Kipua tarvitaan muutokseen – mitä muuta kulunut vuosi on opettanut?

” Tässä maailmassa on kahdenlaisia kipua: kipua, joka sattuu ja kipua, joka muuttaa”. 

Näin fiksuja puheli Denzel Washington (juuri ennen pahiksen lahtaamista kylläkin) Equalizer 2 filmissä, jonka katsoimme puolison kanssa eilen illalla. Tämä lause puhutteli minua. Ehkä juuri sen vuoksi, että viimeisen vuoden aikana nuo molemmat kivut ovat olleet läsnä melkein jokainen päivä. Nyt kun olen katsellut tätä vuotta taaksepäin blogissa, tunnen kiitollisuutta siitä muutosta aiheuttavasta kivusta. Kivun hetkenä on ollut vaikeaa, mutta huomaan, että se on ollut ja on edelleen tarpeellista minulle.

Tammikuussa pohdin olisiko aika jo luovuttaa. Sillä luovuttamisen tiellä olen edelleenkin.

Helmikuussa kysyin, riittääkö meillä myötätuntoa myös itseämme kohtaan pois? Minä ainakin kamppailen tämän kanssa jokainen päivä. Vähättele edelleen, kuinka vakavasta sairaudesta MS-taudissa on kyse ja kuinka paljon se vaikuttaa elämääni. Tässä on työskentelylle vielä tilaa.

Maaliskuussa kirjoitin muun muassa viidestä syystä, miksi koiraa ei kannata hankkia. Jos sessun hankinta on mielessä, suosittelen lukemaan postauksen.

Huhtikuu oli blogin kannalta jännittävää aikaa ja oman pitkän blogihistoriani kannalta jotain merkittävää tapahtui: blogini Maria (is) Strong siirtyi Terve.fi-sivustolle. Saan blogata loistavalla blogialustalla hyvässä seurassa. Oletko tutustunut muihin terve.fi-blogeihin Parasta Ennen, Ruuhkavuosipsykoosi ja  Vauhtihirmun elämää?

Toukokuussa jouduin lopettamana  MS-lääkityksen maksa-arvojeni nousun vuoksi. Hermokivut olivat myös kovana kiusana. Toukokuun lopussa tuli vuosi siitä, kun sain MS-diagnoosin ja samana päivänä vietettiin kansainvälistä MS-taudin päivää. #mswarrior!

Kesäkuussa aloitin uuden MS-lääkitykseni el Gilenyan. Lääke on sopinut hyvin ja joulukuun pään magneettikuvauksessa ei ollut huomattavissa taudin etenemistä. Jos vanhat oireet (jo tapahtuneet vauriot) pysyisivät taka-alalla, niin sitähän olisi elämänsä kunnossa. Valitettavasti näin ei ole. Kesäkuussa tapahtui myös erittäin jännittävää musiikkini suhteen, sillä julkaisin ensimmäisen levyni nimeltä “Pirate Town”.

Heinäkuussa yhdennentoista hääpäivämme jälkeen kirjoitin, millaista on kun krooninen sairaus on parisuhteessa taakkana. Heinäkuussa vointi oli todella hyvä. Suurin saavutus oli 12 kilometrin pyörälenkki 30 asteen helteessä. Julkaisin myös ensimmäisen musiikkivideoni heinäkuussa.

Elokuussa olin MS-taudin sopeutumisvalmennuskurssilla. Pohdin myös, miksi oli oikeastaan hyvä, että sairastuin MS-tautiin. Pysyn edelleen näiden sanojen takana.

Syyskuussa käänsin “nuttuni nurin” kansainvälisen kipukuukauden merkiksi. Jokapäiväinen fyysinen kipu on tullut  turhankin tutuksi MS-taudin myötä. Kävimme puolison kanssa kahdestaan Englannissa. Meillä oli mukava ja rentouttava reissu. Mitä nyt onnistuin reväyttämään olkapääni kaatuessani portaissa anoppilassa. Kirjoitin syyskuussa myös elämän muokkaamisesta tarkoituksenmukaiseksi. Tämä projekti on edelleen käynnissä ja huomaan sillä olevan positiivista vaikutusta voimavaroihini.

Lokakuussa matkamittariini pyörähti lisää vuosia. Kirjoitin blogihistoriani suosituimman postauksen, siitä, mitä kaikkien tulisi tietää fatiikista eli äärimmäisestä uupumuksesta. Kiitos kaikille postauksen lukeneille!

Marraskuussa palasin työelämään työkokeilulla ensimmaistä kertaa sitten sairastumisen. Oman ja voimavarojeni rajallisuuksien kanssa jouduin painimaan useaan otteeseen.

Joulukuu on ollut vaihteeksi vaikeaa terveyden kannalta. Työkokeilu jouduttiin laittamaan tauolle, koska MS-taudin vanhat oireet alkoivat korostua toimintakykyä rajoittaviksi. Koin myös elämäni pahimman migreenikohtauksen. Olen jälleen aika isossa tienhaarassa, jossa vastassa on runsaasti muutoksia.

Mitä tämä vuosi on jättänyt jälkeensä?

Kaikki menee ohi aikanaan, niin hyvässä kuin huonossakin. Toisaalta, olen huomannut, että meidän yleinen länsimainen ajattelutapa siitä, mikä elämässä on sitä hyvää ja mikä huonoa, on oikeastaan aika kaukana elämän realiteeteistä. Meillä monilla on niin korkeat odotukset elämän suhteen, että niistä on raskas pudotus takaisin maan pinnalle.

Minusta tuntuu, että olen saanut intensiivisen pikakurssin elämän tosiasioihin sitten MS-tautiin sairastuttuani. Kertauskurssit seuraavat koko ajan toinen toisiaan. Joudun koko ajan elämään henkisen mukavuusalueeni ulkopuolella. Joudun koko ajan opettelemaan kantapään kautta epävarmuuden sietokykyä. Nyt näin vuoden lopussa minulla on kuitenkin kutina siitä, että olen taas himpun verran enemmän oikeilla jäljillä elämäni suhteen.

Uuden vuoden lupauksia

En aio edelleenkään laihduttaa tai alkaa kuntoilla – eikö nämä ole ne perinteiset uuden vuoden päätökset? Aion pitää itsestäni kokonaisvaltaisesti parempaa huolta. Opettelen ottamaan elämän löysemmin rantein ja olla terveellisen itsekäs. Haluan opetella hidastamaan tahtia ja olla tuntematta siitä syyllisyyttä. Haluan murtaa perfektionismiin taipuvaa luonnettani. Haluan opetella kuuntelemaan intuitiotani enemmän. Haluan myös kulkea rohkeammin itseni näköistä elämään, jonne olen pikkuhiljaa hivuttautunut. Haluan opetella luottamaan rohkeammin siihen, että elämä kantaa. Se on kantanut tähänkin saakka. Miksi se ei siis kantaisi edelleenkin? Rauhallista uutta vuotta juuri sinulle toivottaen,

Teetkö sinä uudelle vuodelle tavoitteita tai lupauksia?

********************

Seuraatko blogia jo somessa?

Instagramissa @mariaisstrongblog ja Facebookiiin tästä