Stressitohtori
Stressitohtori

Avainsana: itsetuntemus

Erityisherkkyyttä vai jotain muuta?

Erityisherkkyys on ollut viime vuosina yhä enemmän esillä. Usea ihminen on tunnistanut itsensä erityisherkkyyttä kuvaavien tekstien tai kuvailujen perusteella. Kun asia on saanut paljon palstatilaa, on samalla saattanut syntyä väärinkäsityksiä siitä, mitä erityisherkkyys oikeastaan on. Mitä…

  • 0

Miten lapsuuden kokemukset voivat näkyä myöhemmin?

Olen kirjoittanut jonkin verran siitä, kuinka erilaiset lapsuuden tapahtumat, vuorovaikutussuhteet ja tunnelukot vaikuttavat myöhemmin aikuisuudessa. Vaikka kirjoitan lapsuuden merkityksestä aikuisuuden hyvinvointiin, en missään nimessä ajattele, että meidän pitäisi piehtaroida menneessä yhtään sen enempää kuin on tarpeen….

  • 0

Itsetuntemus lisää hyvinvointia

Uskon, että todelliseen hyvinvointiin päästään käsiksi vasta sitten, kun uskalletaan tutustua aitoon itseen. Itseensä tutustuminen ei aina ole pelkästään mukavaa. Tutustumismatkalla voi joutua kohtaamaan omia rajoittavia uskomuksiaan tai minän ympärille kertyneitä suojakuoria. Tai sitten voi huomata, että on…

  • 0

Temperamentti on itsetuntemuksen ja stressinhallinnan ytimessä

Itsetuntemuksen ja myös stressin säätelyn ytimessä on oman temperamenttiprofiilin tunnistaminen. Koska temperamenttipiirteillä on biologinen pohja ja ne ovat meissä synnynnäisesti, piirteitä voisi ajatella ikään kuin oman persoonallisuuden ytimeksi. Kun tutustut erilaisiin temperamenttipiirteisiin, et pelkästään opi tuntemaan itseäsi….

  • 2

Introvertti haluaa aikaa yksinoloon

Nuorempana luulin, että onnellisen perhe-elämän ytimessä on kokoontuminen isolla porukalla ruokapöydän ääreen viettämään iltaa. Jossain vaiheessa ymmärsin, että tämä kuva päässäni on jonkun muun ajatus ihanasta ja täydellisestä illasta, mutta ei minun. Pidän kyllä syömisestä….

  • 3