Juhlahumua – parhaat vinkit kesäjuhlien suunnitteluun

Kaupallinen yhteistyö: Jysk Suomi

Juhlahumua

Aurinko, lämpimät ilmat ja kesän juhlakausi on jo pitkällä! Niin kauan vietettiin keväällä aikaa lähinnä omissa oloissamme, että tämän kesän juhlat ovat vieläkin tervetulleempia kuin yleensä ja juhlinnat jatkuvat pitkälle syksyyn saakka. Rapujuhlakausi tekeekin vasta tuloaan. Ja me suomalaiset olemme todellakin ansainneet tänä vuonna lämpimän ja aurinkoisen kesän.

Meillä kesäkuussa juhlittiin pojan kandiksi valmistumista puutarhassa. Olosuhteet otettiin myös huomioon niin, että juhlat olivat ulkona ja vieraiden tuloa porrastettiin oikeastaan koko päivän mittaan, ettei “ruuhkia” päässyt syntymään. Ihanaa, miten innoissaan vieraatkin olivat jo heti saadessaan kutsut vastaan ja aurinkoisesta kesäpäivästä yhdessä perheen ja ystävien kanssa.

Juhlien odottaminen, suunittelu ja valmistelu on kivaa puuhaa. Juhlia edeltävällä viikolla puettiin kukkamekot päälle, laitettiin reggae soimaan ja tehtiin valmiiksi etukäteisjärjestelyjä, joista oli sitten helppo jatkaa vielä muutama päivä ennen juhlia. Koska juhlissa kuitenkin on niin paljon pieniä ja isoja asioita muistettavana, listan tekeminen auttaa pitämään järjestelyt kasassa. Kokosin tähän sellaisia ideoistamme,  joilla voi helpottaa minkä tahansa onnistuneiden kesäjuhlien valmisteluja.

Parhaat vinkit kesäjuhlien suunnitteluun

Pidennettävä pöytä

Tiesimme jo keväällä, että ainakin tänä kesänä järjestetään taas pihalla juhlat. Lisäksi haluan  yleensäkin kattaa ruokailun ulos aina säiden salliessa. On käytännöllistä, että pöydässä on reilusti tilaa astioille ja että pöydän ympärille mahtuu tarpeeksi tuoleja. Siksi halusimme tarpeeksi pitkän ulkopöydän. Paras ratkaisu löytyi tästä Jyskin jatkettavasta pöydästä, joka on pisimmillään 3 metrinen, ja jonka ympärille mahtuu hyvin 10 ihmistä. Sen pinnassa on tosi kaunis sävy. Monta metriä pitkä pöytä on juhlissa myös kaunis valkoisella pöytäliinalla.

Luonnonkukkien käyttö koristelussa ja kattauksessa

Kesällä koristelen juhlapöydät mieluiten luonnonkukilla. Kun kuvasimme alkukesästä Luettavaa riippumattoon -postauksen kuvia, oli tuomi juuri parhaimmillaan kukassa ja ihanassa tuoksussa. Ennen kesäjuhlia kielot ja sireenit olivat kauneimmillaan ja tuuli puhalteli niiden huumaavaa tuoksua ilmassa.

Lupiinit ovat upeita juhlapöytien maljakoissa ja juhannusruusut täydessä kukassa keskikesän juhlissa. Helpoin ja ihanin kesäjuhlien kattausvinkki on sujauttaa narua lautasliinan ympärille ja asettaa siihen kaunis luonnonkukka.

Helposti liikuteltavat kalusteet

Niin juhlissa kuin arkenakin tulee pihakalusteita liikuteltua usein. Varsinkin tuoleja viedään meillä paikasta toiseen, sen mukaan missä paistaa lämmittävä aurinko – tai on tarpeeksi varjoisaa ruokailulle, tai mihin halutaan koota koko seurue. Vanhat tuolimme olivat niin raskaat, että päätin jo aikoja sitten, että seuraavien hankinnassa huomioidaan se, että tuoleissa on hyvä istua ja että ne ovat myös kevyitä siirreltäviksi. Jyskin isosta puutarhatuolivalikoimasta löytyi sellaiset, jotka sopivat hyvin pöydän ympärille ja ovat kauniita ihan sellaisenaankin vaikka ryhmänä laiturilla.

Rennot oleilupaikat

Pihajuhlissa ei tarvitse pönötää, vaan kesäfiilikseen kuuluu rentoilu. Nurmikolla voi tepastella kukkamekossa tai shortseissa vaikka paljain jaloin ja levähtää hetkeksi vain nauttimaan auringosta ja laskemaan yläpuolella leijuvia poutapilviä.

Siksi juhliin on kiva tehdä myös rento oleilupaikka. Se voi olla iso piknikpeitto ja tyynykasa nurmikolla-  tai kuistille kalustettu viihtyisä ulko-olohuone.

Terassin sisustamisesta kerroin jo keväällä ulko-olohuoneaiheisessa postauksessa täällä.

Liinoilla peitetyt tarjoilupöydät ja printatut ohjelaput

Koska kaikki varsinaiset kalusteet asetellaan ruokapöytäkäyttöön, tarjoilupöydiksi meillä tullaan käyttämään valkoisilla pöytäliinoilla peitettyjä työpöytiä. Myös valkoiset lakanat sopivat hyvin, pääasia on että pöydät saadaan peitettyä kokonaan.

Juhlavat niistä saadaan kauniilla astioilla, kukkakoristeilla ja printatuilla ohjelappusilla, jotka myös helppottavat logistiikkaa. Niin oikeat astiat löytyvät nopeasti, roskat ja tyhjät pullot kulkeutuvat siististi omille paikoilleen ja erikoisruokavalioihin sopivat ruoat saadaan merkittyä selvästi. Samaan tyyliin printatuilla lapuilla voidaan ohjeistaa vieraat sisään, merkata wc:n ovet tai haluttaessa nimikoidut istumapaikat.

Juhlatarjoilut

Kesäjuhlissa toimivat tosi monenlaiset tarjoilut. Perinteinen kalapöytä on aina ihana, samoin grilliruoka, kaikki raikkaat salaatit – ja tietysti tuoreet marjat. Tällä kertaa juhlissamme tarjoiltiin vähän eksootisempia ruokia.

Viime vuoden juhliin teimme lähes kaikki tarjoilut itse. Silloin mietimme, että halusimme tehdä jotain erilaista ja idea lähti Lähi-idän ruokavaliosta. Teimme paljon erilaisia paahdettuja kasvissekoituksia, joita tarjoiltiin vuohenjuuston, falafelien ja pestokastikkeen kanssa. Jälkiruoksi oli erilaisia raakakakkuja. Oikeastaan sattumalta tarjoilut sopivat lähes kokonaisuudessaan myös todella moneen ruokavalioon, kun melkein kaikki oli gluteenitonta, sokeritonta ja kasvisruokaa. Reseptit löytyvät julkaisusta 7 x paahdetut uunivihannekset.

Fiilistä iltaan

Suomen kesän ihanimpia asioita on pitkät valoisat illat, joista kannattaa ottaa kaikki irti myös juhlapäivänä.

Valoketjut

Kaivoimme esiin valoketjun, joka kiinnitettiin kuistin katoksen reunaan. Ajattelin pitää sen paikoillaan koko kesän, ainakin elokuun rapujuhliin asti.

Lyhdyt

Polttelen läpi talven joka ruokailussa kynttilöitä, aamiaiset mukaan lukien. Ulkona on nyt liian valoisaa kynttilöille, mutta illan hämärtyessä sytytetään lyhyt tuomaan tunnelmaa. Jyskistä löytyy myös hyvä valikoima valoketjuja ja kauniita puutarhalanmppuja ja -lyhtyjä.

Musiikki

Auringon laskiessa vierasjoukko pienenee, tunnelma tiivistyy ja laitetaan musiikki soimaan. Itse tykkään varata soittolistoja valmiiksi, koska eihän sitä etukäteen tiedä, mikä on juuri silloin paras fiilis – ehkä edelleen reggae tai sittenkin Suomipop, kasarilista, ooppera, Queen, Sade.. tai ehkä sittenkin parasta juuri silloin on vaimeneva lintujen sirkutus kesäyössä.

hyvinvointi onnellisuus
Kommentit (2)
  1. Ihania vinkkejä – kiitos niistä! Meillä on jo pidempään ollut etsinnässä uudet ruokailutuolit ulos ja nämä näyttäisivät täydellisiltä! Onko tukevat istua?

    1. inspirations
      20.7.2020, 13:54

      Hei Maria <3 Tuolit ovat todella hyvät ja tukevat istua. Meillä on aina rakastettu mahdollisimman mukavia ruokapöydän tuoleja, ja nämä ovatkin ennemminkin nojatuolit. Oikeastaan ne löytyvät Jyskin sivuilta oleskeluryhmä-otsikon alta. Korkeus on kuitenkin juuri sopiva ja selkänoja oikeassa asennossa ruokailuun.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *