Kanelinen Härkis-bataattisalaatti tahinikastikkeella

Nyt flunssakauden jyllätessä on entistäkin tärkeämpää pitää yllä vastustuskykyä terveellisellä ja kasvispitoisella ruoalla. Silti talven pimeydessä kylmät salaatit eivät ole aina ensimmäisenä listalla.

Tämä annos on lämmin, lämmittävä, mausteinen ja maukas. En oikein tiedä, onko salaatti sille edes oikea nimi, mutta en kuvaavampaakaan keksinyt. Annos sopii vegaaneilekin, sillä sen proeiinikin tulee linsseistä sekä Härkiksestä.

 Härkis on maultaan niin miellyttävä ja mieto, että se sopii hyvin monenlaisten makujen seuraan. Tässä annoksessa makeus tulee bataateista, lämmin mausteisuus kanelista sekä tahinista ja raikkaus tuoreista kasviksista.

Tahini on koostumukseltaan täyteläisen kermaista. Se on seesaminsiemenistä valmistettua tahnaa, joka sopii dippeihin tai kastikkeiksi ihan sellaisenaankin.

Kaupallinen yhteistyö: Verso Food

Annos on todella täyttävä ja riittää hyvin neljällekin. Tosin se on niin herkullista, että ainakaan meillä lautaselle ei jäänyt muruakaan kolmenkaan herkkusuun jäljiltä.

Kurkkaa muita  reseptejäni monipuolisia Härkiksestä ja muista Verson kotimaisista härkäpavuista täältä.

Kanelinen Härkis-bataattisalaatti tahinikastikkeella (3 annosta)

2 pientä bataattia

250g Härkis Originalia

3 kourallista baby-pinaattia

0,5 dl linssejä (valmista pakkauksen ohjeen mukaan)

n. 200 g kirsikkatomaatteja

oliiviöljyä

1 rkl kanelia

suolaa ja pippuria

kourallinen kuivattuja karpaloita

Kastike:

1 tl tahinia

1 sitruunan mehu

1 rkl oliiviöljyä

1-2 rkl vettä

kourallinen minttua ja basiilkaa tai muita tuoreita yrttejä

  1. Lämmitä uuni 180 asteeseen
  2. Pilko bataatit kuutioiksi ja hiero pintaan reilusti oliiviöljyä.
  3. Aseta kuutiot uuninpellille ja mausta kanelilla, suolalla ja pippurilla. Paista uunissa 180 asteessa 35-40 minuuttia.
  4. Valmista samalla kastike sekoittamalla kaikki aineet keskenään ja laita jääkaappiin odottamaan.
  5. Lämmitä Härkis pannulla oliiviöljyssä.
  6. Pilko kirsikkatomaatit kahtia.
  7. Asettele lautaselle pinaatti, tomaatit, linssit, Härkis ja hiukan jäähtyneet bataatit.
  8. Ripottee pinnalle karpalot ja kaada kastike tasaisesti salaatin päälle.

*Yhteistyössä Verso Food

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *