Piia Pajunen
Piia Pajunen

HERKUISTA KIELTÄYTYMINEN – OK VAI ONGELMA?

herkuista kieltäytyminen
Herkuista kieltäytyminen. Toisille se on helppo pala kakkua ja toisille taas äärimmäisen hankalaa. Osa kokee kuumottavat katseet niskassaan viitatessaan kintaalla pullapitkolle sukulaisten kanssa sumppia hörppiessään, ja joitakin asiasta kehkeytyvä kysely ja tyrkyttäminen alkaa tosissaan puristaa pantaa, sillä ahdistus suupaloista painaa jo muutenkin takaraivoa. Toisia tenttaaminen taas ketuttaa puhtaaksi siksi, koska yksinkertaisesti ei vain tee mieli tai tietää pärjäävänsä jopa paremmin ilman. Ja silti pidetään takakireänä ruokanipona, vaikkei minkään tason ongelmaa olisikaan. Edes kehkeytymässä, sillä ei vain pulla maistu ja that’s it.
Missä vaiheessa on ihan ok kieltäytyä kakkusiivusta työpaikan kahvipöydässä tai skipata pikaruokamäjäys kaveriporukan kanssa? Milloin kuppi on kallistumassa häiriintyneen menon puolelle, ja milloin on kyse ihan vain itsensä ja oman tahtotilansa rehdistä sekä reilusta kuuntelemisesta? Pala voileipäkakkua sukujuhlilla voi jollekin olla aivan ylitsepääsemätön asia, ja yksi suklaakonvehtikin voi aiheuttaa suurta ahdistusta. Toinen taas viettää kekkereitä oikein mielellään pelkkä kahvikupponen kädessä.
herkuista kieltäytyminen
Pienet herkut ja sopivalla annostuksella myös mussuttelu ihan olan takaa ei ketään ihmistä tuhoa. Se mikä meidät voi nujertaa, on se, mitä oman pääkoppamme sisässä tapahtuu. Mikä ruokatorvesta alas sujahtaa, ei määritä meitä ihmisenä millään tavalla. Kuolevaiselle (ihan tavoitteellisellekin) ihmiselle on ihan okei maistella Runebergin torttua kerran vuodessa ja perjantaina iskeä lusikkansa lempparijätskiin kiinni. Näistä on myös ihan okei kieltäytyä ilman, että tarvitsisi kenellekään lähteä perustelemaan valintojaan, olivat ne valinnat sitten kestävällä pohjalla tai eivät.
Se, mikä monille myös aiheuttaa harmaita hiuksia, on juurikin tuo yleistäminen. Jokainen, joka kahvipullasta tai lounaan megaburgerimäjäyksestä kohteliaasti kieltäytyy, ei suoraan omaa pirun tiukalle kiristettyä otsapantaa tai edes orastavaa ortoreksiaa saati pitkälle kehittynyttä häiriintynyttä syömiskäyttäytymistä. Joillakin pakki ei välttämättä tykkää pikaruokien rasvatällistä ja haluavat vain välttää varpusparvilla vauhditetun vessarallin. Jotkut pitävät käden pois karkkipussilta ihan vain siksi, että tietävät pärjäävänsä paremmin ilman. Joku skippaa kahvipöydän laskiaispullan, koska haluaa yksinkertaisesti katsella linjojensa perään. Ei siinä kenenkään tarvitsisi joutua selittelemään toimiaan tai katselemaan pyöriviä silmiä.
herkuista kieltäytyminen
Itse kyllä tykkään herkutella ja nauttia hyvästä ruuasta. Omat ruokailutottumukset ja safkafilosofiani ovat kokeneet jonkin asteista transformaatiota tässä vuosien varrella ja tälläkin hetkellä huomaan olevan luonnollista muutosta ilmassa. Se on ihan okei, koska kun elämä porskuttaa eteenpäin, pysyy harva meistä täysin muuttumattomana ilman minkään maailman vaikutteita ja sopeutumista eri tilanteisiin tai ympäristöihin. Joskus muutos tulee jämptisti omasta tahdosta ja joskus huomaamatta. Se mikä tässä tärkeäksi pointiksi nousee, että mikä lähtee oikeasti itsestä ja kyvystä ottaa vastaan. Jos muutos tai toteutus ei oikeasti palvele sinua, niin haasteita on usein odotettavissa.
Olen itsekin kieltäytynyt herkuista. Paljon ja usein. Se ei ole ollut itselleni mikään ongelma, sillä oma kilpaurheiluun sidottu lajivalintani on toisinaan vaatinut sitä. Se on todellakin ollut sen arvoista eikä ole aiheuttanut juurikaan harmaita hiuksia. Tällä hetkellä en kuitenkaan kovin helposti sano ei Pyynikin Näkötornin höyryävän tuoreelle munkkirinkilälle (vain Manse-jutut) tai lounastreffeistä sushin äärellä. Tällä hetkellä minun ei tarvitse enkä halua, ja saan makumaailmojen tuomista nautinnoista suurta iloa. Toisinaan saatan silti edelleen tarjoilupöydän äädellä tyytyä pelkkään kahviin ja nappaista vähän suolaista pikkulautaselle skipaten kakut ja puustit. Kun siitä ei tee itse numeroa tai lähde sen enempää selittelemään, niin kukaan ei tähän edes kiinnitä huomiota. Aika helppoa.
Mitä tahansa uutta asiaa omaksuessa mennään yleensä aika tarkasti ohjenuoran mukaan. Se on luonnollista. Kun käteen pamahtaa treeniohjelma ja toisinaan myös ruokavalio, niin siinä halutaan pysyä kiinni ja lujaa. Sekin on ihan fine. Kun suomalainen tekee, niin se tekee kunnolla. Eri asia kuitenkin on, että osataanko tästä elämää merkittävästi määrittävästä menosta tarpeen tullen otettaan höllentää, ja että onko motiivit pohjimmiltaan ihan oikeat. Jos ajurina toimivat pelko, ahdistus ja itsensä määrittäminen, niin ei yleensä olla oikeilla urilla. Myös ympäristön alitajuinen vaikutus voi olla suuri, ja jos se aiheuttaa paineita eikä oikeasti tunnu omalta, niin allikkoon siinä pieni ihminen sujahtaa.

herkuista kieltäytyminen
Adidas-trikoot: TÄÄLTÄ* // Treenitoppi: TÄÄLTÄ*

On vaikea määrittää yleistä ohjenuoraa sille, milloin herkuista kieltäytyminen ja simppeli piirakkapalan skippaaminen muuttuu mieltä syövyttäväksi ongelmaksi ja milloin kuunnellaan omaa itseään kunnioittavasti tahtotilaa tai tavotteittaan. Jokaiselle ruoka merkitsee eri asiaa, ja se nitoutuu arkeen ja juhlaan eri tavoin. Emme voi nähdä toisen ihmisen pään sisään tai kurkistaa tämän sielunmaailmaansa juuri siten, kuin tämä sen kokee, joten turha sanella toiselle, mitä tämä edustaa ja mitä ei.
Jokaiselle sallitakoon mahdollisuus mässätä oikein olan takaa tai vastaavasti se herkuista kieltäytyminen, jos oma viisari sinne päin vinkkaa. Pääsiäismunia siis posket pullollaan popsimaan, jos siltä tuntuu, ja Dallas-pullat jääköön tarjoiluvadille, mikäli ei vain yksinkertaisesti itselle natsaa. Herkuista kieltäytyminen on joka-naisen-oikeus ihan yhtälailla kuin niillä mussutteluilla mehusteleminenkin. Omnom.

Tasapainoista ja sopivasti maistuvaa keskiviikkoa!

Kurkkaa myös:
Lähtikö syöminen taas lapasesta?
& Mitä minusta haetaan Googlesta?

Edellinen juttuni: Teekkarimuistoja ja opiskelijaelämää – Mitä kaipaan?

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram
Snapchat: piiapajunen

Kommentit (30)

  1. Jenni

    Hyvä Piia☺ ja nyt, kun tuli tällänen ”ruokajuttu” niin kehtaan kysyä, että mistä kummasta oot löytänyt sitä Ameriikan sinappia, kun tuntuu, että oon kaikki kaupat kolunnut ja aina vaan tarjolla sitä perinteistä Turun tavaraa😂 (vähän off the topic kyllä, mutta annettakoon anteeksi)

    • Piia Pajunen

      No saa sitä kysellä muullonkin vaik aivan ohi aiheen! 😉 Mut ainaki itr oon bongannu niitä Cittareista ja Prismoista ihan sieltä sinappihyllystä, ja oon myös nähny ihan keskikokosissa K-marketeissakin. Mä kanss just tykkään sellasesta etikkaisesta ja vahvemmista jenkkityyppisestä sinapista (tai Dijonista) paaaljon enemmän kun noista suomalaista siirappisinapeista. 😀

  2. Karoliina

    Hei! Vitsi että sulla on iha törkeen hyviä postauksia! Rehellisiä ja aitoja! 😍 Tässä taas ihan huikee juttu! Kaikkien jotka ovat epävarmoja syömisistään, niin pitäisi lukea tämä juttu! Mainiota viikkoa sinne 💪🏼💪🏼🤗

    • Piia Pajunen

      Heiiii ja ihan megaiso KIITOS! <3 Aivan mahtava kuulla, että nämä postaukset ja ajatukset nappaavat! Jeij! Mitä mainiointa viikkoa myös sinne! 🙂

  3. Milla

    Oikeesti sä kyllä puhut niin asiaa aina!:) itse huomaan, että alkaa mennä tämä ruokailuasia ”vähän” yli, kun huomaan selitteleväni ITSELLENI omia syömisiäni. Kun syön esimerkiksi viikonloppuna karkkia, ajattelen että ”se on ihan fine, et liho tästä. Huomenna sitten kovempi treeni”. Aivan älytöntä. Täytyy yrittää työstää tätä niin, että voisin herkutella ihan ilman selittelyjä tai kovempaa treeniä. Kiitos blogistasi, teet mieletöntä duunia❤

    • Piia Pajunen

      Kiiiitos Milla ihan mielettömästi! Tosiaan ruokaa eikä herkkuja tarvitse ansaita kovalla treenillä, vaan niistä on jokaisen meistä oikeus silloin tällöin maistella ihan vain nautinnon ja itsensä vuoksi. Tottakai se herkuttelu voi myös antaa potkua siihen treeniin, eli eipä sillä huono vaikutus toki siihenkään ole, mutta erityistä kaasua ei erikseen herkuttelun jälkimainingeissa tarvitse lähteä painelemaan. 🙂 Ja kyllä usein se ajatusmaailma siitä lähtee kehitysaskeleitakin hiljalleen ottamaan, kun asian tiedostaa. Nautinto ruuasta on jokaisen oikeus! 😉

  4. Linnea

    Aamen! Niin asiaa! Itse en vai yksinkertaisesti ole herkkujen perään, vaan sen sijaan kaikki suolainen (kuten herkkuvoileivät, salaattibuffetit, lohi yms) vie kielen mennessään. Mua ei houkuta synttärikahvittelujen sokeriherkut pätkän vertaa ja otan juhlissa mieluusti pelkän kahvin – ja sitä melkein aina kummastellaan. En ymmärrä 😀 Mua ei ahdista yhtään istua herkkupöydän edessä ja siemailla pelkkää kahvia, koska en yksinkertaisesti halua kakkua, pullaa tai suklaata, that’s it.

    • Piia Pajunen

      Siis oon ihan samanlainen! Oon aina ollut enemmän suolaisten perään, ja juurikin läskit herkkuvoileivät, megaherkkusalaatit ja suolaiset purtavat sekä kaikki hyvä ruoka on niiiin mun lemppareita! Toki makeakin maistuu erittäin hyvin, mutta toistaalta jos saan suklaalevystä tai neljästä pulleasta herkkuleivästä saman makunautinnon, niin totta hitossa valitsen ne herkkuleivät (oon mestari niiden rakentamisessa). 😀 😀
      Ja mullakin on välillä hetkiä, jolloin on vaan fiilis, että miksi ottaisin pullan, kun ei tee edes mieli. Siispä en ota, ja juon vain tyytyväisenä kahvit, sillä tiedän myös, että kotona odottaa hyvä ruoka valmiina. Aika monesti kuitenkin sen pullan nappaan, koska omnomnom. 😀

  5. Marjukka

    Juurikin näin!! Ite oon aina ollut suht hoikka, olen myös aina tykännyt liikunnasta ja hyvästä puhtaasta ruuasta. Mutta silti sana dieetti on monelle sana joka saa toisen tokaisemaan mulle, et ”mistä säkin laihutat?!” Kyse on dietissä enemmän ruokien puhdistamisesta kuin ruuan määrällisestä vähentämisestä, pizzassa on nyt vaan enemmän kaloreita kun kanawokissa.. Siis kiitos tästä teksistä!!

    • Piia Pajunen

      Kiitos sulle kivasta palautteesta! Dieetti sana tosissaan sisältää itsessään mun kokemuksen mukaan suomenkielessä aika negatiivisen sivukaiun, ja esimerkiksi kisoihin valmistautuessa puhunkin aina itse kisaprepistä tai kisavalmistautumisesta. Diet-sanahan tarkoittaa esim englanniksi ihan ruokavaliota. 🙂

  6. Sarppa

    Nyt oli sen verran asiateksti että oksat pois! Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin se että joutuu selittelemään omia syömisiään. Löytyykö mitään vinkki vitosta mummola reissuille? Aina kun ei vaan tee mieli pullaa ja silloin joutuu joka kerta tyrkytyksen kohteeksi. Monesti olenkin päätynyt syömään kahviherkkuja ihan vaan että tyrkytys loppuu.
    Jatka blogia samaan malliin! 😊

    • Anna

      Täällä samaistutaan tähän kommenttiin niin paljon! 😀 ja kun et mummolassa syö niin mummon mielestä se on sama asia kun et söisi mitään muutenkaan.

  7. Linda Manelius

    Ihana postaus ja taas kerran niin täyttä asiaa <3 Oot huippu!

    • Piia Pajunen

      Valtavan suuri kiitos sinne! <3

  8. pejpe

    Oi vitsit, että nyt on tiuhaan tahtiin sadellut niiiin osuvaa ja samanhenkistä postausta oman ajatusmaailmani kanssa! Itselläkin iski viime viikonloppuna ihan jäätävä sisustushimo! Teki mieli alkaa laittamaan koko asunto uuteen uskoon ja uusi tv-taso tulikin jo extempore haettua 😀 Selailin myös niitä desenion sisustustauluja, joita sinunkin postauksissa on vilahdellut. Ai että melkein ne kaikki on hienoja, mutta se valinnanvaikeus on kyl kauhee 😀
    Ja voi ne kaikki kultaiset teekkarimuistot! Teekkarielämä on kyllä huvittavaa, eikä sitä voi edes selittää sellaiselle joka siitä ei tiedä. Se on itse koettava 😀 Ite oon valmistunut Aalto yliopiston sähköpuolelta myös melko lähiaikoina. Muutamia huvittelureissuja tehtiin myös sinne Tampereelle TTY:lle moikkailee lajitovereita. Hervantapeli saunatiloissa ja mm-kyykkä on kyl jääneet hauskoina muistoina mieleen 😀 Ja jonkun verran myös vähän hämärämpiä muistikuvia :’D
    Ja sit hyppäys tähän postaukseen; mikään ei ole kyllä ärsyttävämpää kuin se mulkoilu ja kysely mitä saa osakseen, jos menee kieltäytymään jälkiruuasta kyläpaikoissa tai juhlissa. Siis miksi! Miksi ei saa rauhassa pitää huolta linjoistaan, jos se saa itseni kaikkein tyytyväisimmäksi. Kyse ei kuitenkaan ole missään mielessä mistään itsensä kuihduttamisesta, mutta mieluummin vetelen jäätävän kasan oikeaa kunnon ruokaa vaikka just tollasten palautuspannujen muodossa 😀 Herkutellakin osaan ja kunnolla, mutta ne on mukavin tehdä just silloin kun eniten tekee mieli ja valita niihin hetkiin juurikin ne kaikkein mieluisimmat sokerikalorit eikä ”tuhlata” niitä mihin tahansa kakkuviipaleeseen 😀
    Onko sulla muuten vielä suunnitelmissa, milloin kisaat seuraavan kerran? 🙂 <3

    • Piia Pajunen

      Heiii ihan mahtavaa, että viimeaikaiset postaukset ovat uponneet monistakin eri aiheista! Jeaaah! Mullakin täällä tuo sisustushimo pauhaa, ja voin kyllä antaa ison plussan ja suosituksen noista Desenion tauluista, mutta todellakin muistan ton valinnan tuskan, haha!
      Ja teekkarielämä on niin oma maailmansa, ja HERWANTAPELI ja MM-KYYKKÄ aijjjettä! Niin hauskoja muistoja, ja itsekin olen tosiaan Aallon puolella exculla pyörähtänyt iltaa ja yötä viettelemässä paikallisilla mestoilla (nimenomaan niillä hämärämmillä muistikuvilla fuksivuodelta haha) 😀
      Niin ja seuraavia kisasuunnitelmia ei ole tiedossa, paitsi se on tiedossa, etten tänä vuonna kisaa. 🙂

  9. Annie

    Itse olen aika nirso herkkujen suhteen ja lisäksi niistä tulee aina vähän ei-niin-hyvä olo (verensokeri heilahtelee, turvottaa tms), joten monesti kieltäydyn herkuista, jos niitä jossain kylässä tai töissä tarjotaan. Tämän takia monet luulevat minun olevan jotenkin huolissani kiloista tms. Inhoan kuitenkin syödä ”pahaa” ruokaa ja vieläpä tosiaan kun niiden herkkujen jälkeen on usein vähän fyysisesti huonompi olo, niin en niitä halua sitten ottaa. Tosin tuolla nirsoudella on ehkä vähän epäkohteliasta perustella varsinkaan jossain kyläillessä, varsinkin jos emäntä/isäntä on omin käsin jotain valmistanut 😀
    Toki jos tarjolla on jotain erityistä herkkuani, eikä mahdollinen heikompi fiilis haittaa, niin sitten syön mielelläni 🙂 Samoin jos olen hamstrannut kotiin jotain herkkuani, niin saatan syödä isommankin kasan. Mutta aina ei vaan tee mieli!

    • Piia Pajunen

      Jep! Siis miksipä sitä sellaista syömään, mistä ei oikeasti tykkää tai tee mieli, mutta tuossa on tosiaan haasteensa, kun joku toinen on vaivaa nähnyt ja herkkuja/ruokaa laittanut, haha 😀

  10. Essi

    Ihana kirjoitus taas, Piia! Tätä aihetta olen miettinyt välillä ehkä vähän liiankin paljon 🙂
    Vaikka olen blogiasi lukenut siitä asti kun Fitfashionilla aloit kirjoittamaan, olen vasta nyt pari kuukautta uskaltanut lisätä ruokaa päivien varrelle sinun innoittamanasi ihan reilusti (aiemmin en uskaltanut, koska ajattelin kerääväni vain ylimääräistä läskiä). Nyt olen nostanut hiilarimääriä reippaasti ja ruokaa uppoaakin päivässä lähes 2500 kcal. Treenit kulkee niin paljon paremmin ja kehitystä tulee. Tuntuu että lihakset on kasvaneet ihan silmin nähtävästi, mutta eipä sitä ylimääräistä rasvaa kyllä näytä kertyneen eikä paino vieläkään ole pahemmin nousuun lähtenyt, eli lisää safkaa kehiin vaan! 😀
    Kiitos sinulle kuuluu myös siitä, että allekirjoittaneen selkätreenit ovat lähteneet aivan uuteen nousuun erään kirjoituksesi vuoksi. Aiemmin pelkkää päänvaivaa tuottaneesta ylätaljasta on tullut heittämällä yksi suosikkiliikkeistäni salilla. 🙂
    Ja älyttömän suuri kiitos myös siitä, että olet valanut uskoa siihen, että herkut kuuluvat elämään ja niitä saa syödä. Tässä kuussa olenkin syönyt pienen kipollisen Ingman Creamya (nam!) sekä ohjeellasi siskon syntymäpäiville leipomaani porkkanakakkua (nam taas!). Tällä hetkellä olen paremmassa kunnossa niin fyysisesti kuin henkisestikin kuin esimerkiksi viime vuonna, jolloin kieltäydyin kaikesta ”epäpuhtaasta” ja syöminen oli valtava stressin ja huolen aihe. Kouluruuatkin uppoavat nyt paremmin kuin hyvin, sillä pitäähän sitä syödä että jaksaa ja kun vielä (viimeinen lukiovuosi edessä) ilmaiseksi saa! 😀
    Kiitos siis aivan älyttömästi maailman ihanimmasta ja parhaasta blogista! Oot ihan huikee tyyppi! Mahtavaa kevättä sulle ja makoisia herkutteluhetkiä! <3

    • Piia Pajunen

      Siis herranisä miten ihana kommentti! KIITOS ihan miljoonasti sulle, ja kyllä tälle likalle pamahti iso hymy naamariin! Tää on ehkä parhainta palautetta ikinä, mitä mä voin tästä hommasta saada, ja ihan TODELLA mahtavaa, että ruokaa on alkanut maistua, treeni kulkea ja kehitystä paukkua! Jeaaaaah! Ja vielä nuo herkut ja kouluruokakin kun on kuvioihin päässyt niin 6/5 pisteet sinne! Aivan mahtavaaaa!!
      Ihan huikeeta kevättä sinnekin ja kovia treenejä sinne!

  11. Heta

    ”Rasvatälli” – tämä hieno sana kruunas koko postauksen. 😀

    • Piia Pajunen

      Hahahahhaha! 😀 😀 😀 😀

  12. Syömisvamma

    Kyllä siinä pää hajoaa, kun suhtautuminen herkutteluun ja omaan kehoonsa ei ole kunnossa. Peruskoulussa söin suklaata päivittäin masennukseen ja yksinäisyyteen, ja häpesin sitä. Lukiossa sairastauin ortoreksiaan, mikä alkoi herkusta kieltäytymisellä. Nyt parantumisprosessi aiheuttaa ahmimiskohtauksia, kun vähänkin kosken herkkuihin. Onneksi sentään syylisyyden tunne ei ole niin vahva, eikä mikään kaadu ahmimiseen. Ajattelutavan muuttamisesta ei tee yhtään sen helpompaa, kun on fitnesshömpötykset pyörii ympärillä, mutta en aijo silti rajoittaa elämääni herkkulakoilla ja syylisyyden tunteella!

    • Piia Pajunen

      Voi vitsit, sulle on kyllä osunut matkan varrelle vaikka ja mitä! Täytyy kuitenkin hattua nostaa, että jaksat tästä huolimatta painaa nokka pystyssä eteenpäin! Antaa fitnesshömpötysten rullata ihan omia ratojaan, eikä niihin kuulu mukaan lähteäkään. Ihan älysti tsemppiä sinne toimipumiseen ja haasteiden nujertamiseen, ja ihan mahtava asenne sulla!

  13. Joy

    Voi kiitos tästä ihanasta blogistasi. Nää jutut ja aiheet vaan kerta toisensa jälkeen kolahtaa vaikka en ehkä ihan sun tavis lukijakuntaa olekaan. Itse, yli 40v treenaajana ja teini-ikäisen huippu-urheilijan äitinä saan näistä jokaisesta postauksesta sellaisia ”nii just” fiiliksiä ja tukea omille ajatuksilleni. Ruoka on tärkeä osa että pystyy ja voi treenata, mutta siitä syömisestä pitää nauttia, ruokaa pitää rakastaa. Pitää syödä just sitä mitä kroppa huutaa tarvitsevansa.

    • Piia Pajunen

      Kiitos taas sulle aivan ihanasta kommentista! Ruoka on todellakin tärkeä osa elämää, jaksamista ja nautintoa, eikä siitä mihinkään pääse. Ja jos siitä lähtee tinkimään, niin kyllä se lähtee äkkiä kostautumaan. Safkaa naamariin vaan, niin kyllä muuten hommat luistaa! 🙂

  14. ninna

    en tiennyt et olet enemmän suolaisenperään kiva niin minäkin juuri suoliaset piirakat salaatit juustot nam!jottenkin saanut susta jäätelöfani kuvan mut kumoutui nyt.loistavaa muistutusta rehellisiä ajatuksia ja monta näkökulmaa asiaan sitä arvostan sussa kun et ole ehdoton ja tyrkytä vaan yhtä totuutta asialla monta eri puolta.itse en syö herkkuja kylässä kieltäytynyt ja kehtaan sen tehdä.jos joku harmistuu seonhänen ongelma en miellytä toista syömällä jotain mitä en halua tai maistu..herkuttelu jokaisen oma asia.ärsyttää vaan se kun sitä kummastellaan etkönyt ota jotain eikö pulla maistu ota nyt vähän.mielestäni tällainen pakkosyöttö on vastenmielistä.pitäisi enemmän miettiä mitä haluaa kun mitä on pakko tai velvollisuuden vuoksi kuten jotkut pääsiäisenä pashaa koska se kuuluu vaikkei tykkäisi.off topic kysymys olen alkanut tekemään salil smithis maaten jalkaprässiä ja sarjan jälkeen menee ihan krsmppiin jalat siis palautuminen venyy moneen minuuttiin ennen kun voin tehdätoisden sarjan.teen n kympin toistoja olisiko vinkkejä palutumien nopeuttamiseksi?ja sit kiitos siitä selkätreenin yhden käden pullover ottanu nyt ohjelmaan ja tuonut mukavaa vaihtelua.

    • Piia Pajunen

      Jäätelö on kyllä makeista mun pahe, mutta suolainen houkuttelee usein muuten enemmän. 😉 Asioissa on todellakin aina useita puolia ja toteutustapoja on yhtä monta kuin meitä ihmisiäkin on. Kaikki kun emme ole samasta muotista, niin meille jokaiselle pätee se oma totuus. 🙂
      Jos jalkatreenissä tekee kovia ja raskaita sarjoja, niin kyllä mullakin se vaatii usein minimissään parin minuutin sarjatauon. Tiukat moninivelliikkeet kintuille ovat vaan aika tuhteja! 😀 Ja mahtava kuulla, että selkätreeneihin on tarttunut liikkeitä matkaan, jes!

  15. K

    Täytyykin kertoa hiukan erilainen ”tarina” syömisistä. Jouduin itse katsastelemaan itseni ulkopuolelta omaa treeni-ja ruokailukäyttäytymistä ja tein n. 4kk sitten totaalisen remontin. Tällä kertaa täysin toiseen suuntaan. Hetin romukoppaan kaikki nykyajan treenitavoitteellisuudet ja ”clean eatingin”. Aloin syödä niinkuin joskus ennen, hiilareita (myös höttöjä) huomattavasti enemmän, herkkuja silloin kuin mieli tekee, liikuntaa silloin kun töiden ja muun elämän tuoksinnalta jaksaa. Huomasin syömisteni muokkaantuvan kehoni tarpeisiin, annoin piut paut kolmen-neljän tunnin välein syömisille ja tulos oli maks. 4 ateriaa/pvä ja niiden välillä pisimmillään jopa 6 tuntia. Syön vain kun on nälkä.,paitsi jos tekee mieli herkkuja niin syön niitä. Nälkäni ei mitenkään kumuloidu, vaan tulee 4-6h sykleissä, eikä koskaan paisu valtavaksi. Juon kun on jano, en todellakaan litratolkulla. Liikun kun huvittaa, lähinnä kevyttä terveyttä tukevaa liikuntaa.
    Tulos on ollut energiatasojen nousu muutamassa kuukaudessa aikalailla, jaksan töissä paremmin, olen paremmalla tuulella, kiloja lähtenyt 2 , vaikka syön hyvin hiilaripianoitteisesti. En kyttää syömisiäni, en kirjaa tai suunnittele treenejäni, koitan liikkua virallisten terv.suositusten mukaan,jotka ovat huomattavasti armollisempia kuin nykyajan trendi. Syön vaaleata leipää ja kaikkea sellaista,mitä nykyaikana kauhistellaan tiettyjen somehahmojen seinillä. Nukun paremmin. Lihasten näkyvyys toki alkaa joistain paikoista hälvetä, mutta esim vatsan alueelta rasvaa on lähtenyt pois. Painoindeksi 20 ja rasva%20,treenatessa se oli 24.
    Painan 58.5-59.5 kg ja olen 169cm pitkä, keski-ikäinen.
    Summa summarum. Kun stressi syömisistä ja liikkumisista katoaa, kun ei enäävaadi itseltään niiden suhteen yhtään mitään, kun ei enää suorita ja pingota, alkaa elämä maistus <3

  16. Anu

    Huikeaa, miten hyvää settiä pystyt tuottamaan kerta toisensa jälkeen! Jokaisesta postauksesta huokuu ammattitaito, rentous ja aitous. Kiitos, että kirjoitat! Sinun postauksista ja energiasta tulee niin hyvä mieli. 🙂
    Hyvää viikonloppua! 🙂

Kommentoi »

Comments are closed