SYÖMISEEN LIITTYVÄT TUNTEET OVAT TOSIA

Syöminen on jännä juttu. Varsinkin nykyaikana siitä on tullut kumman kompleksista ja äärimmäisen vaikeaa. Syömiseen liittyvät tunteet, ajatukset ja kysymykset täyttävät ja ruuhkauttavat monien päät, vaikka kyse on loppupeleissä elämän perusedellytyksestä sekä yleisesti ottaen aika perustavan laatuisesta nautinnon aiheesta.
Meillä jokaisella on jonkinnäköinen kulttuuriperimä tai ajatusmaailma ruokailua ajatellen. Omat tavat, makumieltymykset ja ruokavalintoihin vaikuttavat asiat ovat jokaisella meistä yksilöllisiä, ja niissä voi olla aivan hirvittävän suurta hajontaa. Se, mitä toinen pitää itsestäänselvyytenä tai ratkaisevana asiana, voi toiselle olla täysin yhdentekevä asia tai vastaavasti suunnaton järkytys. On myös paljon tapauksia, joissa ulkoisesti tarkasteltuna eri ihmisten toiminta näyttäisi samalta, niin kupolissa visusti piilossa muulta maailmalta pyörivät ajatukset ja syömiseen liittyvät tunteet voivat poiketa toisistaan kuin yö ja päivä.
Otetaanpa ruvetaan pohtimaan, että millaisina päivinä ja millaisten ajatusten pohjalta “itsestään huolta pitävä” syö enemmän ja milloin vähemmän. Tässäkin on kaksi vissiä ääripäätä ajatusmaailmassa. On lähtökohtaisesti aika eri asia pohtia asiaa niin, että kovina kulutuksen päivinä pyrkii syömään enemmän, että potkua riittäisi, kuin että vähemmän kulutuksen päivinä sitten nipistetään, koska silloin ei sitä “ansaitse” koska ei “kuluta”. Toteutus käytännössä saattaa näyttää ulkoa pelkistetysti katsottuna hyvinkin samalta, mutta asetelma vintillä on aika eri.
Myöskin perjantain herkuttelu ajaa monet painamaan kahta kovempaa treeniä parina seuraavana päivänä. Toisilta se tulee sulasta paineesta päästä kuluttamaan syödyt kalorit äkkiä pois, kun toiset taas tietävät treenin kulkevan perskuleen lujaa, kun on vähän ektralöpöä tankattuna tai haluavat pöhötysfiilikseen vähän freesausta. Ja kaikki tämä ilman tunnon tuskia, pelkoa tai itseään alentavia ajatuksia.

 
Ruokien punnitseminen ja träkkääminen jakaa myös ihmisiä melkoisesti. Osa punnitsee mitä saa tai joutuu syömään, toiset puntaroivat, etteivät söisi omien rajoitteidensa suhteen liikaa. Osa taas punnitsee suorainaisesti siksi, että tietäisi saavansa ravintoa riittävästi tai halutakseen tutkailla, miten homma toimii tietyllä toteutuksella. Tässäkin homma näyttää sivusta katsottuna samalta, mutta taasen kerran ajatusmaailma taustalla voi olla aivan eri pohjalla.
Voit väittää syöväsi “terveellisesti” halutessasi voida hyvin, vaikka tavoitteena on puhtaasti lihomisen pelko. Ruuasta nipistely ja kulutukseen sekä arkiaktiivisuuteen suhteen liian suppeaksi leikattu energiamäärä on usein kuitenkin kaukana hyvinvoinnista ja hyvästä olosta. Näissä on helppo kusettaa omaa itseään väittämällä noudattavansa sitä tasapainoisimmalta kuulostavaa mentaliteettiä, mutta kyllä se itselleen kostautuu, jos yrittää itseäänkin juksutella. Jossain vaiheessa bluffi ei mene enää läpi. Ei ympäristölle eikä itselleen, ja syömiseen liittyvät tunteet alkavat vuotaa ulos kuin seula.
Kyllähän mäkin mietin safka-asioita automaattisesti päivän aikana melkoisen paljon. Voin rehellisesti sanoa, ettei se tuota mulle ongelmaa, enkä usko, että tässä pissin itseäni silmään. Sen verran on safkan kanssa on kilpaurheilun parissa pelattu ja eri tilanteissa vuosien varrella, että olisihan se jo kosahtanut, jos hataralla nuoralla oltaisiin taiteiltu. Syöminen on ollut mulle aina suuri nautinto, ja sitä se tulee olemaankin, ja osaan halutessani pistää myös nollat tauluun.
Tällä viikolla lenssun kourissa vieteltyäni on mennyt tavanomaista huomattavasti lupsakammin. Kun treenistä ei ole endorfiinejä pystytty nappailemaan, niin kyllä suklaa, jäätelö, kakut ja leivonnaiset ovat kieltämättä maistuneet ihan päivittäin (kiitos kylätarjoilut, äiskän herkut ja miehen kauppareissut). En tästä huolimatta muuttunut manaatiksi eikä peilikuvasta tuijottele takaisin karmea ryhävalas. Ensi viikolla treenille päästessäni en ajatellut rankaista itseäni ylimääräisellä aerobisella tai nipistää lounaslautasen sisällöstä. Syöminen ei tee minusta parempaa tai huonompaa ihmistä saati urheilijaa varsinkaan, jos palvelen omia luontaisia tarpeitani. Tänään illalla ajattelin myös palvella parisuhdetta ja makunystyröitä parisuhdeillalla ulkona syöden, kyllä muuten kelpaa!

Ja kyllä. Onhan mullakin pilkahtanut hetkittäin vintillä niitä typeriä ajatusmalleja, mutta onneksi olen itse hiffanut heti, että pirulauta Piude. Nyt järki käteen, ja olen rikkonut kaavan saman tien. Jos on alkanut vähänkään tuntua, että kisakauden ulkopuolella toisinaan toteuttamani ruokavalio on alkanut puristamaan pantaa, niin olen itselleni kettuillakseni painellut ravinteliin syömään tai latonut kotosalla lautasen täyteen jotain täysin poikkeavaa. Ja kikatellut siinä, että so long! Poks. Katki samantien, ja tuloksena hemmetin hyvä fiilis. Tämä ei välttämättä toimi kaikilla muilla, mutta pelannut itselläni.
Tunteminen on normaalia. “Väärät” ajatukset ovat normaaleja. Se mitä pään sisällä tapahtuu, on vain osa ihan tavallisen ihmisen elämää. Turha omaa aivotoimintaansa on lähteä häpeilemään, sillä ei meistä kukaan ole täydellinen. Toisille osa jutuista elämässä on sujuvampaa kuin toiselle, ja toisille nilkan taittavien kuoppien paikat sijaitsevat aivan eri poluilla. Syömiseen liittyvät tunteet ovat yksi näistä, joten on ihan okei olla vain ihminen. Vain itselleen haasteensa myöntämällä on mahdollista ottaa edistysharppauksia, ja toisinaan myös ääneen sanominen helpottaa. Ei ole väärin tuntea tai erehtyä, ja on ihan okei tajuta olevansa vain ihminen.

T viikonvaihdetta joka naamariin!

Vilkaise myös:
Netti pullollaan täyttä ravintoskeidaa
& Helpot kikat paremman makuiseen ruokaan

Edellinen juttuni:
3 x Kestävä mattahuulipuna – Ihan ykköset!

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram
Snapchat: piiapajunen