Ruuhkavuosipsykoosi
Ruuhkavuosipsykoosi

Mitä terapiassa tehdään?

Jenkkielokuvissa ja sarjoissa asiakas makaa divaanimaisella sohvalla, terapeutti kuuntelee tämän kertomuksia vähän takavasemmalla ja tekee muistiinpanoja, välillä esittää kysymyksen. Onko se oikeasti sellaista? En tiedä amerikkalaisista, mutta oma terapiani on vähän eri maailmasta kuin tuo ensiksi kuvailemani.

Ensiksi pitää tietysti odottaa että oma vuoro tulee. Odotustilassa on lehtiä, tv ja muutama lelu lapsia varten. Paljon esitteitä ja tiedotteita erilaisista vertaistukitapahtumista ym. Nappaan aina silloin tällöin jonkin esitteen mukaani, jos se on mielenkiintoinen. Joskus otin mukaani pari lehtistä, joissa käsiteltiin aihetta kuinka puhua lasten kanssa mielenterveysongelmista. Lehtisiä oli kaksi, toinen aikuiselle, ja toinen nuorelle. Niiden avulla kirjoitin postauksen Kuinka puhua lapselle masennuksesta?

Sitten tulee se oma vuoro. Terapeutti* sanoo ystävällisesti että käyhän peremmälle. Tervehditään iloisesti, joskus vähemmän iloisesti, joskus enemmän. Takki naulakkoon ja nojatuolille istumaan. Huoneessa on neljä samanlaista nojatuolia. Valitsen aina sen saman. Terapeuttini istuutuu minua vastapäätä. Pöydällä on kirja. Joka ei oikeasti olekaan kirja. Kun kannen avaa, sen sisällä on nenäliinoja. Se kansi on avattu useamman kerran.

Aloitetaan kuulumisten kertomisella. Kerron terapeutilleni kuinka viikkoni on sujunut, mitä olen tehnyt ja millainen mielialani on ollut. Joskus jos on tapahtunut jotain extra erikoista, se käydään perin pohjin läpi. Käynnin aikana terapeuttini saattaa kirjoittaa jotain ylös. Tämä ei minua hetkauta, enkä mieti mitä hän kirjoittaa.

Sitten jutellaan mielialasta, siihen vaikuttavista tekijöistä, ja omista voimavaroista ja selviytymiskeinoista. Päivitetään että mikä se lääkityksen vahvuus nyt olikaan, ja jutellaan siitä; onko se sopinut, onko vahvuus hyvä, onko kaapissa sitä vielä riittävästi vai pyydetäänkö lääkäriä kirjoittamaan uusi resepti.

Terapian lisäksi on säännölliset hoitoneuvottelut, niistä enemmän vaikka toisessa postauksessa.

Vastaanotolla ei ole koskaan kiire. Aina on aikaa kertoa kerrottavat asiat. Joskus katsomme jotain tuoreita ottamiani kuvia, yleensä luontokuvia. Ihailemme niitä ja puhumme siitä kuinka tärkeää se ulkoilu on, ja miten hyvää se tekee mielelle. Puhumme ihan kaikesta maan ja taivaan välillä, joskus tämän hetkisistä asioista, joskus menneistä ja joskus tulevista, esim. Työhön paluusta. Mutta käynti on tosiaan puhumista. Puhumme koko ajan, mietimme erilaisia ryhmiä joihin voisin hakeutua, juttelemme siitä miten arki rullaa kotona ja kuinka jaksan lasten kanssa, haemme ratkaisua mahdollisiin ongelmiin, puhumme siis oikeasti ihan kaikesta.

Miksi odotan aina viikottaista terapiaani? Koska saan purkaa kaiken, mikä mieltäni on vaivannut kuluneen viikon aikana. Saan laukoa rumia sanoja, saan itkeä ja kirota sitä kun jokin meni päin helvettiä, saan nauraa ja hymyillä kertoessani kuinka onnistuin jossain. Saan näyttää tunteeni ihan suoraan, eikä minun tarvitse pelätä vastapuolen reaktiota. Ei pidä käsittää ettenkö voisi kotona puolisolle, tai ystävilleni avautua asioistani ja laukoa suoria sanoja. Tottakai voin, mutta en aina halua. Tavallaan en tahdo kuormittaa ketään omilla ongelmillani, ja sen vuoksi läheiseni saattavat saada jostain asiasta vain pintaraapaisun, ja annan palaa sitten terapiassa. Asiaa on hirveän vaikea selittää, mutta summa summarum; voin puhua murheistani yhtä avoimesti terapiassa, kuin puolisolle tai ystävilleni, kaikki kuuntelevat ja kukaan ei tuomitse.

Kun sitten viikon terapiakäynti alkaa lähestymään loppuaan, kaivamme kalenterit esille ja suunnittelemme seuraavan tapaamisajan. Heitetään heipat, hirveän usein nauramme jotain asiaa vielä kun olen lähdössä pois. Terapiaan kuuluu valtavasti naurua ja huumoria. Se ei ole pelkkää itkemistä ja synkistelyä. Tottakai, kun olo on oikein huono, on vaikea löytää naurua, kun pelkkä hymyn löytäminenkin tuottaa tuskaa. Olen itkenyt vastaanotolla. Olen myös nauranut vastaanotolla. Koskaan en tiedä etukäteen millainen käynti tulee olemaan, se muovautuu siinä tunnin aikana sellaiseksi kuin se on.

Olen käynyt nykyisellä terapeutillani neljä vuotta. Hän tuntee minut luultavasti niin hyvin kun minut voi tuntea. Meillä synkkaa hyvin. Se, että tulee hyvin toimeen ja saa luotua luottavaisen hoitosuhteen terapeuttinsa kanssa on mielestäni tärkeää. Silloin uskaltaa paljastaa sen todellisen minänsä, eikä tarvitse esittää mitään.

Sellaista tapahtuu minun terapiakäynneilläni. Paljon puhumista, puhumista ja vielä kerran puhumista. Välillä tunteiden vuoristorataa, välillä se on kuulumisten kertomista rauhallisin mielin. Olen valtavan kiitollinen siitä, että olen päässyt avun pariin silloin kun sitä olen tarvinnut, ja saan jatkaa avun parissa niin kauan kuin sitä tarvitsen. Valitettavasti kaikilla ei käy yhtä hyvin, ja avun saaminen viivästyy.

Mielestäni olisi mahtavaa jos jo koulussa, ehkä yläasteella olisi enemmän opiskelua mielenterveysasioista. Vain puhumalla asioista niistä opitaan enemmän, ja saadaan ennakkoluuloja karisemaan. Terapiassa käymiseenkin, kuten masennukseen liittyy vielä edelleen ikävä stigma. Ajatellaan että vain hullut käyvät terapiassa. Mielisairaat. Sekopäät. Mutta siellä käy oikeasti ihan kaikenlaista porukkaa. Tavallista tallaajaa. Eivät tietenkään kaikki ajattele näin, että vain hullut käyvät terapiassa, mutta osa ihmisistä ajattelee. On hirveän helppoa luoda ennakkoluuloja asioista joita ei ole itse kokeillut/kokenut/käynyt läpi.

Haluan vielä painottaa asiaa, jota olen painottanut aiemminkin. Kirjoitan omista kokemuksista ja omia mielipiteitäni. En tuomitse kenenkään mielipiteitä, ja tiedostan sen että meitä ihmisiä on valtavan paljon erilaisia, ja eri mielipiteitä samoin. Jokaisella on oma mielipiteensä, ja itse tuon julki vain omiani. En ketään tahdo mielipiteilläni loukata, mutta on ymmärrettävää että jonkun omat näkemykset voivat poiketa omistani.

Peace & love.

Olen kirjoitellut viime aikoina aika paljon arkikuulumisia, tykkäätkö lukea niitä, vai tällaisia ”teemapostauksia”? Olisi kiva tietää 🙂

*Postauksessa ei käsitellä psykoterapiaa, vaan psykiatrisen sh:n sekä erikoislääkärin antamaa hoitoa. 

Kommentit (2)

  1. Jaana

    Sellaista se on! Käyn nyt kolmatta vuotta joka on viimeinen vuosi. Kelahan myöntää tietääkseni vain kolmeksi vuodeksi ja seuraavan kerran voi hakea Kelan tuettua vasta 5 v päästä.. Miten ihmeessä on mahdollisuus jossain käydä niin pitkään kun haluaa? Hyvä tietenkin sulle!! JAKSUJA !!!

    • Ruuhkavuosipsykoosi

      Moi! Tosiaan olisin voinut mainita jutussa sen, että en käy psykoterapiassa, vielä, mikäli nyt siihen sekoittui 🙂 nyt käyn kunnallisella puolella sh:n ja lääkärin luona, psykoterapian aika tulee vielä myöhemmin, sitten kun elämäntilanne on kaikin puolin sellainen että jaksan ja pystyn sen aloittamaan.

      Kiitos tsempeistä ja tsemppiä paljon sinullekin! ☀️

Vastaa

Rautavarastot tyhjillään? + Jouluhössötystä

Tänään pääsen aloittamaan rautakuurin. Ja kylkeen otan c-vitamiinia. Pakko. Olen ihan varma että ferritiiniarvoni on jossain ihan pohjalukemissa, mikä selittäisi väsymyksen. Muistan samankaltaisen väsymyksen viime vuoden loppupuolelta, toki silloin oli muutenkin olo todella huono, mutta…

Ihana isänpäivä

Nousin eilen aamulla keittämään kahvia. Pienet supattelivat sohvalla ja odottivat isin heräämistä. Ja heräsihän isi, niin pienet pääsivät antamaan lahjansa. Vihdoin, kyllä he sitä monta päivää odottivatkin.Eskarilaisten oli käsketty kerätä maito- ja mehupurkkien korkkeja pari…

Magneettiripsiä, väsymystä, leikkausaika – kaikkea viikon varrelta.

Tällä viikolla olen kärsinyt kovasta väsymyksestä. Olen tarvinnut apua pienten kuskaamisessa, paitsi perjantaina olin hereillä jo 6:30 eli selviydyin aamutoimista itse. Päiväkodilla on välillä kivoja ylläreitä vanhemmille eteisessä, perjantaina siellä oli vanhemmille välipalakeksejä tarjolla. Joskus…

Vanha kunnon; ”Äiti on nyt vähän väsynyt”

Klassinen lause. Ja tällä hetkellä niin totta. Olen ollut jostain syystä aivan järkyttävän väsynyt, siis oikeasti niin väsynyt että olen tarvinnut päiväunet, ja mennyt silti nukkumaan klo 20 ja 21 välillä, ja aamulla en meinaa…

Puhtautta kotiin – testissä pyykkietikka ja siivoussuihke

Postaus tehty kaupallisessa yhteistyössä kivatkamat.fi:n kanssa. Tuotteet saatu bloginäkyvyyttä vastaan. Rakastan sitä tunnetta ja tuoksua kun kotona on puhdasta. Harvemmin meillä on paikat ihan tiptop kunnossa, mutta silloin kun innostun siivoamaan, siivoankin sitten perusteellisesti. Sain yhteistyöpyynnön…

Ihan tavallinen sunnuntai

Heräsin tänä aamuna pienten supatteluun ja Ryhmä Haun tunnusmusiikkiin. Jatkoin köllöttämistä vielä ohjelman ajan ja nousin sitten kahville. Puoliso olikin jo ehtinyt laittaa kahvin tippumaan joten pääsin ns. valmiiseen pöytään. Aamupäivä otettiin rennosti, juotiin paljon…

Viime päivinä…

Blogissa, instagramissa ja Facebookissa oli parin päivän mittainen tauko. Olen ollut tosi väsynyt. Loppuviikon tosiaan pääsin kokeilemaan töissä oloa. On hyvä, että menin, jossain vaiheessahan se olisi kuitenkin edessä. Varsinaisen töihin paluun aika on kuitenkin…

Ainakin miljoona perhosta vatsassa!

Tänään on viimeinen sairaslomapäiväni. Eilen sain viestin jota en osannut yhtään odottaa. Olen ollut melkein vuoden pois töistä, ja olin ihan varma etten tule saamaan töitä hetkeen kun olen ollut niin kauan pois, MUTTA. Sain…

Kuulumisia

Viime päivät ovat olleet aika mukavia. Mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut, mutta olo on ollut tosi hyvä. Sain lopetettua rauhoittavan lääkkeen, se kävi loppujen lopuksi aika kivuttomasti, eikä paniikkikohtauksia ole nyt ollut. Olen jaksanut lasten…

Tämä ihana, hyvä olo.

Viikonloppu on ollut aivan ihana. Pitkästä aikaa sellainen, ettei ollut mitään suunnitelmia, joten voitiin ottaa rennosti ja touhuta lasten kanssa mitä huvittaa. Käytiin eilen kiertämässä pitkospuulenkki puolison ja pienten kanssa. Ilma oli aika kirpsakka, ja…