Punajuurihummus siemennäkkäreille tai dipiksi

Punajuurihummus siemennäkkäreille

Yrttinen siemennäkkäri ja punajuurihummus muodostavat herkullisen makuparin. Värit, tuoksu ja tekstuurit ovat myös herkullisia ja sopivat hyvin moneen tilaisuuteen brunssista illlanistujaisiin.

*Kaupallinen yhteistyö Verso Food

Eilisessä siemennäkkärireseptissä (resepti täällä) vilahtikin jo kevään trenditahnaa, herkullisen pinkkiä hummusta, jonka väri tulee punajuuresta. Sitä voi käyttää esim. salaateissa ja dippinä vihannestikkujen kanssa. Yrttisen siemennäkkärin kanssa se toimii tosi hyvin.

Punajuurihummus on proteiinirikas tahna, jossa tällä kertaa rikastin kikherneitä vielä kotimaisista härkäpavuista tehdyllä Verso Härkäpapurouheseoksella. (huom. Härkäpapurouheseoksen ainesosissa ei ole enää gluteenia, kunhan tarkistat käyttäväsi uutta pakkausta, jossa ei ole enää ohramallasuutetta).

Punajuurihummus siemennäkkäreille

1 dl Härkäpapurouheseosta

600 g valmiiksi kypsiä kikherneitä

2 punajuurta

2 valkosipulinkynsi

1 sitruunanmehu

(3 rkl Tahinia)

1 tl juustokuminaa

suolaa, mustapippuria

n. 1 dl oliiviöljyä

  1. Jauha härkäpapurouheseos tehosekoittimen silppurissa tai monitoimikoneessa jauhemaiseksi, saa jäädä hieman rakeiseksi.
  2. Valuta kikherneet ja punajuuret.
  3. Hienonna kuorittu valkosipulinkynsi veitsellä.
  4. Soseuta kikherneet ja punajuuret sauvasekoittimella. Sekoita joukkoon muut ainekset.
  5. Tarjoa yrttisen siemennäkkileivän ja vihannessuikaleiden kanssa.

Paljon lisää ruokainspiraatioitani Verson käteviin ja terveellisiin härkäpaputuotteisiin löydät aikaisemmista postauksista täältä.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *