Käytetään sisua, jos muu ei auta

Kirjoitin aiemmin siitä, miten yritän suhtautua erilaisiin vastoinkäymisiin.  On olemassa myös eräs haasteisiin ja ongelmiin sopiva suhtautumistapa, joka on väkevä ja voimakas. Sisu. Tutkija Emilia Lahden mukaan sisu alkaa sieltä, mihin sinnikkyys päättyy. Se on se viimeinen voima, jota ei ehkä käsitäkään, että itsestä löytyy. Olen lukenut Lahden ja kumppaneiden kirjoittamaa Sisu-kirjaa vaikuttuneena, ja haluan jakaa siitä pienen palasen.

Kirja koostuu usean ihmisen sisutarinasta ja se jakaantuu kolmeen osioon: Tarinoihin, joiden ytimessä on aktiivinen tapa kohdata haasteet, tarinoihin rajoja uhmaavasta päättäväisyydestä ja tarinoihin, joissa voima kumpuaa vastoinkäymisistä.

Aktiivinen tapa kohdata haasteet

”Ehkä nykyajan ongelma on, että pitää koko ajan pärjätä ihan hemmetin hyvin. Silti toivoisin, että kukaan ei luovuttaisi. Mielestäni sisuun liittyy aivan olennaisesti se, että onnistuakseen täytyy uskaltaa epäonnistua. Kokeilemisen kautta voi aina löytää jotain uutta ja mielenkiintoista (Silja Kyytinen)”

Rajoja uhmaava päättäväisyys

”Ratkaisevaa on, lähtevätkö muut rakentamaan ideaa eteenpäin vai lähtevätkö he ampumaan sitä alas. Slushin uusien asioiden syntymisen kulttuurista kertoo ehkä parhaiten, että ihan tosissamme selvitimme risteilylaivan vuokraamista Kaapelitehtaan pihalle eikä kukaan epäillyt, onko laivan vuokraaminen ihan varmasti järkevää. Jengin ensimmäinen kommentti ei siis ole, että mitä hittoa, sehän on mahdotonta koska koska koska, vaan jengin ensimmäinen kysymys on, että Tallinkin vai Vikingin (Miki Kuusi).”

Vastoinkäymisistä kumpuava voima

”Mietin aina, että mistä rohkeus sanoa ja tehdä näitä juttuja oikein tulee. Mistä tulee se voima, että nyt vain teen ja sitten myös teen? Ja sitten kun sen jonkun jutun on tehnyt, miettii, että teinkö tuon oikeasti, että ei voi olla totta. Kai se on just sitä sisuuntumista.

Sen on pakko olla sisua. On pakko olla. Sisulla tekee unelmansa todeksi, sisulla pääsee ulos hakkaavan poikaystävän kämpästä ja kahdeksan vuoden vankeudesta. Sisun on pakko olla eloonjäämisvietti. Tahto elää. (Linda-Maria Roine)”

Kirjan tarinoista käy hyvin ilmi, että sisu ei ole pelkästään puskemista vaikeuksien edessä. Meeri Koutaniemen sanoin: Sisu ei ole hampaat irvessä pakottamista, vaan vaikeimmissa tilanteissa se on lupa romahtaa, itkeä ja koota itsensä uudelleen. Sisu on hyväksyntä keskeneräisyydestä. 

Sisu on myös sitä, että uskaltaa tulla nähdyksi aitona itsenään. Emilia Lahti on pukenut sen sanoiksi näin:

Emme tarvitse lisää sankareita, supertähtiä tai virheettömyyden illuusiota vahvistavia hahmoja. Tarvitsemme aitoja ihmisiä. Sellaisia, jotka ovat inhimillisen rosoisia reunoilta, hieman mutaisia ja arpisia. Niitä rohkeita keskuudessamme, jotka uskaltavat pudottaa suojukset alas ja osoittaa siten, että kaikki muutkin ympärillämme ovat vain ihmisiä. Haavoittuvia, toiveikkaita matkaajia, jotka muistuttavat siitä, että me kaikki olemme kulkeneet pitkän tien sinne, missä olemme tällä hetkellä.

Sanomattakin on varmaan selvää, että suosittelen kirjaa lämpimästi.