Introvertti, näin vähennät stressiä ja kuormitusta

On torstai ja olet ollut yhden viikon perheinesi mökkeilemässä muutaman muun perheen kanssa. Mökillä on mukavaa, mutta huomaat, että aamusta iltaan jatkuva seurustelu käy voimille.

Mökkiloman jälkeen lauantaina on edessä sukulaisen häät. Sunnuntaina puolisosi ehdottaa, että voisitte kutsua tuttavapariskunnan ex-tempore päivälliselle. Olet aivan uuvuksissa menneestä viikosta, etkä missään nimessä halua nähdä sunnuntaina enää ketään. Haluat vain olla rauhassa.

Temperamentin ja ympäristön yhteensopivuudesta

Mikään temperamenttipiirre ei ole itsessään hyvä tai huono, piirteet ainoastaan joko sopivat hyvin tai huonosti eri tilanteisiin ja ympäristöihin. Introvertti voi esimerkiksi kukoistaa ympäristössä, jossa hän saa toimia melko itsenäisesti ja jossa hän saa tarpeeksi aikaa ajatella ja pohdiskella asioita omassa rauhassaan. Yhtä lailla introvertin kuormitusta voi lisätä jatkuva työskentely ryhmässä tai useat sosiaaliset velvollisuudet tai tapahtumat.

Kukaan ei voi kuitenkaan elää kuplassa, jossa ympäristö sopisi täydellisesti omiin temperamenttipiirteisiin. Omia rajoja venyttämällä ja aika ajoin epämukavuutta sietämällä voi huomata, että epämiellyttävistäkin tilanteista on mahdollista selvitä. Vaikka omia rajoja voi ja on hyvä välillä venyttää, liika on kuitenkin liikaa. Introvertin kannattaa huolehtia siitä, että ei oleskele jatkuvasti epämukavuusalueella. Tällöin kuormitus voi muodostua liian suureksi, eikä rajojen venyttäminen enää toimi vahvistavasti.

Vähemmän stressiä ja kuormitusta

Introvertit virittyvät ja kuormittuvat liiallisista ärsykkeistä helposti, mikä johtuu synnynnäisesti korkeasta sisäisestä viritystilasta. Sisäisellä viritystilalla tarkoitetaan sitä, kuinka paljon ulkoisia virikkeitä ihminen kestää tai tarvitsee voidakseen hyvin.

Ylivirittymisen ja kuormittumisen voi huomata esimerkiksi alla olevista merkeistä:

  • hengitys muuttuu pinnalliseksi
  • ärsyyntymiskynnys madaltuu
  • asioita tekee sähläten, liian nopeasti
  • kehossa tuntuu jännityksiä
  • keskittymiskyky huononee
  • epäolennaisiin asioihin jumiutuu helposti
  • mieli käy ylikierroksilla
  • itkuherkkyys lisääntyy
  • tulee tarve olla rauhassa, ilman häiriöitä ja vaatimuksia

Jotta voisit vähentää ympäristön ja temperamentin välistä ristiriitaa ja siitä aiheutuvaa stressiä, voit kokeilla seuraavia keinoja:

1. Järjestä aikaa yksinoloon, pohdiskeluun ja mietiskelyyn

Introvertti palautuu parhaiten siten, että itsekseen olemiseen ja asioiden pohdiskeluun jää tarpeeksi aikaa. Kun omaa aikaa on riittävästi, voi huomata henkisen energian ja luovien ajatusten lisääntyvän.

Jos mahdollista, kannattaa suunnitella etukäteen kalenterin sisältöä siten, että sieltä löytyy suunnittelematonta aikaa, jota voi käyttää itselle parhaiten sopivaan palautumisen muotoon. Se voi olla mitä tahansa tekemistä tai olemista, jossa introvertit piirteet saavat luvan kanssa ohjata tekemistä.

2. Aseta rajasi 

Vain sinä tiedät, missä raja tulee vastaan kuormittumisesi suhteen. Kuten sanottu, voit venyttää introvertin rajojasi, mutta et loputtomiin. Kukaan toinen introvertti tai ekstrovertti ei voi tietää, mikä tilanne on sinulle liian kuormittavaa tai missä vaiheessa epämukavuusalueella toimiminen alkaa aiheuttamaan stressiä.

Aseta itse rajasi sille, mitä jaksat tai pystyt tekemään. Kun joudut tilanteisiin joissa kuormitut, raivaa itsellesi palautumisaikaa tällaisten tilanteiden jälkeen.

3. Älä vertaile itseäsi ekstrovertteihin

Introverttien kannattaa keskittyä ensisijaisesti omiin vahvuuksiinsa. Vertailu ekstrovertteihin on täysin turhaa ja saattaa aiheuttaa vain riittämättömyyden tunteita. Introvertit ovat yleensä hyviä muun muassa itsenäisessä työskentelyssä, toisten kuuntelemisessa ja myötäelämisessä, syventymisessä jonkin asian parissa, tutkimisessa, kirjoittamisessa, analyyttisessa ajattelussa. Mitkä introvertit piirteesi ovat sellaisia, joita voisit käyttää sekä työssäsi että vapaa-aikanasi?

Lue myös:

Millainen työ sopii introvertille?

Introvertti tarvitsee aikaa ajatella yksin

Omien rajojen vetäminen tukee hyvinvointia

Seuraa Stressitohtoria Facebookissa

introvertti stressi

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *