Käytä introvertin vahvuuksia

Jos introvertti yrittää mukautua elämään kuin ekstrovertti, seurauksena voi olla turhaa kuormittumista ja pystyvyyden tunteen heikkenemistä. Siksi introvertin kannattaa keskittyä etenkin itselle luontaisten vahvuuksien käyttämiseen.

Miksi on tärkeää tunnistaa vahvuuksiaan?

Omien vahvuuksien käyttäminen tuo energiaa ja voi myös lisätä onnistumisen kokemuksia. Se että tuntee onnistuvansa jossain, vaikuttaa taas pystyvyyden tunteeseen.

Pystyvyyden tunne on tärkeä tekijä psyykkisessä hyvinvoinnissa. Se voi auttaa vaikeissakin tilanteissa luottamaan siihen, että ongelmista on mahdollista tavalla tai toisella selviytyä.

Pystyvyyden tunteen sijasta mielessä voi pyöriä ajatus: ”Turha yrittää, kun en kuitenkaan onnistu.” Tällainen ajatus on saattanut syntyä siitä, että ei ole juuri saanut onnistumisen kokemuksia. Tai siitä, että joku on lannistanut ja lytännyt heti ensimmäisten epäonnisten yritysten jälkeen.

Toki sekin lisää pystyvyyden tunnetta, että onnistuu jossain asiassa, missä ei ole alunperin ollenkaan vahvoilla. Mutta pelkästään sellaisiin asioihin keskittyminen saattaa samaan aikaan lisätä liikaa kuormitusta. Vain itse voi tietää, kuinka paljon pystyy introverttina venyttämään toimintaansa ekstrovertin vahvuuksien suuntaan ilman, että kuormittuu liikaa.

Tekemisten suuntaaminen omiin vahvuuksiin ei tarkoita kuitenkaan sitä, että ei voisi haastaa itseään tai että kaiken pitäisi tuntua helpolta.

Introvertin vahvuuksia

Vaikka jokaisella ihmisellä on omanlaisensa vahvuudet, introverteilla on usein heitä yhdistäviä vahvuuksia.

Mitkä kaikki alla olevat vahvuudet ovat sinun kohdallasi totta? Valitse niistä vaikka muutama kaikkein osuvin ja pohdi, miten voisit käyttää niitä työssäsi ja vapaa-ajallasi.

Harkitseminen ja riskien arviointi

Introvertille on ominaista arvioida riskejä ja harkita, ennen kuin hän etenee johonkin uuteen.

Pohdiskelu ja syvällinen ajattelu

Introvertti työstää usein kokemuksiaan ja ajatuksiaan pohdiskelemalla. Tämän vuoksi introvertti tarvitsee myös tilaa ja aikaa ajatella itsekseen. 

Keskittyminen ja syventyminen

Introvertin on helppoa syventyä ja uppoutua yhteen asiaan pidemmän aikaa, jos saa toimia häiriöttä. Introvertin keskittyneisyys ja ajatusten selkeys saavat voimansa rauhallisuudesta.

Kuunteleminen ja tarkkaileminen

Introvertti malttaa yhteisissä keskusteluissa yleensä kuunnella toisia. Tarkkailemalla ympäristöään introvertti voi tehdä sellaisia havaintoja, joita muut eivät niin helposti huomaa.

Analyyttinen ajattelu ja ongelmanratkaisu

Introvertti voi olla hyvä hahmottamaan ja jäsentelemään ongelmia ja tuomaan niistä esiin eri näkökulmia.

Itsenäisyys

Introvertilla on kyky toimia hyvin itsenäisesti. Introvertin riippumattomuus voi näkyä myös siten, että hän ei mene niin herkästi massan mukana.

Kirjoittaminen

Introvertille saattaa olla puhumisen sijaan luontevampaa ilmaista itseään kirjoittamalla, etenkin jos kyse on jostain isommassa asiasta tai tuotoksesta, ei niinkään arkipäivän kommunikoinnista.

Lue myös

Introvertti, unohda muuttumispakko ja nauti luonteestasi

Introvertin vastavoima kiireelle ja kovalle tahdille

Introvertti, etsi oma polkusi työelämässä

Epämukavuusalueesta ja kuormituksesta

Seuraa blogia Facebookissa

introvertin vahvuuksia

Kuva: Linda Xu

hyvinvointi stressi mieli tyohyvinvointi
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *