“Kuinka pysyt kunnossa syömällä noin usein jäätelöä?” sekä muita ravintoaiheisia kysymyksiä

Olen saanut viime aikoina paljon ihmettelyä ja kyselyitä liittyen syömiini sapuskoihin. En mitä ilmeisimmin monien mielestä edusta sitä perinteisintä mielikuvaa fitnesskilpailijasta ruokavalioni perusteella, ja sehän luonnollisesti herättää ihmetystä, että viilataanko tässä nyt jengiä linssiin. No ei viilata, ja tässä hieman vastauksia yleisimpiin kysymyksiin uteliaimmille sieluille! 😀

Syönkö oikeasti niin paljon, mitä somessasi näkyy?

Joo ja en. Se, mitä Snapchatissa Instagramissa tai blogissa näkyy olevan lautasella, kyllä todellakin uppoaa huiviin, ja isot määrät apetta tuhoutuu myös “kulissien takana”. Jumppakin antaa usein raikuvia aplodeja kotikeittiössä väsäämieni annosten koolle, kun puurot syödään aina isosta salaattikulhosta (ei millään mahdu normilautaselle) ja päivällisaikaan ruokalautasia tarvitaan usein kaksi kappaletta, että napaan uppoavat safkat mahtuvat tarjolle.
Monilla on edelleen kadoksissa suhteellisuudentaju ruoka-aineiden energiasisältöjen eroissa. Esimerkiksi puuroa tai perunaa saa todellisuudessa lapata alas kurkusta aika kukkurallisia annoksia, että niistä saisi lähellekään tarpeeksi energiaa. Lautasellinen perunalohkoja ei uppoa kovinkaan monelta napaan ilman ähkyä, mutta saman energiasisällön ja hiilihydraattimäärän sisältämä 100 gramman pienen pieni karkkipussi kuitenkin on tuhottu silmän räpäyksessä samalla kun käsi hamuaa jo lisää syötävää. Eli kyllä, syön määrällisesti paljon, mutta energiasisällöltä sopivasti.

Miten pysyt kunnossa syömällä noin usein jäätelöä ja pullaa?

Päivittäin saamani energiasisältö ja makroravinnejakauma (proteiinit, hiilihydraatit ja rasvat) ovat kutakuinkin samat joka ikinen päivä. Rakastan ruokaa kaikissa muodoissaan, ja syön oikeastaan sitä mitä on tarjolla. Elelen aikamoisen herkkuhiiren kanssa (haha), ja kotoa löytyy usein jäätelöä ja muita herkkuja. Hiilihydraatteja ja rasvaa saatan siis välillä ottaa perinteisen öljyllä valellun riisin, pastan tai perunan sijaan vaikka ruissipseistä, jäätelöstä tai pullasta.
Lasken siis joka aterialla syömäni makrot (tähän olemassa helppoja applikaatioita), ja katson, että viimeistään iltapalalla makrot vastaavat päivittäisiä makrotavoitteitani. Näin ollen jäätelöä syömällä homma ei lähde käsistä, kun turhaa energiaa ei uppoa koneistoon ylimäärin, vaan juuri sen verran, mihin kehoni on päivittäin tottunut.
Laskelmia ja lukuja pyörittelen siis päivän mittaan päässä tai laskuria apuna käyttäen, mutta tällaiselle matematiikkaa ja lukuja rakastavalle viittä vaille diplomi-insinöörille tämä sopii kuin nenä päähän. Kilpailen kuitenkin lajini ammattilaisliigassa ja kilpaurheilu on itselleni sydämen asia. En koe menettäväni mitään sillä, että uhraan kahvipöydässä lojuvan pullapalan vieruskaverin suihin, jos se ei nyt sillä hetkellä “mahdu päivän makroihin”. Usein on myös tilanteita, joissa herkkuja olisi tarjolla, niin skippaan ne ihan sen takia, koska tiedän kotona minua odottavan “ihan oikeakin ruoka” höttöisten kakkujen sijaan. Elämä on valintoja!
Vastapainoksi herkuille yritän syödä mahdollisimman ravintorikasta ruokaa muuten, sillä jäätelöstä ja pullapitkosta ei ihan hirvittäviä määriä kuituja, vitamiinejä, hivenaineita tai muita suojaravinteita kroppaan kantaudu… 😀

Miten jaksan noudattaa ruokavaliotani joka ikinen päivä? Eikö laskeminen ja punnitseminen koskaan väsytä?

Rentous on myös erittäin subjektiivinen asia, ja jonkun toisen korvaan oma ruokafilosofiani saattaa vaikuttaa hyvinkin tiukalta. Itselleni tämä makrojen laskeminen on rentoa ja helppoa. Jos kuitenkin voin vedellä jäätelöä vaikka joka päivä, käydä ulkona syömässä keskellä viikkoa ja popsia menemään ihan sitä “tavallista ruokaa” yksitoikkoisen menuun sijaan, niin koen tämän olevan todellakin sen arvoista.
Herkkupäiviä tai cheatmealeja ei ole paljoa enää näkynyt, koska voin herkutella niin usein kuin tahdon. Viikonlopun megamätöt ovat jääneet unholaan, sillä nykyään herkuttelen kohtuudella vaikka joka päivä! Mielihalutkin ovat pysyneet kurissa, eikä oikeastaan koskaan ole ollut enää mitään himoja, sillä syön koko ajan sitä mitä silläkin hetkellä haluan. Kanaa ja parsaa syön oikeasti todella harvoin, ja jos totta puhutaan, niin aivan liian harvoin, sillä hyvin kokattuna se on ihan oikeasti mun herkkua! Nam!
Nyt painelen tästä treenin pariin, sillä treenin jälkeen mua odottaa ah niin ihanat sushit, jotka Jumppa on mulle parasta aikaa noutamassa (poikaystäväpisteet 6/5). Kuola meinaan valuu jo!

Edellinen juttuni: Totaalikuolema selkätreenillä videomatskun kera