Lämmintä halloumi-juuressalaattia ruusukultaisilla aterimilla

 

Lämmintä halloumi-juuressalaattia

Kevät tekee kovaa vauhtia tuloaan. Tänään auringonpaisteessa kävellessä otin pipon pois päästä, annoin auringon lämmittää hiuksiani, kuuntelin lintujen laulua ja lumen sulamista. Ihanaa!

Keväällä innostun nauttimaan aina vielä entistäkin enemmän värikkäitä vihanneksia ja salaatteja. Kuitenkin näillä keleillä lämpimät salaatit ovat parhautta. Lämmin ruoka voi tosiaankin olla salaatti, joka syntyy ihan hetkessä, kun kasvikset pyöräyttää pannulla oliiviöljyssä lämpimiksi.

Halloumi on yksi perusherkkujani lämpimiin salaatteihin. Hyvä vinkki halloumin kypsentämiseen on laittaa se ohuina suikaleina ensin pannulle ilman öljyä, kaataa hetken kuluttua ylimääräinen neste pois pannulta ja lisätä vasta sitten öljy. Sitten halloumia kypsennetään vielä muutama minuutti, jolloin molemmat puolet saavat kauniisti hennon ruskean sävyn.

Kuvien kattauksessa näkyy kauniit ruusukullan sävyiset aterimet. Ostin setin niitä sekä samansävyiset salaattiottimet Viini ja Ruoka -messuilta ja siitä asti ne ovat olleet meillä ahkerassa käytössä ja vilahdelleet täällä blogissakin. Kivaa vaihtelua sekä arki-, että juhlakatauksiin.

Samoilta messuilta ostin mandoliinileikkurin, joka oli ollut hankintalistallani jo parin vuoden ajan. Sillä saa helposti kauniita ja käteviä eri muotoisia suikaleita juureksista jälkiruokiin, salaatteihin, suikale”spageteiksi”, wokkeihin ym. Sekä aterimet että mandoliini olivat Maku Kitchen Lifen osastolta.

Lämmin halloumi-juuressalaatti

Oliiviöljyä

Punaviinietikkaa

Salaattia (erilaisia, sekaan rucolaa, viininlehtisalaattia)

Rosmariinia

Porkkanaa

Paprikaa

Punasipulia

Halloumia

Suolaa, pippuria

  1. Suikaloi mandoliinilla tai terävällä veitsellä juurekset.
  2. Lämmitä ne pannulla oliiviöljyssä ja mausta suolalla ja pippurilla.
  3. Leikkaa salaatinlehdet sopivan kokoisiksi suupaloiksi ja asettele ne lautasille.
  4. Asettele päälle lämpimät kasvissuikaleet.
  5. Leikkaa halloumi ohuiksi suikaleiksi.
  6. Kuumenna halloumisuikaleita pannulla, kunnes iso osa nesteestä on irronnut.
  7. Kaada ylimääräinen neste pois.
  8. Lisää pannulle oliiviölyä ja kypsennä halloumisuikaleet niin, että ne saavat väriä molempiin puoliin.
  9. Asettele halloumit salaattilautasille.
  10. Mausta annokset suolalla, pippurilla, oliiviöljyllä ja punaviinietikalla.

 

treeni-ja-ravinto kasvisruoka gluteeniton proteiini
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *