Liikuntaa yksinkertaisesti

Ottaen huomioon, kuinka tehokas keino liikunta on stressin säätelyyn, olen kirjoittanut siitä todella niukasti. Liikkuminen vähentää stressiä, koska se purkaa kehon virittyneisyyttä ja edistää palautumista. Lisäksi hyväkuntoisen keho erittää vähemmän stressihormoni kortisolia ja palautuu stressireaktiosta nopeammin.

Aina liikunnan ei tarvitse olla kuntourheilua tai äärimmilleen vietyä treeniä. Itse asiassa stressaantuneen keholle rankka liikunta ei edes ole hyvästä. Sen sijaan liike kannattaa lähestulkoon aina. Mitä enemmän ja mitä monipuolisemmin kehoa pitää liikekannalla päivän aikana, sen parempi.

ID-10013443

Olen sitä koulukuntaa, joka ei juuri välitä ryhmäliikunnasta, joogaa ja pilatesta lukuun ottamatta. Parasta liikuntaa on mielestäni joko yksin hikoileminen tai yhdessä läheisten kanssa touhuaminen. Yleensä tässä jälkimmäisessä tapauksessa ei edes huomaa liikkuneensa, kuin vasta jälkeenpäin. Vappuna olin käymässä Jyväskylän AaltoAlvari-uimahallissa. Paikalla käyneet tietävät, että hallissa on vaikka mitä altaita liukumäkineen ja aaltoineen. Löysin itsestäni taas lapsen, ja peuhasin perheen kanssa pari tuntia altaissa. Vaikka en siis varsinaisesti uinut matkaa, olo oli liikkunut ja raukea jälkeenpäin. Sama vahingossa liikkuminen tapahtuu itselleni usein, kun kävelen paljon. Varmaan jokainen, joka on löytänyt itselleen innostavan tavan liikkua tietää, että itse liikunta tulee silloin lähes luonnostaan, sivutuotteena.

Pidän liikkumisesta, mutta en halua tehdä siitä monimutkaista. Yksinkertainen liikkuminen on parasta, koska se on helppoa ja kynnys liikkeelle lähtöön ja tekemiseen on matala.

Eräänä lauantaina makasin väsyneenä sohvalla. En tunnistanut, olinko väsynyt niin, että tarvitsisin lepoa vai kenties liikettä. Valahdin ameebana sohvalta lattialle ja pakotin itseni tekemään muutaman lihaskuntoliikkeen. Jo hetken päästä huomasin, että piristyin. Joskus siis kannattaa vain kokeilla, miltä liikkuminen tuntuu. Jos se olisi uuvuttanut entisestään, olisin lopettanut heti. Jos minun olisi pitänyt lähteä sohvalta kuntosalille asti testaamaan, olisin melko varmasti valinnut sohvan.

Näillä keinoin pidän kehoani yleensä liikkeessä:

1) En autoile. Kävelen ja käytän julkisia kulkuneuvoja.

2) Käyn metsässä. Tulee käveltyä erilaisessa maastossa ja kiipeiltyäkin.

3) Seison osan työpäivästä, kiitos sähköpöydän. Käytän töissä aina rappusia.

4) Kävelen kauniissa tai mielenkiintoisissa kaupunginosissa. On ihanaa katsella ihmisiä ja upeaa arkkitehtuuria. Olen ollut pari kertaa Roomassa ja kumpanakin kertana kävellyt lähes sataprosenttisesti paikasta toiseen.

5) Touhuan lapsen kanssa.

6) Venyttelen.

Näiden lisäksi teen toki lihaskuntoharjoituksia kotona ja saatan käydä juoksulenkilläkin. Itselleni liikkumisessa tärkeintä on toimintakyvyn säilyttäminen. Ei ole pumpattua kroppaa eikä vatsalihakset näkyvillä. Tärkeintä kuitenkin on energia ja voima.

Kuva.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *