Anna Saivosalmi
Anna Saivosalmi

Pituus ja paino?

”Pituus ja paino?” Näin kysyttiin eräässä lehden haastattelussa tällä viikolla. Koska olen tunnollinen ihminen, enkä halua valehdella, astuin vaa’alle. Minulla ei ole tietoa siitä, mitä painan tällä hetkellä. En ole punninnut itseäni aikoihin. Halusin kuitenkin kertoa, ja myös tietää, totuuden.

67 kiloa ja rapiat päälle. Aha. Ajajttelin ja kirjoitin toimittajalle vastauksen: ”Pituus 174cm, paino 67kg”, ”jos nyt kuitenkin pyöristäisi lähimpään tasalukuun”, ajattelin.

Paino ei ole tunneasia

Samalla hetkellä hämmästyin! Painon näkeminen ei aiheuttanut minussa MINKÄÄNLAISTA tunnereaktiota. Ei harmitusta siitä, että olin luullut (ja ehkä toivonut painavani jotain 60 ja 65 kilon välillä), eikä myöskään pettymystä tai itseinhoa parin lisäkilon takia.

Minulla on ollut elämässäni aikoja, jolloin olen ajatellut, että ”minun PITÄÄ painaa maksimissaan 63 kiloa”. Minulla on ollut elämässäni aikoja, jolloin olen halunnut painaa 57 kiloa.

On ollut aikoja, jolloin ihmisarvoni on mitattu kiloissa, siis omassa päässäni. Kyse on nimenomaan siitä, miten olen itse itseni nähnyt, ei siitä, mikä näkyy ulospäin tai, miten muut minut näkevät tai kokevat.

Kun muistelen ja katson kuvia tuolta ajalta, harmittelen vain, miten olen itseäni dissannut ja arvostellut. En ole ollut mihinkään tyytyväinen! Voi kunpa olisin jo silloin osannut ajatella, kuten nyt ajattelen ja tunnen. Voi kunpa olisin silloin nähnyt, kuinka kaunis olin.

Toisaalta minulla on ollut elämässäni myös aikoja, jolloin olen painanut 72 tai 85 kiloa, kuten viimeisilläni raskaana. Ja olen viihtynyt vartalossani mainiosti ilman, että olisin nähnyt kropassani, tai muutenkaan itsessäni mitään vikaa.

Miksi paino on niin herkkä ja tunteita herättävä aihe? Miksi edelleenkin arvotamme itseämme kilojemme kautta? Miksi sidomme onnellisuutemme johonkin tiettyyn kilomäärään? ”Jos painan 57/62/65 kiloa, olen tyytyväinen/onnellinen/arvostettu/hyvännäköinen”?

67 kiloa. Se oli näköjään tämänhetkinen painoni. Tuo lukema ei kuitenkaan kerro mitään siitä, miten hyvin voin, tai miten onnellinen tällä hetkellä olen. Se on luku, joka kertoo, mitä painan, ei sitä, kuka olen.

Kivat 67 kiloa

Olen ajatellut, että oma hyvinvointipainoni olisi noin 65 kiloa, mutta ehkä se ei pidäkään paikkaansa. Vatsapalikat eivät näy ja rasvaakin on, mutta mitä sitten? Heti vaa’alla käynnin jälkeen vedin biksut päälle ja nappasin tämän iloisen allaolevan kuvan. En aio tänä kesänä murehtia, vertailla tai rutistella itseäni. En aio peilata selluliittia tai vetää jatkuvasti mahaa sisään.

Aion nauttia vartalostani, kesästä, hyvästä ruuasta ja läheisteni sekä ystävieni seurasta. En aio alkaa bikinikuurille, vaikka rantareissuja on tulossa. Enkä aio haaveilla siitä, että painaisin jotain muuta, kuin 67 kiloa.

En aio myöskään tänä vuonna, jona täytän 40, olla elämäni ”parhaimmassa kunnossa”, vaan sallia itselleni iän mukanaan tuomat muutokset, ja iloita siitä, että edelleen jaksan, voin ja kykenen.

<3 Anna

Lue myös edellinen postaukseni: Paluu koulunpenkille! Vaiko sittenkään?

Kommentit (7)

  1. Ines Kaivonen

    Ihana kirjoitus, ja voin samaistua täydellisesti. N. 10 vuotta sitten olin aivan kauhuissani tajutessani painavani 68kg, ja olen 179cm pitkä. Nykyään, kun painan n. 67kg, koen näyttäväni paremmalta kuin koskaan ennen ja ennen kaikkea voivani paremmin kuin koskaan ennen. Jätin vaa’alla käymisen juurikin sen takia jossain vaiheessa, että halusin päästä eroon ainaisesta itseni punnitsemisesta ja siitä, että pahoitin mieleni ja pilasin päiväni käymällä vaa’alla. Sitten kun parin vuoden jälkeen vaa’alle pitkästä aikaa astuin, ja kuvittelin ulkonäköni vuoksi painavani n. 60-65 kg, aivan kuten sinäkin, mutta vaaka näyttikin lukemia 67-68kg, koin varmasti saman fiiliksen kuin sinä nyt.

    Ensimmäinen kerta kun blogiisi eksyn, mutta näytät ihan mielettömän upealta!

    Blogini: http://myrunwayoflife.blogspot.fi

  2. Ellivelli

    Wazuu! Näytät kyllä upealta! Minä olen 169cm ja 61-62 kiloa.. Enkä suinkaan missään tikissä, mutta olen ollut aikuisiällä 57-82 (raskauden jälkeen..) ja kyllä musta nyt tuntuu, että ei tässä ihan paskakaan ole, joskaan en paskaksi ole itseäni missään painossa ajatellutkaan:D. Ei vaan jaksa punnita, hyvä olo on jotain muuta kuin paino.
    Mutta kyllä tässä kirpaisee katsoa kaunista vatsaasi.. Minä lihoin hoitamattoman raskausdiabeteksen takia järisyttävän määrän odottaessani poikaani. No arvaa miltä näyttää mahanahka.. :/.. valitettavasti ihan hirviön mahalta. Ei siihen auta jumppa eikä mikään.. :'( . Kaikkea ei voi saada, mutta sainpa sen vauvan <3, nykyisin on jo koululainen.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *