Miksi olen vältellyt blogiin kirjoittamista

Olen vältellyt viime aikoina blogiin kirjoittamista. Postausvälinikin ovat pidentyneet ja olen pyöritellyt mielessäni jo blogin lopettamista. MS-taudin kanssa nimittäin pyörin samaa ympyrää koko ajan. En ole juurikaan toipunut alkuvuoden pahenemisvaiheesta. Jalat eivät toimi, kuten aiemmin. Kognitiiviset ongelmat näkyvät arjessa ja olo on kaoottinen. Hermokivut vaivaavat jokainen päivä. Usein en kiinnitä MS-taudin oireisiin sen kummempaa huomiota. Arki jatkuu niistä huolimatta.

Sipulin sisimmissä kerroksissa

MS-tautiin sairastumisen käsittelyä voisi verrata sipuliin. Olen kuorinut siitä uloimpia kerroksia. Olen joutunut opettelemaan, miten toimintakyvyn aleneminen vaikuttaa elämään. Kahteen vuoteen on mahtunut liikkumisen alenemista, liikkumisen apuvälineitä, virtsaamisen vaikeuksia ja virtsakatetreita. Sipulin uloimmat kerrokset ovat olleet suhteellisen helppoja kuoria, eivätkä ne ole aiheuttaneet kovin paljon kyyneleitä.

Sisimmät kerrokset ovat olleet sitkeämpiä saada irti, niiden kuoriminen on kirvellyt ja saanut kyynelkanavat auki

Ne sisimmät kerrokset ovat olleet yllättävä asia sairauteen sopeutumisessa. Ne nimittäin ovat vieneet minua matkaan itseeni tavalla, jota en osannut odottaa, mutta josta olen kiitollinen. Ne sisimmät kerrokset ovat yllättäviä ja arvaamattomia, mutta niilläkin on tarkoituksensa.

Lue myös: Neljänkympin kriisi – tervetuloa!

Loputon matka itseen

Matka itseen ei tunnu löytävän määränpäätä. Mitä enemmän sitä matkaan teen, sitä enemmän huomaan, kuinka alussa vasta olen. Tässä matkassa olen kuitenkin oppinut armollisuutta itseäni kohtaan ja kärsivällisyyttä. Vaikka olen armollinen itselleni, olen alkanut ujostella tuon matkan ahaa-elämyksistä kirjoittamista, koska niiden havainnot eivät ole kiveen hakattuja tai tieteellisten kokeiden tulosta. Ne ovat täysin ”musta tuntuu” – tunteella selitetty ja havainnollistettu itselle. Ehkä juuri sen takia olen vältellyt blogiin kirjoittamista.

En myöskään koe olevani vielä siinä pisteessä, johon olen matkalla. Asteikolla aloittelijasta eksperttiin, kallistun enemmän kokeneen aloittelijan puoleen. Itse koen kulkeneeni pitkän matkan parin viimesen vuoden aikana. Esimerkiksi en voi kuitenkaan sanoa olevani sisäisen rauhan guru, vaikka olen seesteisempi kuin muutamia vuosia aiemmin. Löydän sitä sielun rauhaa päivä päivältä enemmän – ehkä vain pienen murun verran, mutta löydän kuitenkin. Elämäni saattaa ulospäin näyttää silkalta kaaokselta, mutta minä löydän sieltä seesteisyydenkin.

Ikuisesti keskeneräinen

Olen miettinyt sairauteen sopeutumisen matkaa . Olen kirjoittanut sairauteen sopeutumisesta paljon. Koen, että olen sopeutunut sairauteen siinä mielessä, että olen hyväksynyt sen. Minulla on MS ja asia ei siitä miksikään muutu. Sairauden hyväksyminen tuli vastaan jo sairauden sipulin uloimmissa kerroksissa.

Joudun kuitenkin vieläkin päivittäinen sopeutuminen sairauden muuttamiin tilanteisiin. Minun täytyy edelleen sopeutua päivittäin esimerkiksi uupumuksen suhteen siitä uupumisen kokemuksesta sen hyväksymiseen. Hyväksymiseen siinä mielessä, että pyrin uudelleen järjestelemään sen päivän aikatalut ottaen uupumuksen huomioon. Minua tympäisee ja kiukuttaa, kun sairauden oireet tulevat minun suunnitelmieni esteeksi, mutta valitettavasti MS-tauti sanelee monen päivän tahdin. Minua kuitenkin tympäisee koko ajan hieman vähemmän. Joinakin päivinä se ei tympäise lainkaan.

Tuo muuttuviin tilanteisiin sopeutumisen opettelu on löytynyt sipulin sisimmistä kerroksista ja se pätee koko elämään. MS-tauti on vain pakottanut minut harjoittelemaan epämukavuuden ja muuttuvien tilanteiden sietämistä jokaikinen päivä. Siedän edelleen erittäin huonosti suunnitelmien muuttumista ja ennen kaikkea antautumista toisten suunnitelmiin omieni sijaan. Olen siinäkin harjaantunut. Hitaasti, takapakkia välillä ottaen, mutta sitä matkankulku usein on.

Lue myös: Sairaus ei määritä minua – totta vai tarua?

Kannattako blogiin kirjoittamista vältellä?

Ehkä blogin vältteleminen on turhaa. MS-taudin konkreettisista oireista ja niiden vaikutuksesta elämään on ollut helppo kirjoittaa. Vaikka ne ovat koskettaneet minua (ja käsitelleen esim. eritystä), ne eivät ole koskettaneet niin sitä sisintä sisimpääni. Vaikka ne sisimmät kerrokset tulevat usein ikävänkin lähelle sitä minun sisintä minua, niistäkin kannattanee kirjoittaa.

Olen saanut monia ihania viestejä blogin lukijoilta (kiitos niistä!). Blogipostaukseni ovat viestien lähettäjien mukaan sanoittaneet heidänkin tuntemuksia ja antaneet voimia omiin kappailuihin. Me käymme elämässämme yllättävän paljon samoja asioita läpi. Useammat asiat yhdistää meitä sen sijaan, että ne erottaisivat meitä toisistamme.

Elämää MS-taudin kanssa

Seuraatko blogia jo somessa?

Instagramissa @mariaisstrongblog ja Facebookiin tästä

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *