimerkiksi meditoimalla, tekemällä mielikuvaharjoitus tai oleskelemalla luonnossa.

Rauhallisen energian tilassa aivomme ovat responsiivisessa tilassa, jolloin tavoite ja siihen liittyvät haasteet eivät muutu energiaa vieviksi stressitekijöiksi:

  • Tunnemme olomme turvalliseksi, tyytyväiseksi ja koemme olevamme yhteydessä toisiin.
  • Maailma vaikuttaa riittävältä ja vastaanottavalta.
  • Saatamme kokea levollisuutta ja luottavaisuutta.
  • Toimintamme on itsevarmaa ja päämäärätietoista.
  • Kehomielemme on rauhallisen energian tilassa.
  • Saatamme tuntea rauhaa, tyytyväisyyttä ja rakkautta.

Asta Raami kertoo kirjassaan Älykäs intuitio ja miten käytämme sitä tehtävästä, jolla voi harjoitella esteiden raivaamista intuition tieltä:

  1. Ota paperi ja kirjoita oikean ylälaidan marginaaliin nimesi.
  2. Kirjoita nimesi alle asia tai tehtävä, mitä tahdot ideoida tai mihin haluat löytää ratkaisun.
  3. Kirjoita näiden alle, edelleen paperin oikeaan marginaaliin kokonaisilla lauseilla asiat, jotka tahdot siirtää sivuun. Esimerkiksi: Siirrän sivuun pelkoni siitä ja siitä, siirrän sivuun toiveeni ja turhautumiseni xx asiasta, siirrän sivuun valmiit odotukset ja ideat xx asiasta.
  4. Aloita ideointi tai luonnostelu tyhjään tilaan samalle paperille. Jätä oikea marginaali kuitenkin tyhjäksi. Jos mieleesi tulee uusia sivuun siirrettäviä asioita, kirjoita ne oikealle puolelle edellisten jatkoksi.

Lue myös:

Kohti omannäköistä elämää (osa 2/2): Löydä vahvuutesi ja oma voimasi

Tee asioita, jotka ovat sinulle tärkeitä ja joista nautit!

Asta Raami. Älykäs intuitio ja miten käytämme sitä. (S&S)

Seuraa blogia Facebookissa

stressaavat tavoitteet

Lähteenä käytetty myös kirjaa Hanson, R. Sisäsyntyinen onnellisuus. Tyytyväisyyden, tyyneyden ja itseluottamuksen uusi neurotiede. (Viisas Elömä)

Kuva: Jonathan Borba

hyvinvointi stressi mieli tyohyvinvointi
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *