Minusta ei koskaan tullut äitiä

Sunnuntaina vietetään äitienpäivää. Äitienpäivänä olen kiitollinen omasta rakkaasta äidistäni. Olen kiitollinen isoäideistäni, joista toinen katselee elämän menoa jo pilven reunalta. Olen kiitollinen kummilapsistani. Olen kiitollinen siitä, että sisareni äiti, ja saan olla hänen ihanien lastensa täti. Olen myös kiitollinen mieheni äidistä, eli sydämellisestä anopistani. Silti äitienpäivä on joka vuosi minulle hieman haikea päivä, sillä minusta ei koskaan tullut äitiä, vaikka halusin.

Huomenna la 8.5. vietetään lapsettomien lauantaita, ja minusta päivä on tärkeä. On tärkeää tuoda esiin asioita, joita lapsettomat kokevat. Ajattelinkin tänään kirjoittaa muutamalla sanalla tämän hetken omista tuntemuksistani lapsettomuutta kohtaan. Olen kirjoitellut kokemuksistani ja tuntemuksistani aikaisemminkin, mutta edellisestä kirjoituksesta on jo neljä vuotta (hui, miten aika menee nopeasti!), ja tuntemukset ovat matkan varrella jonkin verran muuttuneet. Kuten elämässä on tapana, pääsee vaikeistakin asioista yli.

Aikaisemmat kirjoitukseni löydät alla olevista linkeistä:

Ajatuksia vuodelta 2014 lapsettomuushoitojen jälkeen

Ikävän tuntemuksia syntymätöntä lasta kohtaan vuodelta 2016 

Ajatuksia vuodelta 2017, kun aloin olla jo sinut lapsettomuuden kanssa

Nyt, 43-vuotiaana, 8 vuotta lapsettomuushoitojen jälkeen en enää oikeastaan ajattele lapsettomuutta. Ehkäpä siksi en ole siitä moneen vuoteen kirjoittanutkaan. Toki on vielä hetkiä, jolloin haikeus saattaa tulla hetkeksi esiin.

Olen onnellinen kaikkien ystävieni saamien lapsien puolesta, mutta en voi kieltää, etteikö jossain vaiheessa jatkuvat vauvauutiset olisi olleet rankkoja. Ystävä toisensa jälkeen sai lapsia, ja ajattelin, että minäkö olen ainoa, jolle on suotu tämä kohtalo? Taidan ehkä ollakin, mutta enää se ei haittaa, ja olen aidosti koko sydämestäni onnellinen kaikkien ystävieni puolesta.

Lupa surra?

Lapsettomuushoitojen aikana ja niiden jälkeen yritin olla reipas. Kerroin hyvin harvalle, miten kipeä asia oli minulle. Kun sairaalassa kysyttiin, haluaisinko jutella psykologille, vastasin ei kiitos. Menin reippaana töihin ja ohjasin jumpat ja asiakkaat, vaikka olin fyysisesti ja henkisesti aika rikki. Mutta en halunnut näyttää heikolta.

Jos jälkikäteen ajateltuna tekisin jotain toisin, olisin ehdottomasti ottanut kaiken avun vastaan. Jutellut psykologille ja kertonut muille, miten pahalta minusta tuntui. Tänään kirjoitan tämän tekstin osittain siksi, että jos sinä siellä ruudun toisella puolella suret juuri tällä hetkellä sitä, että voi saada lapsia, rohkaisen sinua ottamaan kaiken avun ja myötätunnon vastaan. Puhuminen, asioiden käsittely, ja vertaistuki helpottavat oloa.

Apua, raskaana?

