Kiinnitetty postaus

Välipala – Miksi, milloin ja mitä kannattaa syödä?

Kaupallinen yhteistyö: Auran levitteet

Välipalat ovat tärkeä osa sekä omaa että myös perheemme ruokavaliota. Syön päivittäin yleensä kaksi välipalaa siten, että aterioita kertyy päivään yhteensä viisi: aamiainen, lounas, välipala, päivällinen, välipala/iltapala. Säännöllinen ja melko tiheä ateriarytmi pitää verensokerini tasaisena ja ehkäisee myös herkkuhimoja sekä liiallista tankkausta pääaterioilla tai iltaisin.

Tyypillisin aika omalle välipalalleni on noin klo 14-15, jolloin lounaasta on kulunut muutama tunti, mutta päivälliseen on vielä matkaa. Tuo on muuten juuri se aika iltapäivästä, jolloin energiatasot alkavat yleensä laskea, vaikka olisi tärkeää pysyä virkeänä, ja löytää virtaa vielä päivän viimeisiin työtunteihin. Urheilevat lapseni kaipaavat myös välipalaa koulusta tullessaan.

Syön päivittäin yleensä kaksi välipalaa siten, että aterioita kertyy päivään yhteensä viisi.

Välipalan koostaminen – kaikkia energiaravintoaineita sopivassa suhteessa

Kiinnitän huomiota välipalojen koostamiseen. Haluan, että välipalassa on hitaasti imeytyviä hiilihydratteja sekä kuituja, proteiinia sekä hyvää, pehmeää rasvaa. Täysipainoisesti koostettu välipala tekee tehtävänsä: se nostaa verensokeria maltilla, antaa juuri sopivasti virtaa (väsyttämättä), tuo energiaa illan treeneihin ja pitää sopivan kylläisenä seuraavaan ateriaan asti (jolloin ei tule tarvetta napostella makeaa tai ahmittua liikaa varsinaista ruokaa).

Proteiini on kehon rakennusaine ja pitää myös kylläisempänä pidempään. Siksi nautin välipalalla aina myös jotain proteiinipitoista, kuten kananmunaa, vähärasvaisia maitotuotteita, kuten rahkaa tai raejuustoa, leikkeleitä tai täysjyvätuotteita.

Haluan, että välipalassa on hitaasti imeytyviä hiilihydratteja sekä kuituja, proteiinia, sekä hyvää, pehmeää rasvaa.

Välipalan ajoitus

Oikeaan aikaan nautittu välipala auttaa minua treenaamaan tehokkaammin ja tekee liikunnasta nautinnollista. Ennen treeniä haluan syödä melko kevyesti, koska täydellä vatsalla liikkuminen on mielestäni epämiellyttävää.

Hiilareita on turha vältellä tai pelätä.

Treenin jälkeen syön yleensä HETI jonkin palauttavan aterian, jossa on myös hiilareita ja proteiinia. Keho kaipaa treenin jälkeen energiaa, jotta palautuminen lähtee käyntiin. Kehitystä ei tapahdu, jos syö liian niukasti ja yksipuolisesti.

Hiilareita on muuten turha vältellä tai pelätä. Liikkuva ja aktiivinen ihminen tarvitsee reippaasti energiaa pitkin päivää, enkä ainakaan itse ole lähtenyt karsimaan hiilihydraateista. Toki tyhjät kalorit esim valkoisesta sokerista tai vehnästä ovat tarpeettomia.

Oikeaan aikaan nautittu välipala auttaa minua treenaamaan tehokkaammin ja tekee liikunnasta nautinnollista.

Välipalan tulee olla helppo, mutta herkullinen

Minusta välipalan tulee olla helppo valmistaa, mutta kuitenkin maistuva ja monipuolinen. Testasimme perheen kanssa uusia Auran vegaanisia levitteitä, joita on saatavissa neljässä eri maussa: aurinkokuivattu tomaatti, chili, paprika ja valkosipuli-persilja.

Auran uutuus-levitteet ovat kotimaisia ja täysin vegaanisia, ja sopivat siksi erinomaisesti myös meidän perheemme ruokapöytää, johon ei useinkaan päädy punaista lihaa (tytär on vältellyt sitä jo viiden vuoden ajan.)

Auran vegaaniset levitteet sopivat niin ruuanlaittoon, kuten keittoihin, pastaan tai grilliruuan kaveriksi, kuin myös leivän päälle. Itse tykkään koostaa välipalan esim täysjyväkaura tai -ruisleivän päälle. Auran levitteillä voileipiin saa ihanasti herkullista uutta makua. Lempimauiksimme nousivat valkosipuli-persilja (jossa maistuu oikeasti valkosipuli!!) sekä aurinkokuivattu tomaatti.

Auran uutuus-levitteet ovat kotimaisia ja täysin vegaanisia

Mitä leivän päälle?

Omia lempitäytteitäni leivälle levitteen lisäksi ovat proteiinipommi kananmuna, hyviä rasvoja sisältävä graavilohi ja avokado, herkullinen leipäjuusto tai mozzarella sekä tietysti vihannekset antamaan väriä, vitamiineja ja ihanaa rousketta.

Välipaloissa tärkeintä on muistaa syödä ne. Itse pidän kiinni siitä, että syön noin kolmen tunnin välein. Jos ateriaväli venyy liian pitkäksi muutun äreäksi, väsyneeksi, enkä saa treeneissä irti sitä, mitä haluaisin. Epäsäännöllinen syöminen näkyy myös siinä, että ilta menee tankatessa ja napostellessa sekä makeanhimon kourissa.

Uudet Auran levitteet ovat tervetullut ja herkulliselta maistuva uutuus perheemme välipalapöytään. Ne tuovat vaihtelua ja uutta herkullista makua välipaloihin. Seuraavaksi aion testata niitä ruuanlaitossa. Lempileipä maistuu vielä paremmalta uusin päällisin! Ja sitten jaksaa taas.

Kurkkaa jo olemassaolevia levitereseptejä https://auran.fi/levitteet/

<3 Anna

Tuu someen @ansaivo

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *