Vievätkö ihmiset ympärilläsi energiaasi?
Tiedättekö tunteen, kun toinen ihminen saa oman olon tuntumaan lähinnä kynnysmatoksi? Äkkiä tarkasteltuna tuo toinen voi näyttää ihan ystävälliseltä, mutta silti kohtaaminen vie energiaa ja jättää pahan maun suuhun. Tällaisessa kohtaamisessa voi olla kyse monesta asiasta: toisen epävarmoista tunteista, huonoista sosiaalisista taidoista, kunnioituksen puutteesta.
Kyse on tietysti myös vuorovaikutustilanteesta. Oma ilmaisu vaikuttaa siihen, miten toinen vastaa. Mutta mistä sitten tietää, aiheuttaako itse sen, että toisen läsnäolo ja sanat vievät kaikki mehut? Ehkä tästä: jos itse on aidosti ja vilpittömästi hyväntahtoinen, mutta saa silti toiselta jatkuvasti vähättelyä ja kylmää kyytiä takaisin, jotain on pielessä.
1. Pidä omat rajasi.
Jos joudut tekemisiin energiaa vievän ihmisen kanssa, tärkeintä on opetella pitämään ja myös näyttämään toiselle omat rajat. Oman arvon säilyttäminen tarkoittaa, että ei anna toisten kohdella itseä miten sattuu. Sinä, minä ja me kaikki olemme arvokkaita ja vähintä mitä voit ihmissuhteelta odottaa on, että sinua arvostetaan.
2. Luota intuitioosi.
Havaitsen herkästi ihmisten tunnetiloja. Huomaan aika pian, jos ihmisen elekieli on ristiriidassa sen kanssa, mitä hän sanoo. Ja niin huomaa moni muukin. Kehollinen viesti voittaa nimittäin aina sanallisen viestin, kun tulkitsemme toisia ihmisiä. Omaan intuitioon kannattaa luottaa, jos toisen sanat tuntuvat aina kertovan muuta, kuin kehon kieli.
3. Millaisten ihmisten ympäröimänä elät?
Mieti hetki, onko ympärilläsi ihmisiä, jotka nostattavat sinua tai latistavat sinua? Meillä on varmaan jokaisella kokemuksia ihmisistä, joiden seurassa innostumme ja tunnemme hyvän energian virtaavan. Ja toisaalta ihmisistä, jotka lyttäävät helposti ajatuksemme, onnistumisemme tai haaveemme. Muistan tilanteita, joissa olen innoissani ja ylpeänä kertonut esimerkiksi uudesta työstäni ja saanut takaisin pelkkää tylyä kommenttia. Tai tilanteita, joissa olen täpinöissäni kertonut uudesta ajatuksestani, mutta joka on kuitattu nopeasti mitättömäksi. Tällaisia tilanteita tulee joka tapauksessa elämässä eteen, mutta kysymys kuuluukin: haluanko vapaaehtoisesti elää sellaisten ihmisten ympäröimänä, jotka latistavat? Ei kiitos.
Olen saanut tehdä paljon töitä, että osaan ja uskallan nykyään pitää omat rajani. En myöskään halua olla se, joka vie toisilta energiaa. Olen tullut siihen tulokseen, että voimme valita, lisäämmekö ihmissuhteissamme hyvää tai huonoa energiaa. Eikä tämä tarkoita sitä, että aina pitäisi olla hymyileväinen ja energiaa täynnä. Voi olla myös neutraali. Jos olen väsynyt, pystyn korkeintaan olemaan neutraali. En kuitenkaan halua viedä toisen arvokkuutta, en edes väsyneenä.
Paras ihmissuhde on sellainen, jossa voi kasvaa ja kehittyä.
Olisin toivonut kirjoitukseen laajempaa näkökulmaa, nyt se käsittelee lähinnä itsensä muuttamista. Sekin hyvä, sillä kukaan ei muutu ulkoapäin muuttamalla.
Jään pohtimaan sitä, että omat rajat pitävänä olen kuullut loukkaavani muita. Joillain ihmisillä on sellainen käsitys, että eri mieltäkään ei voi olla asioista – se on loukkaavaa.
Ihmettelen kuinka paljon ja kuinka pitkälle voi mennä ihmistä vastaan, jos oma elämänasenne sekä pohjavirekin ovat hyvin erilaiset toisen kanssa.
Samoin tuo lopussa oleva ”väärä palaute” kohta ihmetyttää. Jos kokee saavansa väärää palutetta, jos kokee ettei joku arvosta jne. niin eikö ole vuorovaikutusvastuu myös itsellä eli on kysyttävä mitä ja miksi toinen sanoo tai käyttäytyy noin. Eikö?
Tuleeko minun muuttua toisten hyväksi koko ajan, laajentaa tai ylittää omia rajojani jotta joku muu voisi olla aina sellainen kuin on, ”mä oon vaan tämmöinen”- tyyppi?
Ehkä kaikkien olisi hyvä katsoa siinä kohdassa peiliin, kun tulee esim. olo jolloin tuntee itsensä kynnysmatoksi. Ei siis vain sen kynnysmaton vaan myös sen toisen. Miten tähän peiliin katsomiseen päästään? Puhuen, asioista pitää puhua. Kukaan ei voi tietää kenenkään ajatuksia ellei niitä puhuta. Luulenpa, että tämä puheen ja puheeksiottamisen puute on isoin asia vuorovaikutukseen liittyvissä tuntemuksissa, tulkinnoissa ja luulemisissa.
Hei ja kiitos kommentistasi! Olen ehkä ilmaissut tekstissä ajatuksiani huonosti. Kirjoituksen ydinajatuksen piti olla se, että jos ihmissuhde on syystä tai toisesta energiaa vievä eikä se muutu paremmaksi puhumalla, voi olla parempi irrottautua siitä. Ei suinkaan se, että itse pitäisi venyä ja vanua toisen puolesta tai talloa omia rajojaan. Omien rajojen pitäminen ja omien mielipiteiden ilmaiseminen ei saisi ikinä olla huono asia. Olet oikeassa, että asioista kannattaa keskustella. Vuorovaikutuksessa saattaa aina tulla väärinkäsityksiä, jotka voivat selvitä puhumalla.
Kiitos vastauksestasi.
Olen törmännyt tällaisiin asioihin niin konkreettisesti, että ehkä itsekin luen artikkeleita suurennuslasin kanssa. Kiitos hyvästä aiheesta ja kaikkea hyvää sinulle!
[…] Olen aikuisena pyrkinyt tietoisesti huomioimaan, milloin kehoni reagoi suotta tietynlaisissa tilanteissa ja rauhoittanut silloin sekä kehon että mielen. Turhan valpastumisreaktion voi sammuttaa hengittämällä rauhallisesti ja ymmärtämällä, että tämä ei ole sama tilanne kuin lapsena ja että mitään hätää ei ole. Kun tällaisia kokemuksia kertyy tarpeeksi, automaattinen stressireaktio pikku hiljaa vaimenee. Herkällä ihmisellä voi tulla myös helpommin raja vastaan siinä, kuinka paljon negatiivista käytöstä pystyy toiselta sietämään. Olen kirjoittanut aiemmin energiaa vievistä ihmissuhteista. […]