Anna Saivosalmi
Anna Saivosalmi

Pituus ja paino?

”Pituus ja paino?” Näin kysyttiin eräässä lehden haastattelussa tällä viikolla. Koska olen tunnollinen ihminen, enkä halua valehdella, astuin vaa’alle. Minulla ei ole tietoa siitä, mitä painan tällä hetkellä. En ole punninnut itseäni aikoihin. Halusin kuitenkin kertoa, ja myös tietää, totuuden.

67 kiloa ja rapiat päälle. Aha. Ajajttelin ja kirjoitin toimittajalle vastauksen: ”Pituus 174cm, paino 67kg”, ”jos nyt kuitenkin pyöristäisi lähimpään tasalukuun”, ajattelin.

Paino ei ole tunneasia

Samalla hetkellä hämmästyin! Painon näkeminen ei aiheuttanut minussa MINKÄÄNLAISTA tunnereaktiota. Ei harmitusta siitä, että olin luullut (ja ehkä toivonut painavani jotain 60 ja 65 kilon välillä), eikä myöskään pettymystä tai itseinhoa parin lisäkilon takia.

Minulla on ollut elämässäni aikoja, jolloin olen ajatellut, että ”minun PITÄÄ painaa maksimissaan 63 kiloa”. Minulla on ollut elämässäni aikoja, jolloin olen halunnut painaa 57 kiloa.

On ollut aikoja, jolloin ihmisarvoni on mitattu kiloissa, siis omassa päässäni. Kyse on nimenomaan siitä, miten olen itse itseni nähnyt, ei siitä, mikä näkyy ulospäin tai, miten muut minut näkevät tai kokevat.

Kun muistelen ja katson kuvia tuolta ajalta, harmittelen vain, miten olen itseäni dissannut ja arvostellut. En ole ollut mihinkään tyytyväinen! Voi kunpa olisin jo silloin osannut ajatella, kuten nyt ajattelen ja tunnen. Voi kunpa olisin silloin nähnyt, kuinka kaunis olin.

Toisaalta minulla on ollut elämässäni myös aikoja, jolloin olen painanut 72 tai 85 kiloa, kuten viimeisilläni raskaana. Ja olen viihtynyt vartalossani mainiosti ilman, että olisin nähnyt kropassani, tai muutenkaan itsessäni mitään vikaa.

Miksi paino on niin herkkä ja tunteita herättävä aihe? Miksi edelleenkin arvotamme itseämme kilojemme kautta? Miksi sidomme onnellisuutemme johonkin tiettyyn kilomäärään? ”Jos painan 57/62/65 kiloa, olen tyytyväinen/onnellinen/arvostettu/hyvännäköinen”?

67 kiloa. Se oli näköjään tämänhetkinen painoni. Tuo lukema ei kuitenkaan kerro mitään siitä, miten hyvin voin, tai miten onnellinen tällä hetkellä olen. Se on luku, joka kertoo, mitä painan, ei sitä, kuka olen.

Kivat 67 kiloa

Olen ajatellut, että oma hyvinvointipainoni olisi noin 65 kiloa, mutta ehkä se ei pidäkään paikkaansa. Vatsapalikat eivät näy ja rasvaakin on, mutta mitä sitten? Heti vaa’alla käynnin jälkeen vedin biksut päälle ja nappasin tämän iloisen allaolevan kuvan. En aio tänä kesänä murehtia, vertailla tai rutistella itseäni. En aio peilata selluliittia tai vetää jatkuvasti mahaa sisään.

Aion nauttia vartalostani, kesästä, hyvästä ruuasta ja läheisteni sekä ystävieni seurasta. En aio alkaa bikinikuurille, vaikka rantareissuja on tulossa. Enkä aio haaveilla siitä, että painaisin jotain muuta, kuin 67 kiloa.

En aio myöskään tänä vuonna, jona täytän 40, olla elämäni ”parhaimmassa kunnossa”, vaan sallia itselleni iän mukanaan tuomat muutokset, ja iloita siitä, että edelleen jaksan, voin ja kykenen.

<3 Anna

Lue myös edellinen postaukseni: Paluu koulunpenkille! Vaiko sittenkään?

Kommentit (7)

  1. Anu

    Hieno oivallus tuo, ettei se vaaka ole kaikki kaikessa. Minulla vaa’an lukema on noussut salakavalasti seuraavalle kymmenelle, mutta toisaalta koen voivani nyt hyvin kun olen löytänyt liikumisen ilon, joten luotan siihen, että vaa’an lukemat vielä muuttuvat tai jos eivät muutu niin sitten ovat tuollaiset…

    1. Elsi

      Olet upea, kiinteä ja lihaksikas nainen. En yllättynyt lainkaan painostasi, sillä lihas painaa paljon enemmän kuin rasva, ja sinussa ei rasvaa juuri ole.

      Itse olen hivuttautunut myös seuraavalle kymmenykselle painossa ja toivon, että se se on sitä lihasta siellä pehmeämmän kerroksen alla. Kyllä uusi kymmenys painossa hämmentää, mutta ei sitä ikääkään ole enää vain 25.

      Ja muuten – aivan ihania kirjoituksia sinulla!

      Vastaa

      Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *