Turvaton naisjuoksija
Ennen lenkille lähtöä käynnistät puhelimestasi sovelluksen (kuten RunSafe tai RoadID), josta perheenjäsenesi voivat seurata juoksusi kulkua reaaliajassa. Applikaatio hälyyttää esimerkiksi puolisosi puhelimessa, mikäli et ole liikkunut viiteen minuuttiin tai poikkeat suunnitellulta reitiltä. Paniikkinappulakin löytyy. Tämä on naislenkkeilijän arkipäivää monissa maissa, erityisesti Yhdysvalloissa. Varsinkin aikaisin aamulla tai myöhään illalla juoksevat kokevat turvattomuutta ja juoksufoorumeilla sekä alan lehdissä jaetaan kilvan turvallisuusvinkkejä naisille hyökkäyksiä ja ahdistelijoita vastaan.
Kamalaa, ajattelen. Ja kuinka sinisilmäinen itse olen juostessani pilkkopimeässä kukonlaulun aikaan aamulenkkejäni kaduilla, joissa ei näytä liikkuvan muutamaa koiranulkoiluttajaa lukuunottamatta, ketään muuta. Tässä asiassa olen luottavainen, enkä osaa pelätä. Mutta pitäisikö minun? Olenko hullunrohkea ja tyhmä? Voiko Suomessakin yksin juokseminen olla turvatonta?
Naisjuoksijoita kehoitetaan turva-appsien kuten RunSafe tai RoadID:n käytön lisäksi välttämään musiikinkuuntelua, kertomaan aina reittinsä ja matkansa etukäteen jollekin perheenjäsenelle, olemaan postaamatta someen omia juoksuaikojaan/reittejään, kantamaan mukanaan puhelinta sekä olemaan pysähtymättä jos jollakin tuntemattomalla on asiaa. Kuulostaako liioittelulta? Ehkä. Mutta toisaalta, naisjuoksijoihin kohdistuneet rikokset, häpäisyt ja ahdisteluyritykset ovat joissakin maissa arkipäivää. Ja pimeällä yksin juoksevat naiset ovat helppo kohde.
Tunnen itseni erityisen vapaaksi ja vahvaksi juostessani. Saan olla omassa maailmassani, ja kyllä, kuuntelen musiikkia. Toki välttelen pimeällä alueita, joissa ei ole valoja, mutta pelko ei kuulu aamulenkkieni agendaan. Juoksu on minulle suuri nautinto, jonne huolehtimisella tai muilla negatiivisilla tuneilla ei ole asiaa. Siksi en halua, enkä aio lenkeilläni, pimeälläkään, pelätä.
Turva-appsin tai RoadID rannekkeen(jossa on juoksijan henkilötiedot, ICE-puhelinnumero ja mm. veriryhmä) ajattelin kuitenkin hankkia. Puhelin minulla on jokatapauksessa aina lenkeillä mukana matkan mittaamista ja kuvien ottamista varten, joten mikä ettei reittiäni voisi halutessaan livenä kotisohvalta seurata.
Rannekkeesta olisi hyötyä onnettomuustapauksessa, jolloin minut olisi nopeasti tunnistettava tai veriryhmäni olisi saatava tietoon esim sairaalassa. Iän myötä olen tullut varovaisemmaksi, mutta se ei tarkoita pelkäämistä. Ennemminkin näen asiat isommasta perspektiivistä. En elä haavoittumattomuuden harhassa, kuten nuorempana, ja siksi en halua ottaa turhia riskejä. Minulla on myös ympärilläni sen verran rakkaita ihmisiä, että olen heille velkaa sen, että olen turvassa ja kunnossa. Viime talvena hankitut nastalenkkarit kaatumisten estämiseksi kuulunevat tähän samaan kategoriaan.
Koetteko te muut juoksijat ja lenkkeilijät olonne turvattomaksi? Vai onko teille kenties tapahtunut jotakin uhkaavaa, jonka vuoksi pelkäätte lenkkeillä yksin? Miten turvaatte selustanne? Vai onko se edes Suomessa tarpeen? Onko teillä turva-sovellukset jo käytössä?
<3 Anna
Aika jännä, että tämä aihe tuli sinulta just nyt.. Mä nimittäin oon ihan samanlainen eli olen lenkkeillyt pimeään aikaan kuntoradalla ja muilla valaistuilla reiteillä ilman minkäänlaista pelkoa. En nyt ihan yöaikaan, mutta iltasella 18- 21 välillä. Viime sunnuntaina Ispoisten kuntoradalla yksi mies, joka lenkkeilee siellä aina (eli uskalsin jäädä juttelemaan) kysyi että miten uskallan yksin lenkkeillä siellä pimeässä. Yleensä kaikki naiset on joko kaksin tms.. Hämmästyin, että mitä ihmettä ei ole tullut mieleenkään pelätä … kello oli jotain seitsemän illalla ja kai olen niin naiivi, etten usko kohdalleni sattuvan mitään tai että tuolla suunnalla olisi mitään pelättävää… En tiedä johtuuko siitä, että olen maalta kotoisin ja siellä liikuin ihan pilkkopimeässäkin. Tosin pelkäsin esim. susia ja mahdollisia paljastelijoita tms., mutta kun oli halu ja pakko liikkua johonkin niin ei auttanut. Kaupunkielämässä katuvalot tuntui tuovan turvaa, mutta eihän se niin ole..varsinkin pururadoilla olisi helppo “hyökätä” jonkun kimppuun jne. valoista huolimatta. Ja mähän nimenomaan kuuntelen musaa aina, jotta en sitten edes kuulisi niitä mahdollisia pelottavia ääniä… ja tavallaan nautin siitä pimeydestä joskus ja testaan itseäni miten pimeään uskallan mennä. Esim. kuutamossa on hieno mennä valaisemattomillekin reiteille.. Tämä herätti ajattelemaan… en halua kuitenkaan alkaa pelätä liikaa ja aina lenkkeillä liikennöidyillä reiteillä.
Itsekin Ispoisissa olen lenkkeillyt, mutten pitkään aikaan. Minäkin nautin aamuisin siitä pimeästä ja hämärästä, hiljaisesta kaupungista, joten on todella sääli, jos sitä täytyy alkaa pelätä. Kiitos sulle kommentista ja hyvää syksyn jatkoa!
Tähän väliin kysymys, olisko suosituksia hyvistä nastalenkkareista?
Sellaiset olisi must hankita talveksi mutta ei ole kokemusta niistä ollenkaan.
Ps. Minua usein pelottaa lenkkeillä pimeällä ja autioilla kaduilla vaikka katuvalot olisikin….
Moikka Elina! Itse hankin viime talvena Sarva D’vil nastajuoksulenkkarit ja olen ollut niihin tosi tyytyväinen. Käytän niitä myös kävelylenkeillä, kun on liukasta. Ostin Turusta Suunnistajankaupasta ja ne taitaa olla erityisesti suunnistajille tehdyt. Tosi kevyet (ei niin tuetut, kuin ice bugit) mutta lyhyehköihin alle kympin lenkkeihin tosi hyvät. Voin suositella. Miehellä on samanlaiset. Kiva kun kävit kommentoimassa ja ihanaa talven jatkoa! Ei anneta pelolle valtaa 🙂 T. Anna
Kiitos