Kiitollisuus ja armollisuus, sekä Lean In Five Weeks viikon 3 kuulumiset

Aloitin viime viikolla kiitollisuuspäiväkirjan pitämisen. Kirjaan joka aamu kolme asiaa, joista olen sillä hetkellä kiitollinen. Kiitollisuuspäiväkirjan kirjoittaminen on yksi Lean In Five Weeks –haasteen kotitehtävistä. (Mikä haaste? Lue tästä.) Olen kokenut aamuisen kiitollisuuspäiväkirjan pitämisen ihanaksi asiaksi. Kun aamu alkaa sillä, että miettii mukavia ja hyvin olevia asioita, kääntyvät aivot positiiviselle moodille, ja päivä alkaa aurinkoisena. Samalla tulee muistutettua itselle, mitkä asiat ovat hyvin, ja mitä asioita elämässä arvostaa, eikä ota hyviä juttuja itsestäänselvyytenä. Aamu saa hyvän startin myös siinä mielessä, että kiitollisuuspäiväkirjan avulla olen hetken läsnä, enkä ryntää suuna päänä aamiaiselle, pesulle, sähköpostilla ja töihin. Aikaa asioiden kirjaamiseen menee vain pieni hetki, mutta pyrin hetken keskittymään jokaiseen kirjaamaani asiaan, enkä pelkästään vain kirjoita sanoja.

Kiitollisuus kannattaa

Eri medioissa on hehkutettu kiitollisuuspäiväkirjaa jo useamman vuoden ajan, eikä suotta – kiitollisuus nimittäin joidenkin tutkimusten mukaan mm. vähentää negatiivisia tunteita, lisää positiivisia tunteita ja vahvistaa omanarvontuntoa. Tätä kautta kiitollisuudella voi olla vaikutuksia yleiseen hyvinvointiin ja terveyteen. Jossain jopa luvattiin korkeampaa elin-ikää. Oli korkea aika minunkin siis aloittaa kiitollisuusharjoittelu. 😉

Huomasin, että olen hyvin monesta asiasta kiitollinen. Päiväkirjastani löytyy mm. seuraavia sanoja: Kimmo, perhe, koti, rakkaus, terveys, aurinko, työ, rohkeus, ystävät, luonto, liikkumiskyky, ruoka. Kiitollisuuspäiväkirjassani lukee myös isoin kirjaimin: ”OLEN ELOSSA.” Kiitollisuus elossa olemista kohtaan on ollut viime aikoina erityisen voimakas. Samanaikaisesti olen surrut henkilöitä, jotka eivät enää ole täällä. Saattelimme viime lauantaina viimeiselle matkalle mieheni serkun. Ihanan, aina hymyilevän, valoisan ja positiivisen henkilön, joka nukkui liian nuorena pois. Viime syksynä hautasimme puolestaan minun serkkuni, jonka poismenon myötä maailma menetti mm. paljon lahjakkuutta, herkkyyttä, älykkyyttä ja luovuutta. Surun hetkinä voi olla vaikeaa olla kiitollinen. Jos kiitollisuuteen kuitenkin pystyy myös elämän vaikeissa tilanteissa, voi kiitollisuuden tunne antaa lohtua kipeiden elämänkokemusten keskellä.

Aion jatkaa kiitollisuusharjoittelua.

Armollisuus itseä kohtaan on taitolaji

Harjoittelin viime viikolla paljon myös armollisuutta itseä kohtaan. Olen vaativa itselleni ja toki, kun olen Lean In Five Weeks -haasteeseen osallistunut, haluaisin suorittaa sen täydellisesti. Mutta kuten jo edellisessä postauksessani kirjoittelin, on elämä harvoin helppoa ja täydellistä, vaan täynnä haasteita.

Eilen (sunnuntaina) fiilis oli todella ärsyyntynyt. Olin pettynyt itseeni. Edellisenä iltana tuli juotua enemmän kuin lasi viiniä, ja olo oli seuraavana päivänä sen mukainen. Hitto vie. En saanut tehtyä treeniä, en siivottua, ärsytti vain. Murehdin myös sitä, etten toteuttanut viikon kaikkia haasteeseen kuuluvia tehtäviä, esim. kaikkia treenejä. Yritin tyynnytellä itseäni ja keskittyä siihen, mitä kuitenkin olin saanut aikaiseksi. Kuulin myös mielessäni Tomin sanat. Kaikki ei aina mene täydellisesti, eikä se haittaa. Elämä on opettelemista.

Mieheni on kuunnellut välillä sivusta Tomin nauhoituksia, ja hän tuumasi kerran, että ihan hyviä juttuja, mutta ei tuo jenkkityylinen positiivisuus-, kiitollisuus-, jne. löpinä oikein kolahda. Minulle nämä ovat taas niitä matkan tärkeimpiä juttuja. Kaikki muutokset lähtevät mielestä, pelkkä ruokavalio ja treeni ei riitä. Koen, että menneet haasteet on paljon helpompi unohtaa ja tulevat selättää, kun mukana pitää nämä kaksi asiaa: kiitollisuus ja armollisuus. Jatkan harjoittelua.

Viime viikon haastekuulumiset

Viime viikko oli haasteen kannalta haasteellinen, kuten edellinenkin. Enää ei huhkittu taloyhtiön talkoissa, mutta olin reissun päällä to-pe, ja lauantaina olivat mainitsemani hautajaiset, joista ajatus saa kyyneleen silmäkulmaan yhä edelleen.

Otin to-pe koulutusreissuun lenkkarit mukaan ja olin todella ylpeä itsestäni, kun en koulutuspäivän jälkeen lähtenyt heti notkumaan aurinkoiselle terasseille, vaan suuntasin kartta kädessä lenkille tekemään muutaman juoksuvedon (haasteeseen kuuluva Sprint B). Tuli niin hyvä fiilis. Reissutreenin lisäksi ohjasin viime viikolla Kiinteytys-tunnin, tein 3 kävelylenkkiä (25-40 min.), harrastin hyötypyöräilyä neljänä päivänä, ja lisäksi tein lyhyen, mutta tehokkaan harjoituksen oman kehon painolla (haasteeseen kuuluva Diskokrisun tanssi). Nyt kun kirjailin viime viikon treenit tähän, tuntuu hieman hassulta ja jopa nololta, että olin sunnuntaina niin kamalan pettynyt omiin treeneihini. Olin harmissani siitä, ettei pe – su välille tullut lainkaan treeniä, ja niinpä suunnittelemani toinen juoksuharjoitus, sekä lihaskuntotreeni jäivät tekemättä.  Mitä ihmettä taas oikein ajattelin? Sen sijaan, että murehdin näitä, olisin voinut olla kiitollinen itselleni niistä harjoituksista, mitkä tein. Kiitollinen keholleni, että pystyn ylipäänsä liikkumaan.

Maanantaista keskiviikkoon söin suunnilleen samalla mallilla kuin edellisellä viikollakin. Torstaina ja perjantaina onnistuin koulutuksessa kokoamaan ruokavalion mukaiset ateriat. Toki kastikkeiden, jne. sisällöistä ei ollut tarkkaa tietoa, mutta kaikkea ei voi koko ajan kontrolloida. Lauantaina oli haasteen ensimmäinen vapaasyöntipäivä. Päätin mennä fiilispohjalla, koska en oikein tiennyt, mitä kaikkea päivä toisi tullessaan. Pistin ”vapaasyöntipäivänä” merkille muutaman erittäin mielenkiintoisen asian. En kirjoittele nyt niistä, vaan aion pureskella vielä näitä ajatuksia ja kirjoitella niistä myöhemmin oman postauksen – pidä siis silmät tarkkana. (Ja niille, jotka miettivät nyt, mitä ”extraa” söin ”sallittujen” ruokien lisäksi, niin popsin karjalanpiirakan, hampurilaisen kanafilepihvillä, grillatun maisiin, sipsejä, sekä hörpin valkoviiniä. Hiphei!)

Fiilikset olivat viikon aikana vaihtelevat. Maanantaina virtaa oli vaikka muille jakaa. Maanantain ja tiistain välinen yö oli huono, joten tiistaina puolestaan painoi jaloissa, ja suuntasin juoksun sijaan kävelylle. Keskiviikko oli ns. ”normipäivä”, ja torstaina ja perjantaina olin inspiroivassa koulutuksessa, joten fiilis oli loistava. Nukun vieraissa paikoissa (ja vielä yksin) todella huonosti, joten to-pe välisenä yönä nukuin ruhtinaalliset kolme tuntia – nekin lääkkeen turvalla. Siksi kun pääsin perjantaina illalla kotiin, ei tehnyt mieli treenata. Lisäksi fiilis muuttui iltaa kohti surulliseksi mielessä seuraavan päivä.. Lauantaina ja sunnuntaina olo oli surullinen ja väsynyt. Kyllä vaan mielialat vaikuttavat myös fyysisesti!

Tänään aurinko paistaa ja odotan innolla tulevaa viikkoa. Olisi taas pari uutta juttua testattavana  – pysy siis kuulolla!

Aurinkoa, iloa ja valoa,

Kirsi