Kohtuullisesti työtä, vähemmän stressiä?
Minua kiinnostavat tarinat, joissa joku on muuttanut elämäänsä tai työtään vähemmän stressaavaksi. Yleensä näissä tarinoissa on kyse oravanpyörästä hyppäämisestä. Luen mielenkiinnolla, millä tavoin henkilö on muuttanut työtään ja järjestänyt elämänsä, ja mitkä tekijät päätökseen ovat vaikuttaneet. Joskus oravanpyörästä hypänneillä on taustallaan jokin vaikea kokemus. Kyseessä voi olla oma tai läheisen sairastuminen, joka on pysäyttänyt miettimään omia arvoja ja sitä, mihin haluaa elämässään käyttää aikaa.
Neurologi Kiti Müller on kohdannut potilastyössään henkilöitä, jotka ovat menettäneet työkykynsä alle 40 vuoden ikäisinä. Yleensä tällaisilla henkilöillä on ollut nopea urakehitys ja töitä on tehty runsaasti, viikonloppuja myöten. Usko omaan jaksamiseen on ollut yltiöpäisen luja. Mikään muu ei ole pysäyttänyt ylikierroksilla käyvää henkilöä, kuin täydellinen piiputtaminen ja älyllinen lamaantuminen.
Oravanpyörästä hypänneestä saattaa tulla ensimmäisenä mieleen henkilö, joka on painanut ison organisaation koneistossa pitkää päivää ja irrottautumisen jälkeen ryhtynyt freelanceriksi tai muuksi vapaaksi yrittäjäksi. Sitä helposti ajattelee, että kun ihminen saa itse päättää ajankäytöstään, hän on vapaampi ja irti jatkuvasta juoksemisesta. Tosiasiassa oravanpyörä voi syntyä vapaalle ammattilaisellekin. Oman työn markkinointi ja kilpailu asiakkaista edellyttää kovaa työtä. Yhtä lailla oravanpyörästä voi irrottautua jopa niin, että jatkaa samassa työpaikassa, mutta erilaisissa tehtävissä.
Itse pidän ajatusta työn kohtuullistamisesta kiehtovana. Mielenkiintoisen siitä tekee ennen kaikkea asenne, millä tavoin työhön suhtaudutaan. Työ voi olla mielekästä ja tärkeä osa elämää, mutta se ei vie järjettömästi aikaa arjesta ja viikonlopuista. Työtä arvostetaan, mutta samaan aikaan arvostetaan muutakin. Tämä näkyy konkreettisesti siten, että elämässä on aikaa ja energiaa myös muulle kuin työlle. Kohtuullistamisessa ei ole välttämättä edes kyse siitä, että tehtäisiin osa-aikatyötä, vaan se voi tarkoittaa esimerkiksi esimiestehtävistä luopumista, työnkuvan muuttamista tai työn rajaamista niin, että ei ole tavoitettavissa 24/7. Jokaisella on omat jaksamisensa rajat, jolloin kohtuullinen työmäärä on aina yksilökohtaista.
Miksi työn kohtuullistaminen saattaa kannattaa?
1. Elämä ei ole kenraaliharjoitus.
Yletön työnteko tai stressaava työ voi johtaa siihen, että muu elämä unohtuu. Jälkeenpäin tulee miettineeksi, että kai sitä olisi voinut vähemmänkin töitä tehdä ja nauttia samalla elämästä. Ajatus, että ensin painetaan töitä ja sitten eläkkeellä levätään, alkaa olla aikansa elänyt. Voi olla, että eläkeikää ei ikinä näe. Tai että terveys reistailee silloin jo pahemman kerran.
2. Ei kaikkia munia samaan koriin.
Pidän yhtenä hyvinvoinnin turvaverkkona sitä, että ei satsaa koko elämäänsä yhden korren varaan. Jos elämässä ei ole mitään muuta kuin työ, niin miten käy, jos työn menettää tai sitä ei voi esimerkiksi sairauden takia enää tehdä? On huomattavasti helpompi kerätä murtuneen mielen palasia ja pohtia uutta suuntaa, jos elämästä löytyy muutakin kuin työ, jonka vuoksi nousee aamulla sängystä.
3. Oma hyvinvointi ja työkyky.
Pidän työnteosta niin paljon, että tekisin jonkinlaista työtä mieluusti eläkeikäisenäkin. Ajattelen, että jos töitä tekee maltillisesti, todennäköisesti työkyky ja into tehdä töitä säilyy myös pidempään.
Selvää on, että kaikille työn kohtuullistaminen kaikissa elämänvaiheissa ei onnistu. Voi olla, että yksinhuoltajan on pakko painaa töitä enemmän kuin haluaisi elättääkseen perheensä. Omaa työtään kannattaa silloinkin (ja etenkin silloin) pyrkiä muokkaamaan vähemmän stressaavaksi. Siitä lisää myöhemmin.
Psst! Työn kohtuullistamisesta kiinnostuneille löytyy mielenkiintoista luettavaa Kasvion & Lundelin kirjasta Ulos oravanpyörästä. Työn kohtuullistamisen edut ja haitat. (Työterveyslaitos)