Eräs hassu juttu tapahtui viime syksynä. Hormonitoimintani on ruvennut temppuilemaan, ja osasinkin odottaa aikaisin alkavia vaihdevuosia. Syksyllä oli kulunut useampi kuukausi edellisistä kuukautisista, ja olo oli jotenkin omituinen. Ajattelin, että hormonit tekevät tepposiaan, mutta päätin varmuudeksi tehdä raskaustestin. Ostin testin ja odotin jännittyneenä seuraavaa aamua, jolloin tekisin testin. Ajattelin mielessäni, että ei nyt – ei enää lasta, kun olen jo luopunut ajatuksesta.

Heräsin aikaisin aamulla hieman hermostuneena. Tein testin, ja sydän pomppasi kurkkuun, kun vilkaisin testitulosta. Ei ole totta – olen raskaana! KUNNES tajusin lukeneeni testitikkua väärin. Tuntemukset sinkoilivat laidasta laitaan. Ensiksi säikähdin, mutta kun tajusin, että en olekaan raskaana, nousivat kyyneleet silmiini. Kyseessä eivät suinkaan olleet helpotuksen kyyneleet, vaan vanhat pettymyksen tunteet nousivat jostain syvältä pintaan. Olin siis samanaikaisesti sekä huojentunut että pettynyt. Tunteet menivät päivän aikana ohi, mutta ymmärsin, että lapsettomuuteni herättää minussa edelleen jossain tilanteissa tuntemuksia.

Elämä on hyvää näin

Elämäni on tällä hetkellä hyvää näin. Uskon kuitenkin, että jollain tavoin lapsettomuus kulkee rinnallani koko elämäni läpi pulpahtaen aina aika ajoin pintaan. Voi olla, että esimerkiksi sitten, kun ystäväni rupeavat saamaan lapsenlapsia ja puheet täyttyvät kertomuksilla lastenlasten puuhista (mikä on aivan luonnollista), saatan kokea haikeutta, koska minusta ei voi koskaan tulla isoäitiä.

Toivon kuitenkin, että välini sisareni lapsiin, sekä kummipoikaani ovat niin läheiset, että voin joskus olla heidän lapsilleen maailman paras varamummo.

Hyvää lapsettomien lauantaita, sekä äitienpäivää aivan jokaiselle!

Terkuin, Kirsi

Kommentit (2)
  1. Hienoa,että otit ( taas ) tärkeän ja kipeän asian esille. Ymmärrän, että voi olla ikävää ja haikeaa kun ympärillä muut saavat lapsia. Minä olen yksi noista onnekkaista, joka olen saanut lapsia, jopa kaksi kappaletta. Mutta nimenomaan saanut, en hankkinut. Ymmärrän hyvin, että aihe on monelle ikävä ja raskas. Valitettavasti moni ei saa lasta vaikka haluaisikin. Tämän takia minä en koskaan kysy keneltäkään ”koska teet lapsia/ eikö olisi jo aika hankkia lapsia”. Itseäni aikanaan suututti jopa se, kun kerroin odottavani toista lastamme, kuulin lähi sukulaisilta kommentin ” jo oli aikakin”. En koskaan pitänyt itsestään selvänä, että koska meillä on yksi lapsi, saisimme myös halutessamme myös toisen. On myös heitä jotka eivät toiveista huolimatta koskaan saa toista lasta. Olen myös aina vihainen kun kuulen tai luen, että joku ”hankkii lapsia”. Lapsia ei hankita,lapsia saadaan.
    Hienoa, että olet nykyään asian kanssa ”sinut”, iloitse lähipiirissäsi olevista lapsisita ja ole heille yksi luotettava aikuinen lisää. Se ei koskaan ole lapselle pahasta. Ehkä sinulle voi aikanaan kertoa ne jutut joita ei omille vanhemmille voi kertoa. Juhlitaan tänään kaikkia teitä, jotka ette voi toiveista huolimatta olla äitejä ja isiä.

    1. kirsinkuntopiiri
      8.5.2021, 20:36

      Kiitos Airi, kun luit tekstin ja kommentoit ihanasti❣

      Myös kaikki äidit ovat päivänsä ansainneet❣ Hyvää äitienpäivää siis❣

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *