Henkinen taakka voi kulkea ketjuna yli sukupolvien

Aini tunsi, kuinka hänen kehonsa jännittyi. Hampaat pureutuivat yhteen, ja hengittäminen oli aavistuksen raskaampaa. Tämä tunne oli tuttu. Niin tuttu, että jos Aini olisi sulkenut silmänsä, hän olisi yhtä hyvin voinut kuvitella olevansa lapsuudenkodissaan, eikä työpaikallaan.

Henkisen kivun siirtyminen sukupolvelta toiselle

Henkinen pahoinvointi ja traumat siirtyvät helposti yli sukupolvien. Tällaista siirtymistä edesauttavat vaitiolo ja kipeiden asioiden piilottelu. Perheen sisällä voi liikkua ääneti mitä erilaisimpia asioita, joista on haluttu syystä tai toisesta vaieta. On ehkä ajateltu, että se mistä ei puhuta, sitä ei ole enää olemassa. Tai on päätetty, että menneitä on turha muistella, katse on pidettävä tulevaisuudessa.

Vaikeista asioista vaikeneminen ei yleensä auta pitämään pahoinvointia poissa. Sellainen kipu tai taakka, josta ollaan vaiti ja jota ei käsitellä yksin tai yhdessä, siirtyy usein jonkun kannettavaksi. Käsittelemättömät vaikeat ja kipeät tunteet ja traumat asettuvat helposti asumaan perheen sisäiseen vuorovaikutukseen. Ne voivat tulla näkyväksi raskaana ilmapiirinä, huonona käytöksenä, tunteiden ilmaisussa. Ne voivat asettua jännityksiksi kehoon pitkäksi aikaa.

Vaikka taakka kulkisi sukupolvelta toiselle, sen ilmiasu voi muuttua siirtyessään ketjussa eteenpäin.

Kun isoisä joi sietääkseen sodan aiheuttamat muistot, isoäiti yritti parhaansa mukaan kestää vaikean tilanteen ja pitää perhettä kasassa. Lapselta odotettiin ehdotonta reippautta ja omatoimisuutta jo hyvin varhain, itkua ja valitusta toruttiin. Jos sana ei mennyt perille tai käytöksestä löytyi moitittavaa, otettiin kaapista nahkavyö, jolla asiat selvitettiin. Liiallista sylissä pitämistä varottiin, ettei lapsesta tulisi lellittyä.

Lapsi kasvoi aikuiseksi. Aikuisena hän saattoi huomata, että välillä mieleen hiipi omituinen suru ja kaipaus ja rintakehän päällä tuntui paino. Tunne ei ollut mukava ja sen sai onneksi katoamaan uppoutumalla työhön. Jos epämiellyttävät tuntemukset ilmestyivät vapaalla, oli parempi pakottaa ne pois keskittymällä tekemiseen, jossa sellaisille tuntemuksille ei jäänyt sijaa tulla esille. Aikuiselle syntyi lapsia. Kun elämä heitti perheen eteen vaikeuksia, niistä vaiettiin ja niiden tuomat tunteet sullottiin samaan säkkiin surun ja kaipauksen kanssa. Tehtiin töitä, elettiin normaalia arkielämää. Jossain vaiheessa lapset aikuistuivat, lähtivät kotoa. Myös Aini.

Joitakin vuosia itsekseen asunut Aini on valmistunut opinnoista ja saanut töitä. Aini on ottanut itselleen myös muutaman luottamustehtävän. Riittämättömyyden tunne on lähes jokapäiväinen vieras, mutta sen saa yleensä hiljenemään tekemällä hieman enemmän ja paremmin. Vastuut ja työt painavat Ainin mieltä niin, että välillä hänen on vaikea nukkua, ja joskus sydän tykyttelee sängyssä maatessa. Lisäksi töissä on ollut lähiaikoina painostava ilmapiiri. Sellainen, jossa ilma on sakeana ikäviä tunteita, mutta hiljaisuus täyttää huoneen. Silloin Aini tuntee, kuinka hänen kehonsa reagoi. Aini ei ole kertonut tuntemuksistaan kenellekään. 

Pahoinvoinnin ketjun voi katkaista

Henkisen pahoinvoinnin taakasta voi päästä irti, mutta se edellyttää vaikeiden asioiden kohtaamista ja niiden työstämistä. Katseen suuntaaminen menneeseen auttaa ymmärtämään itseä ja omia tuntemuksiaan tänä päivänä. Oman historian läpi käyminen ei tarkoita jumiutumista menneeseen tai syyllisten etsimistä, vaan on usein edellytys vaikeista asioista yli pääsemiselle ja henkisen hyvinvoinnin lisäämiselle.

Epämääräiseltä tuntuvan pahan olon tai ahdistuksen vallatessa kannattaa pysähtyä ja pohtia, miksi tunnen niin kuin tunnen. Tai jos keho jännittyy ja laukaisee stressireaktion tilanteessa, jossa ei välttämättä tarvitsisi pelätä ja jännittää, on hyvä miettiä, miksi niin tapahtuu. Tunteet ja kehon fyysiset viestit kannattaa ottaa tosissaan, sillä usein ne haluavat kertoa meille jotain. Ehkä emotionaalisista tarpeistamme, joita vaille olemme jääneet. Tai vaikeuksista, joita emme ole ikinä käsitelleet.

Vaikeiden asioiden käsittely edellyttää kipeiden asioiden äärelle asettumista ja se saattaa viedä aikaa. Seurauksena voi kuitenkin olla hyvinvoinnin lisääntyminen, henkisestä taakasta vähitellen vapautuminen ja parhaimmassa tapauksessa sukupolvelta toiselle siirtyvän pahoinvoinnin ketjun katkaiseminen.

Lue myös:

Tunteiden tukahduttaminen voi sairastuttaa

Tukalat muistot voivat näkyä kehon ja mielen oireina

Menneisyyden varjot kannattaa kohdata

Seuraa blogia Facebookissa

ylisukupolvisuus mielenterveys

Kuva: Joshua Sortino

hyvinvointi ihmissuhteet perhe stressi
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *