Rentouttava ja virkistävä kesäloma

Lomasuunnitelmia pohtiessa on hyvä hetkeksi pysähtyä kysymään itseltään, mitä kaipaisi tai tarvitsisi eniten, jotta loma olisi aidosti rentouttava ja virkistävä.

Kaipaatko rauhaa vai virikettä?

Meillä on jokaisella erilaisia tarpeita sille, millainen loma antaisi virtaa ja rentouttaisi kaikista parhaiten. Yhdelle virkistävä loma on sitä, että on mahdollisimman vähän suunniteltua tekemistä, toiselle se on mahdollisimman paljon menoa ja kolmannelle jotain siltä väliltä. Yksi kaipaa ihmisten seuraa, toinen omaa rauhaa.

Siihen mitä kaipaa lomaltaan vaikuttaa myös se, millainen lomaa edeltävä aika on ollut. Jos arki on ollut kiireistä suhaamista, niin rauhallisesti etenevät lomapäivät voivat tulla tarpeeseen. Tai jos työ on tietokoneella tehtävää ajatustyötä, kehon käyttäminen ja jokin “konkreettinen” tekeminen voi tuntua mielekkäältä.

Itsensä kanssa voi käydä myös seuraavanlaisen pohdinnan: Kuvittele että olet palaamassa töihin loman jälkeen. Olet rentoutunut, virkistynyt ja energinen. Mitä on tapahtunut, että olosi on sellainen? Mitä lomapäiviisi on sisältynyt? Pohdinta kannattaa keskittää etenkin sellaisiin tekijöihin, joihin voi itse vaikuttaa.

Perheellinen voi joutua tekemään kompromisseja lomasuunnitelmien suhteen. Silloin on hyvä sopia yhdessä, että kaikilla perheenjäsenillä on lomalla mahdollisuus johonkin sellaiseen, jossa tuntee rentoutuvansa ja virkistyvänsä.

Menneen reflektointia ja tulevan unelmointia

Arki täyttää suurimman osan ajastamme. Jos arki on niin kuormittavaa, että ajatus arkeen paluusta saa painon rinnalle, lomalla on ehkä hyvä käyttää aikaa vähemmän kuormittavan arjen suunnitteluun ja unelmointiin.

Loman alussa voi pohtia, millainen mennyt vuosi on ollut, onko arki ollut jollain tapaa kuormittavaa ja mihin haluaisi käyttää enemmän aikaa jatkossa. Jos näissä pohdinnoissa tulee eteen asioita, joihin ei oikein keksi ratkaisua, se kannattaa antaa alitajunnalle työstettäväksi.

Mieltä askarruttavan asian tai asiat kannattaa kirjoittaa johonkin ylös. Sen jälkeen asian voi unohtaa ja keskittyä tekemään mitä tahansa, jossa voi rentoutua ja jossa ajatukset saavat virrata vapaasti. Juuri silloin, kun on rentoutuneessa mielentilassa, eikä aktiivisesti ajattele ratkaistavaa asiaa, ratkaisu saattaa tulla kuin tyhjästä mieleen. Tällöin alitajuntamme on tehnyt kaikessa hiljaisuudessaan töitä ja ehdottaa vastausta.

Jos haluat tietää enemmän intuitiosta ja alitajunnan käyttämisestä ja kokeilla erilaisia harjoituksia, suosittelen ottamaan kesälukemiseksi Asta Raamin kirjan Älykäs intuitio ja miten käytämme sitä.

Jos haluat houkutella omaa luovuuttasi esille, edellä mainitun kirjan lisäksi suosittelen Julia Cameronin kirjaa Tie luovuuteen.

Lue myös

Kohti omannäköistä elämää (osa 2/2): Löydä vahvuutesi ja oma voimasi

Kohti omannäköistä elämää (osa 1/2): Karsi, rauhoita ja kirkasta johtotähti

Seuraa blogia Facebookissa

Kuva: Felix Lindvik

hyvinvointi mieli stressi onnellisuus
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *