HOMEKOTI JÄI TAAKSE

Haluan jälleen kirjoitella meidän homekoti -kokemuksista, muutostamme ja ajatuksista näin reilu vuoden jälkeen. Tuntuu, että koko ajan lähipiirissä joku saa tietää asuntonsa olevan homeessa. Julkisista tiloista alkaa montamontamonta paikkaa olla jo sisäilmaongelmaisia. Tuntuu, että sisäilmaongelmat ovat oikeasti räjähtämässä koko maassamme. Miksi?

MEIDÄN HOMEKOTI

Minulta kysyttiin moneen kertaan, että onhan kotimme sisäilma puhdas. Aina vastasin, että kai se on. Tietenkään en voinut sitä mistään tietää, mutta uskoin sen olevan puhdas. En nähnyt meistä kenenkään oireilevan sisäilmaoirein, joten uskoin kotimme olevan puhdas.

Sisäilmaoireita voi olla mm.

• Slmien, nenän ja kurkun ärsytysoireet
• ihon ja limakalvojen kuivuus
• ihottuma
• väsymys
• päänsärky
• ylähengitysteiden lisääntyneet infektiot
• yskä
• kuorsaus

Jälkikäteen ajatellen meiltä löytyi oireita; minulta päänsärkyä, jatkuvaa pientä köhää ja väsymystä. Leolla oli infektiokierrettä sekä silmäoireita ainakin. Joten kyllä, olihan meillä niitä oireitakin vaikka en sitä silloin tajunnut. Tajusin sen siinä kohti, kun olimme muuttaneet pois; oma väsymys helpotti edes hiukan ja kesto päänsärky loppui, Leolla taas infektiot vähenivät selkeästi ja muutenkin oloon tuli pieni positiivinen muutos muuton jälkeen.

 Sitä oli jotenkin nin kovin sokea sille todellisuudelle. Haluankin kannustaa muita olemaan viisaampia; jos epäilys herää sisäilman ongelmista, niin ottakaa esim. ne koirat käymään ja tarkistakaa tilanne. Koska sisäilmaongelmat aiheuttaa oikeasti terveyshaittoja; osalle pienempiä, osalle suurempia. Yhtä kaikki, niitä ei kannata hankkia. Loppujen lopuksi esim. koirien hinta on pieni siihen nähden, että välttyy sisäilmaongelmien aiheuttamilta terveysvaikutuksilta.

HOMEKOTI JÄI TAAKSE

Muutto oli henkisesti yllättävän raskasta. Ja me asuimme pelkästään vuokralla eli emme edes menettäneet ns. omaa asuntoa. Rahallinen tappiomme oli pieni moneen muuhun ihmiseen verrattuna. Mutta se asunto silti piti sisällään niin paljon muistoja; Leo oli asunut koko elämänsä siellä. Valokuvia seinillä, ihanat verhot ikkunoilla, ihania tavaroita ja paljon erilaisia muistoja. Löytäessämme uuden asunnon, niin se todellisuus iski; melkein kaiken saisi jättää taakseen. Roskikseen lähti valtaosa huonekaluista, muistoista puhumattakaan. Kannoimme laatikko kerrallaan tavaraa asunnosta ulos; emme uuteen asuntoon, kuten normaali muutossa vaan roskikseen.

Me olimme onnekkaita; saimme vuokranantajalta huonekalut, joilla pääsimme alkuun. Ilman niitä olisimme olleet aivan tyhjän päällä, alkumme olisi ollut vielä rajumpi kenties. Muistan, kuinka leikimme tyhjentyneillä wc-paperirullilla, kun kaikki pelastettavissa olevat lelut odottelivat vasta pesuaan. Ihmisten ihanuus ja ystävällisyys yllätti tuolloin; Leolle lähetettiin leluja, uusia kortteja seinälle menetettyjen tilalle, pimennysverhot jotta Leo sai nukutuksi, saimme lahjakorttia Ikeaan ja vaikka niin mitä. Sitä kiitollisuutta ei voi kuvailla, mitä sillä hetkellä tunsin ja mitä tunnen edelleen. Tätä kirjoittaessa kyyneleet nousee silmiin, vaikka siitä on yli vuosi aikaa.

HOMEKOTI VAIKUTTI TERVEYTEEN

Me myös altistuimme Leon kanssa. Näin jälkikäteen se on vain myönnettävä. Emme altistuneet pahasti; paljon paljon kamalampiakin tarinoita terveytensä menettäneistä homesairastuneista on. Mutta on paikkoja, joissa alamme voida huonosti. Itselläni yksi ärsyttävimpiä oireita on ripuli, joka saattaa alkaa kuin salama kirkkaalta taivaalta sisäilmaongelmaisessa paikassa. Sen lisäksi löytyy perus pääkivut, pahoinvoinnit, lihassäryt, köhät ja nuhat. Leolla huomaa siitä, että korvat katoaa; ilmeisesti kokonaisvaltainen huono olo iskee ja hän ei pysty itsekään määrittämään sitä mitenkään. Se vain iskee ja saa menemään pitkin seiniä, kun on paha olla.

Sitten on se meidän hanavedelle oireilumme. Uskon, että silläkin on joku yhteys meidän sisäilmasairastumiseemme. Meistä tuli ehkä herkempiä tai sitten putkistossa on jotain, jolle reagoimme taustamme myötä. Ei sitä voi tietää, mutta näin epäilisin itse.

Kuten varmasti jokainen blogia viimeisen vuoden aikana lukenut on huomannut, niin mitään ihmeitä ei tapahtunut allergiapuolella. Eli meillä sisäilmaongelmaisesta asunnosta poismuutto ei tehnyt lapsestani paremmin ruoka-aineita sietävää, mutta.. Se tarkoittaa vain sitä, että siellä tökkii muitakin asioita, kuten mm. keväällä löytyi parasiitti, joka häädettiin. Todellisuus on kuitenkin se, että muutto vei meitä aivan varmasti askeleen lähemmäs laajeneevaa ruokavaliota sekä parempaa vointia. Se ei ollut meidän kohdalla se ratkaiseva asia, mutta joillakin se on. Joten tässäkin kohti voin vain suositella selvittämään asunnon tilanteen, jos lapsen allergia-tilanne on kovin epätoivoinen. Jos voisin muuttaa jotakin, niin me olisimme tarttuneet tuumasta toimeen aiemmin. Tiedä, vaikka emme olisi saaneet altiststa emmekä nyt oireilisi erinäisissä paikoissa kauppakeskuksista sairaaloihin. Mutta on turha jossitella; minä valitsin kieltää asian ja sen päätoksen kanssa on elettävä. Voin vain kannustaa muita olemaan viisaampia.

UUSI KOTI ALKAA OLLA KOTI

Leo edelleen toisinaan muistelee vanhaa kotia. Hän muistelee, kuinka sinne jäi hänen palapelinsä ja kuinka sinne jäi hänen korttinsa seinälle. Hän muistaa oman sänkynsä ja roskiin päätyneitä puisia leikkihedelmiään. Hän muistaa vanhan kodin pihan ja parvekkeella säilytetyn uima-altaan. Se koti oli Leon ensimmäinen koti, se koti oli meidän perheen koti kolme vuotta. Se oli koti, jossa rakastettiin, itkettiin, iloittiin, valvottiin. Se koti piti sisällään paljon muistoja. Olin asunut monessa paikassa ennen tuota, mutta tuo oli ensimmäinen joka tuntui kodille omille muuttamiseni jälkeen.

Nyt kuitenkin uusikin koti alkaa tuntua hiljalleen kodille. Asteittain siitä on syntymässä koti, kun siitä on saatu meidän näköistä. Ja ehkä sitä hiljalleen uskaltaa alkaa myös kiintyä uuteen asuntoon, luottaa siihen, että siellä pysytään edes jonkin aikaa. Muutto jätti meihin varmasti omat jälkensä ja olemme kasanneet elämää kasaan sen jälkeen. Mutta se kuuluu asiaan, ihminen saa järkyttyä hylätessään vanhan ja lähtiessään uuteen tahtomattaan. Olen kuitenkin onnellinen, etttä otimme ne koirat käymään ja todellisuus selvisi; emme ehtineet sairastua pahemmin. Ja nyt meillä on uusi koti, joka on korjannut meitä jo hyvin pitälti.

MIKSI NIIN MONI PAIKKA ON SISÄILMALTAAN HUONO?

Niin sanoppa se. Miksi? Miksi ei rakenneta kunnollista? Miksei uudetkaan rakennukset pysy terveinä? Missä on menty vikaan? Näihin en osaa vastata. Tiedän vain, että jotain muutoksia näihin täytyisi saada aikaan. Muuten meillä on pian paljon ihmisiä, jotka eivät oikeasti pysty asumaan missään, käymään kaupassa, koulussa tai töissä. Sitäkö me oikeasti haluamme? Tuskinpa. Voisi olla aika alkaa miettiä, missä on menty vikaan, kun sisäilmaongelmia ja hometta on niin monessa paikassa. Alkaa tehdä asioita paremmin, kauaskantoisemmin katsoen.

Haluan toivottaa jokaiselle hurjasti tsemppiä, joka kamppailee näiden asioiden kanssa. Ollaan vahvoja!

Aiemmat postaukset aiheesta:

Homekodissa 

Ensimmäinen kuukausi uudessa kodissa

Irtisanottu