Voiko koko elämä todellakin parantua näin simppelistä asiasta?!?

Voiko koko elämä todellakin parantua

Sellainen pieni varoituksen sana, että tämän vuorokauden täysikuu on saanut ajatukseni taas aika filosofisiin sfääreihin. Eli jos henkisemmän kehityksen jutut eivät nappaa juuri nyt, kannattaa tyytyä selailemaan näitä Floridan Napplesin rannalla napattuja kuvia, joista ainakin itselleni tulee ihan mielettömän hyvä fiilis.

Jos taas täysikuun vaikutus on saanut sinunkin filosofisen ajatteluarkkusi auki viime päivinä ja olet mukanani sellaisissa fiiliksissä, että tekee mieli sukeltaa hetkeksi syvempiin henkisiin aaltoihin, niin tervetuloa mukaani.

Joskus kaikkein vaikeimmat asiat voivat olla kaikkein simppeleimpiä. Jopa sellaiset elämänkokoiset ja suuren muutoksen tekevät. Tämä korostuu erityisesti Ayurveda-ajattelussa, jota olen sisäistänyt paljon viime viikkoina. Elämää pitäisi oppia elämään paljon yksinkertaisemmin, lapsenomaisemmin.

Aivojen kyky oppia ja kehittyä säilyy koko elämän

MLL:n raportin mukaan: Sekä aivotutkimuksen että kehityspsykologian näkökulmasta erityisesti varhaisvuosien kehityksellä, oppimisella ja kokemuksilla on erittäin suuri merkitys aivojen ja mielen rakentumiselle: se mitä pieni lapsi jo raskausaikana sekä ensimmäisinä elinvuosinaan kokee, rakentaa ja muokkaa hänen aivojaan erityisellä tavalla.

Aivojen kehityksessä alkaa kiihkeimmän kehityksen vaihe n. 3 kk ennen syntymää ja se jatkuu n. 3 vuoden ikään asti. Kehitys jatkuu hitaampana, mutta edelleen vahvana läpi koko lapsuuden. Tämänkin jälkeen tapahtuu kehittymistä. Aivotutkimus on osoittanut, että ihmisen kyky oppia ja arvioida ympäröivää maailmaa yhä paremmin säilyy koko elämän ajan.

Mutta siis vaikka kyky kehitykseen säilyy, se käytännössä kuitenkin hidastuu ja hiipuu lapsuuden jälkeen nopeasti.

Miksi ihminen ja ihmiskunta ei kehity henkisesti?

Olen huomannut oikeastaan koko kevään ajan palaavani samaan ihmettelyn aiheeseen. Kun tiedämme, että käytämme kaikesta kapasiteetistamme vain pienen osan, ja varsinkin aivoistamme, niin miksi ihmeessä teemme niin? Mitä jätämme tekemättä, että todella nopea henkinen (ja luonnollisesti myös fyysinen, (mutta nyt keskitytään henkiseen puoleen) kehitys hiipuu ja kääntyy laskuun niin nopeasti. Vauvana jokaisen minuutin aivosolujen kasvu on räjähdysmäistä. Lapsen kehitys vilisee silmissä. Ja yllättävän nopeasti kypsyyden saavutettuaan ihminen alkaa taas heiketä ja rapistua. Todisteita pidempi-ikäisistäkin kansoista historiassa on. Ja vaikka kehitys on edennyt monessa asiassa, ei ihmisen henkisessä kehityksessä.

Samalla huomaan pohtivani sitä, miksi koko ihmiskunta ei oikeastaan kehity, mikä tietysti liittyy edelliseen. Siis tavallaan kyllä luonnollisesti kehittyy. Digitalisoituminen on valtava muutos, samoin yleinen teknologian kehitys jne. Mutta tarkoitan ehkä enemmän sitä suurempaa henkistä kehitystä niin yksilö- kuin universaalilla tasolla, joka vaikuttaa ihan kaikkeen, oman elämän laatuun, suuntaan, sisältöön ja pituuteen, samoin kuin koko ihmiskunnan kehitykseen.

Miksi me käytämme aikamme niin kuin nykyään tehdään? Pari sukupolvea sitten kaikki aika meni käytännössä perustarpeiden tyydyttämiseen, siihen että saadaan ruoka pöytään, pidetään koti lämpimänä ja perhe hengissä. Nyt kun näiden asioiden kannattelu ei täytä päiviämme, meillä on mahdollisuus käyttää aikamme niin kuin haluamme.

Voisimme panostaa pyykkisten, fyysisten ja henkisten ominaisuuksiemme kavattamiseen ja kehittämiseen mielin määrin. Niin paljon, että parempi versio ihmisestä alkaisi jo muovata ihmiskuntaa parempaan suuntaan (nykytiedon mukaan geeniperimä muovautuu koko ajan, jo yhdestä sukupolvesta).

Voisimme muuttaa maailmaa

Jos haluaisimme, tekisimme päätöksiä ja käyttäisimme aikamme asioihin, jotka saisivat ihmiset ja ihmiskunnan voimaan hyvin. Ei vain pienen osan ihmiskunnasta ja omilla suppeilla mittareillaan mitattuna.

Jo Buddha opetti, että antaminen ja auttaminen ovat ainoita aidosti onnelliseksi tekeviä asioita. Samaan tulokseen tuli YK:n keräämän tutkijajoukon laatima onnellisuusraportti, jonka tehtävä oli tutkia onnellisuutta edistääkseen ihmiskunnan terveyttä ja tehokkuutta. Sielläkin todettiin, että onnellisuus lähtee yhteisöllisyydestä, auttamisesta ja antamisesta.

Jos haluaisimme ja päättäisimme niin; muiden auttaminen, jakaminen ja antaminen opetettaisiin perheissä ja kouluissa jokaiselle. Erilaisuus koettaisiin rikkaudeksi ja näkökulma muuttuisi minusta meiksi. Sen sijaan koululaitos rytmeineen, sisältöineen ja tapoineen on pysynyt pääosin samanlaisena jo sata vuotta. Miksi? Miksi se ei ole paikka, johon lapset rakastavat mennä joka aamu ja josta tulevat energisinä ja uusia asioita silmät kiiluen kotiin? Ei ole mitään esteitä, etteikö siihen olisi mahdollisuuksia.

Rahaa maailmassa on niin paljon, että jos sitä ja yltäkylläistä aikaa uppoaisi ihmiskuntaa kehittäviin asioihin, ei enää ihmeteltäisi miten energiatilanne ratkaistaisiin vastuullisesti tai mitä avaruuteen kuuluu. Sen sijaan päätökset ja toiminta on ohjattu niin, että ase- ja lääketeollisuus ovat maailman kannattavimmat liiketoiminnat.

Pitäisikö huolestua siitä, että enimmäkseen ihmiskuntaa taannuttava ilmapiiri nosti huimasti suosiota jo Suomenkin vaaleissa?

Ajankäyttö tarkasteluun

Ja miten käytämme aikamme nyt kun vapaa-aikaa on? Viemmekö tällä ajankäytöllä omaa ja ihmiskunnan kehitystä eteenpäin? Passiivinen skriiniaika haukkaa suurimman osan vapaa-ajasta. Liikuntasuositukset pyörivät jossain kolmessa treenikerrassa viikossa, vaikka esi-isämme savanneilla liikkuivat koko hereilläoloaikansa.

Tämän ajatusvirran painopiste on henkisellä puolella, mutta uusimpien tutkimustulosten mukaan tehokkain ensimmäisen asteen masennuslääke on liikunta. Silti lääkärit eivät mainitse asiasta masentuneille sanaakaan. Sen sijaan tutkimukset, joista ei ihan hirveästi huudella, osoittavat liiallisen tv:n katselun päinvastaisen vaikutuksen kaiken ikäisiin.

Ei tarvitse kovin montaa hetkeä käyttää ideoidakseen, mitä ihan mielettömän kivoja ja hyviä juttuja voisimme tehdä joka päivä, kun huomaa että aikamoisella autopilotilla tässä huristellaan niin yksilö- kuin yhteiskuntatasolla menemään vuodesta ja vuosikkymmenestä toiseen.

Miksi yhteiskunta toistaa autopilotilla järjettömiä rakenteita ja vanhentuneita malleja?

Meidän kaikkein energisimmässä ja tärkeimmässä kehitysvaiheessa olevat nuoret aikuiset (pääosin) miehet käyvät sen ihan samanlaisen armeijan kuin isoisämme. Muutama ajatus saattaisi herätä, kun otettaisiin pieni mietintäbreikki, että saataisiinkohan siitä ajasta (satoja vuorokausia) ihan jokaisessa mielessä jotain enemmän ja parempaa irti nykypäivänä?

Miksei Suomessa pystytetä ajatushautomoa, joka ottaa asiakseen pysähtyä miettimään, miten ihmiset nauttisivat elämästä enemmän, pysyisivät energisinä, terveinä ja onnellisina pidempään. Mitkä ovat ne keinot, jotka kääntävät yksilötason nopean henkisen (ja usein fyysisenkin) kehityksen hidastumisen ja taantumisen kasvuun ja jotka puhaltavat positiivista energiaa oikeisiin paikkoihin yhteiskuntatasolla?

Kun kaikki on niin sirpaleista, eikä yhteen hiileen osata oikein puhaltaa, ei kenenkään asia ole pysähtyä miettimään, että mitä hyötyä (muuta kuin puhdas työllistäminen) on väsätä valtavia marketteja aivan lähekkäin  –  ja saada niiden hyllyt vielä pursuavat vaikka kymmeniä eri merkkisiä muropaketteja, joista ei oikeasti tarvittaisi edes yhtä, jos haluttaisiin ravinnon vaikuttavan terveyteen. Voiko hyöty vielä nykyään olla puhdas työllistäminen? Muurahaisiako olemme?

Paatospuolta ja esimerkkejä on tässä ehkä riittävästi, että saat ideasta kiinni.

Yksinkertainen ajatusmalli muuttaa paljon

Sitten se maailman yksinkertaisin harjoitusmalli, jota olen pyöritellyt muutaman päivänä päässäni. Ja sorry, en tosiaankaan pysty tarjoamaan vastausta noihin edellisiin kysymyksiin, vaan tässä aloitellaan ihan todella beisik-ruohonjuuri-käytösmallista.

Jo vuosi sitten pohdin täällä blogissakin Läsnäolon voimaa, siitä kirjoitettua klassikkokirjaa ja keinoja oman läsnäolon harjoittelemiseksi. Eli ”sit jos” asenteen muuttamiseksi ”nyt kun”-asenteeksi. Sitä, miten osataan olla oikeasti läsnä, keskitytään siihen ainoaan hetkeen, joka meillä koskaan on eli nykyhetkeen. Ratkaistaan nykyhetki oikeaan aikaan, eikä murehdita menneistä hetkistä tai keskitytä tulevaisuuteen.

Jokainen asiaan perehtynyt voi varmasti tunnistaa, miten tämä elämän ehkä tärkein sääntö voi olla se kaikkein vaikein? Ajatusten hallitseminen rauhoittaisi kaiken ja poistaisi elämästä ylimääräisen, mutta silti se on niin vaikeaa. Ajatuksilla on tapana pyörittää ihan omaa karuselliaan.

Yksi neuvo on ottaa oppia pikkulapsista. Lasten seura auttaa keskittymään nykyhetkeen.

Aivojen pikkulapsiasento

Itse vein asian hieman pidemmälle. Opettelin – ja opettelen edelleen – kääntämään päälle lapsivaihteen. Kun kerran jo lapsuuden loppupuolella kehitys hidastuu, vaikka sen ei fyysisesti pitäisi, ainoa syy lienee se, että muutamme tarkoituksella lapsen kaikki tavat, asenteet ja tekemiset niin erilaisiksi. Ja sitä on tehty niin kauan, että se on jo muovannut geneettistä mallia.

Kokeiluni tavoite ei muuten ollut parantaa koko ihmiskunnan polttavia kysymyksiä, vaan kokea itseni energiseksi. Ja siinä onnistuin, mutta samalla se toi mukanaan paljon muutakin hyvää.

Opettelin palaamaan lapsen asenteeseen. Ei sekään helppoa ole, mutta helpompaa kuin nkyhetkeen keskittyminen yleisellä tasolla. Käytännössä muistutan itseäni suhtautumaan asioihin kuten pikkulapsena suhtauduin. Teen niin mahdollisimman usein eli aina kun huomaan, että ajatukseni ovat liian ”aikuismaisia” eli mietin, mitä joku muu ajattelee tekemisistäni, analysoin ja suunnittelen liikaa, stressaan tai jännitän jotain tulevaa asiaa tai suhtaudun asioihin skeptisesti.

Kun napsautan ajatteluni pikkulapsiasentoon, yritän (ja usein onnistun) toimimaan samalla asenteella kuin lapsena toimin – eli olen avoin ja innostunut, utelias ja iloinen. Keskityn kunnolla juuri siihen mitä olen tekemässä. Toimin spontaanisti seuraamalla omia tarpeitani ja vaistojani, enkä pysähdy ajattelemaan, miltä se nyt näyttää ja mitä minusta ajatellaan. Vastaan avoimesti ja rehellisesti kysymyksiin, enkä yritä miettiä, mitä olisi korrektia sanoa.

Hyvin pian pikkulapsiasenteella huomasin, että minulla oli paljon enemmän energiaa. Esim. salilla tein treenin paljon paremmin tuloksin. Nautin kunnolla ruoasta. Keskityin musiikkiin, jota olin kuuntelemassa. Keskityin siihen mitä tein ja unohdin autopilotilla porskuttamisen. Mutta kun en jaksanut keskittyä enää liian pitkään työtehtävään, keskeytin sen, nousin ylös, keitin teetä ja söin hedelmän. Äkkiä olin paljon tasapainoisempi ja suhtaduin maailmanmenoon innostuneemmin ja positiivisemmin. Tein enemmän asioita, joista on iloa ja  hyötyä minulle ja muille, onnistuin useammin mitä sitten teinkään ja yksinkertaisesti voin paremmin. Pelleilin, rentouduin ja tunsin itseni vapaaksi.

Suosittelen kokeilemaan. Päätä muistuttaa itseäsi lapsen asenteesta kokonaisen päivän ajan ja katso, mitä tapahtuu. Jos olet tyytyväinen, uusi sama seuraavana päivänä. Voisiko näin olla mahdollista oppia täysin uusi tapa elää ja sen yleistyessä täysin uusi tapa parantaa omaa ja muiden elämää? Voiko koko elämä todellakin parantua näin simppelistä asiasta?!?

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *