Uskomukset voivat aiheuttaa stressiä ja olla unelmien tiellä
Muistan aina sen luonnonvaalean karkean paperin, jolta matematiikan koe alakoulussa tarjoiltiin. Koe alkoi päässälaskutehtävillä, jotka olivat itselleni hankalia. Kouluvuosien edetessä olin saanut iskostettua päähäni, että olen surkea matematiikassa. Lukiossa hämmästyin, kun loistavan opettajan avittamana laskeminen alkoi luistaa. Silti vannoin ja uskoin, että matematiikka on itselleni erittäin vaikeaa.
En tiedä kuinka paljon tämä uskomus on ohjannut tietäni ja ehkä romuttanut joitain unelmiakin matkan varrella. Onneksi tiedän nyt, että se on vain uskomus: Jos tahdon, voin lujasti harjoittelemalla oppia aika paljon.
Uskomukset ovat siitä viekkaita, että emme itse niitä välttämättä tunnista. Pidämme uskomuksia automaattisina totuuksina, kunnes jossain vaiheessa huomaamme, että eiväthän ne pitäneetkään paikkansa. Olen alkanut kiinnittämään tietoisesti huomiota omiin uskomuksiini. Ja niitähän tuntuu riittävän. En ikinä voi nauttia esiintymisestä. En halua johtotehtäviin. Matematiikka ei ole minua varten.
Nyt en enää usko automaattisesti, että lukuisat uskomukseni ovat totta. En ainakaan testaamatta niitä.
Uskomuksista yleisin on psykologi Anna-Mari Heikkilän mukaan se, että ihminen ei koe olevansa riittävän hyvä. Pitäisi olla parempi vanhempi, puoliso, työntekijä, kodin sisustaja. Ja kun riittämättömyyden tunne on tarpeeksi vahva, sitä yritetään paikata erilaisilla suorituksilla. Riittämättömyyden tunteista johdetut tekemiset eivät kuitenkaan ole kestävällä pohjalla, vaan johtavat ennen pitkää stressiin ja uupumiseen.
Mentaalivalmentaja Minna Marsh kirjoittaa ylärajaongelmasta, joka sekin on yksi uskomuksen muoto. Se tarkoittaa, että joskus voi olla yllättävän vaikea hyväksyä itselleen tapahtuvia hyviä asioita. Sitä ikäänkuin kampittaa ja kieltää hyvät asiat, ei anna niiden tapahtua. Ei esimerkiksi halua uskoa, että toinen ihminen voi aidosti olla niin hyvä ja lopettaa siksi parisuhteen, vaikka kaikki on vielä hyvin. Ikään kuin ei ansaitsisi sitä kaikkea hyvää, mikä tarjolla on. Tai että kieltäytyy jostain upeasta tarjotusta tehtävästä, koska pelkää että kaikki menee kuitenkin pieleen.
Ylärajaongelma ja muut uskomukset voivat johtua useasta syystä, mutta juontuvat yleensä lapsuuden kokemuksista. Ei ole yhdentekevää, millä tavoin aikuiset lapsen ympärillä häntä kannustavat. Hedelmällisintä on viestittää, että yrittäminen on arvokasta ja että lapsi on arvokas omana itsenään. Samaa viestiä voisimme jakaa myös aikuisten kesken. Heikkilän sanoin:“Ihmistä pitää rakastaa sellaisena kuin hän on eikä sellaisena, joksi hän voi tulla.”
Omien uskomusten testaaminen voi olla vapauttavaa ja avata aivan uudenlaisia mahdollisuuksia. Aina ei voi onnistua, mutta miksi pitäisikään? Olen pitänyt esityksiä tiukoissa tilanteissa ja tehnyt opiskelujeni lopputyön matemaattisten analyysien avulla. En yltänyt huippusuorituksiin, mutta vastoin kaikkia omia uskomuksiani, selvisin oikein hyvin.
Uskomuksia voi haastaa vaikka kysymällä:
- Onko uskomus todella totta?
- Onko se jokaisessa tilanteessa ja aina totta?
- Edistääkö uskomus hyvinvointiani?
- Mikä on pahinta mitä voisi tapahtua, jos en toimi uskomukseni mukaan?
Uskonko siihen, että se mihin uskon, vaikuttaa elämääni enemmän kuin uskonkaan?*
Inspiroivaa luettavaa aiheesta:
Saku Tuomisen ja Annamari Heikkilän kirja Uskonko. *Lainaus tästä kirjasta.
Annamari Heikkilän haastattelu Helsingin Sanomissa.