OMA SUHTEENI ALKOHOLIIN

Viina. Pämppäys. Soppa. Kuppi. Maisti. Maljakko. Keitto. Tuoppi. Iloliemi. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Ajattelin tänään syventyä tähän hieman kosteampaan aiheeseen lähinnä oman kokemusmaailmani kautta. Olen availlut sanaista arkkuani omasta tämän hetkisestä ravintofilosofiastani (täällä), ja kommenttiboksiin tupsahtikin erittäin pätevä sekä mieltä (ja kieltä) kutkuttava lisäkysymys. Mikä onkaan suhtautumiseni ja suhteeni alkoholiin?
Otetaan ihan alkuun pieni takaisinheitto kultaisiin nuoruusvuosiin ja teekkarimeininkien alkuvaiheisiin. Tehdään siten rehellisyyden nimissä synninpäästö ja Seiskalööppien tasoinen julkistus. Joskus sitä on tullut juhlittua (ainakin hieman) railakkaammin, ja vähän nuorempana sitä mentiin eikä meinattu. Toisaalta, en kyllä koskaan vetänyt “keittoa” todellakaan kovin useasti, mutta varsinkin vähän keskenkasvuisena nuorena naisenalkuna sitä tuli mentyä välillä vähän turhan lujaa pedaali pohjassa.
Meitsissä kun yhdistyy kaksi hieman fataalia asiaa. Kaasu pohjassa kaikkeen tyhmään tai ihan järkeväänkin (varsinkin nuorempana) ja se, että pystyn kiskomaan nestettä huomaamatta ihan mielettömiä määriä. Pystyn tyhjentämään 1,5 litran limsapullon ohi mennen yhden salkkarijakson aikana ihan tuosta vain, ja tavanomainen vesihörppy on itselleni puolen litran tuoppi. True story. Miettikääpäs sitä, kun eteen iskee eteen vähän hyvänmakuiseksi naamioitua ilolientä. Noh, ei tästä sen enempää, ja huvittavia muistoja toki on näistä jäänyt. Toki facepalmia on saanyt myös iskeä sitäkin enemmän.
Toisaalta baareissa en ole koskaan tykännyt käydä, enkä festareilla en ole koskaan käynyt rellestämässä (en edes selvin päin). En viihdy juuri yhtään ihmismassoissa oli promilleja veressä sitten pyöreä 0 tai hieman enemmän. Kirsikaksi kakun päälle kun iskee sen, että korvan vieressä jytisee basso kuin viimeistä päivää, ja joudut huutamaan 30 senttimetrin päässä olevalle kaverillesi toistamiseen asiasi, jotta tämä kuulisi edes puolet siitä, niin multa menee käpy. Haluan pystyä kommunikoimaan. Kaikki baarireissuni voi siis laskea todennäköisesti omilla sormillani ilman, että varpaita tarvitsee ottaa avuksi. Kotibileet, lukiokekkerit ja teekkaribileet ovat olleet ehdottomasti aina enemmän mun juttu. Sopivan kokoiset ja tiiviit, joissa meno on leppoisaa, eikä tarvitse istua nätistä jalat ristissä hame päällä.

Kun vaihdoin yksilöurheiluun, niin päätin, että nyt loppuu turha hömpöttely. Vaihdoin teekkaribileissä oluen energiajuomiin sekä kokikseen ja painelin menemään kuin viimeistä päivää yhdistäen korkealle asettamani urheilulliset tavoitteet ja hauskanpidon hyvien tyyppien kanssa. Huvittavinta tässä oli, ettei kukaan ikinä uskonut, että olin edes selvin päin. Intouduin sen verran hyvin meininkiin mukaan, ja päätön meno tarttui aika tehokkaasti. En siis saanut yhden yhtäkään kuittailua siitä, etten ryypännyt, enkä kokenut, että olisin jäänyt mitenkään ulkopuoliseksi juomapolitiikkani takia.
Silloin tällöin edelleen saatoin juoda yhden oluen, mutta ikinä treenipäivien päätteeksi en halunnut. En ollut tehnyt tästä mitään rikkumatonta sääntöä itselleni, mutta tämä ei vain kuulunut ideologiaani. Koko ajan kuitenkin pidin itselläni kortin avoinna, että jos tekisi mieli rellestää, niin sen voisin itselleni sallia. Eipä tullut sellaista päivää tällöin vastaan. Paitsi 2013 toteutettiin kyllä frendin kanssa tehty lupaus pelata kerran teekkarivuosien aikana Herwantapeliä (vain teekkarijutut). Kukaan ei tällöin enää uskonut, että olisin juuri vetänyt kasan shotteja, siideriä ja saunalämmintä sakkopilsneriä pelin tiimellyksessä. “Tollanenhan sä oot aina“. Homma siis kääntyi toisin päin, hah!
Nyt kun kilpaurheilut on paukuteltu osaltani pakettiin, ja himourheilen lähinnä omaksi ilokseni nautiskellen elämästä täysin rintalihaksin, niin alkoholia on mennyt satunnaisesti hieman aiempaa enemmän. Toki tämä on hämmentävän suhteellinen käsitys. Räkäkänniä enkä kunnon tuubaa ole vieläkään vetänyt, sillä muutaman juoman jälkeen alkaa usein tulla stoppi. Se fiilis, kun huone alkaa pyöriä kupolin ympärillä, tai kun lasku iske päälle, on ihan todella perseestä. En silti lähde jeesustelemaan, ja juhlahumussa tykkään kyllä nauttia juoman jos toisenkin, jos fiilis on kohdillaan. Haluan silti pystyä hallitsemaan itseni ja olemaan ihmisiksi.
Jotkut tykkäävät nautiskella hyvästä viinistä, mutta etenkään se punainen ei ole yhtään mun juttu. Hyh. Valkkari menee, mutta eniten makunystyräni heittelevät volttia hyvästä oluesta. Rakastan olutta. Voisin juoda sitä vaikka joka ilta, mutten tosiaan juo. Makeaa ei todellakaan kannata vetää mahan täydeltä, ja oma ideologiani ei anna sijaa liian tiheälle nautiskelulle, vaikka “mentäisiin vain sen maun takii” ja yhdellä annoksella. Olut on siis mun herkku, jota tykkään nautiskella sivistyneesti.

Ja kyllä. Olen myös päässyt todistamaan alkoholin nurjat puolet omin silmin, enkä usko, että olen todellakaan ainoa täällä Suomen rajojen sisäpuolella (saati muualla päin maailmaa). Alkoholia en toisaalta voi suositella kenellekään, mutta hyvän maun rajoissa se on musta ihan jees. En siis tuomitse enkä kannusta, ja oma suhteeni alkoholiin onkin lähinnä neutraali.
Tai noh. Yhden asian kyllä tuomitsen. Kenenkään lapsen ei tulisi joutua sietämään vanhempiensa (tai muun läheisen aikuisen) rypemistä ja törttöilyä humalapäissään (on vissisti eri asia ottaa pari kuin koko keissi). Tämän pitäisi olla itsestäänselvyys, mutta käytäntö osoittaa vahvasti toista. Toki alkoholismi on vakava sairaus, mutta aina ei tarvitsisi olla niinkään pitkällä, että tämän pitäisi tajuta jokaisen sisäistää. Piste.

Nautinnollisia hellekelejä joka kolkkaan!

VILKAISE MYÖS:
Myyttejä ruuasta ja ravinnosta – Totta vai tarua?
& 14 x Miksi miksi miksi?

EDELLINEN JUTTUNI:
Mitä olen aina vihannut ulkonäössäni?

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram