Mansikkainen homejuustosalaatti on raikas ja ruokaisa

Mansikkainen homejuustosalaatti Ei liene salaisuus, että olen suuri mansikoiden rakastaja, sehän hyppää esille juo tuossa blogin bannerissakin. Mansikoita tuli syötyä Floridassa lähes päivittäin, mutta täälläkään en ole malttanut jäädä odottamaan kesää ja mansikkakautta, vaan jatkanut mansikoiden nautiskelua smoothieissa ja salaateissa. Tuoreet ja raikkaat annokset ovat tänä talvena miellyttäneet muutenkin enemmän kuin yleensä tähän aikaan vuodesta. Niistä saa ihanaa väriä ja energiaa päivään.

Mansikasta tulee ihana makupari homejuustolle ja tätä salaattia on tullut tehtyä tässä kuussakin jo useampaan kertaa. Se vie hyvin nälän ja tyydyttää myös makeannälän eli jälkkäriosaston. Pieninä annoksina se sopii hyvin myös alkuruoaksi.

Mansikkainen homejuustosalaatti

sekalaisia lehtisalaatteja

baby-pinaattia

kurkkua

tomaattia

sinihomejuustoa muruina

tuoreita mansikoita

limeä

kastikkeeksi oliiviöljyä ja makeaa balsamicoa

+ haluttaessasi voit lisätä esim. hunajamelonia / päärynää / viinirypäleitä

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *