Voihan plantaarifaskiitti!

Vuonna 2011 juoksin nopeimman puolimaratonini ikinä. Voitin Ruissalojuoksujen naisten sarjan. Maratonin jälkeen jalkani kipeytyi. Puolikas oli ollut viimeinen niitti ja rääkki jo hieman ennenkin vaivanneelle kantapäälleni. Kyllä se tästä, ajattelin. Mutta eihän se siitä.

Hakeuduin lääkäriin ja jalka kuvattiin. Röntgen ei paljastanut tässä vaiheessa mitään muuta, kuin kalkkikertymän (ns. luupiikin), joka on seurausta kiputilasta, ei sen syy. Kokenut ortopedi tunnisti oireet ja diagnosoi kantakalvon tulehduksen tai rappeuman, plantaarifaskiitin. Kantapääkipu voi olla niin ylipainoisen, kuin paljon juoksevankin vaiva.

Kaikki hoidot kokeiltu

Minulla kivut yltyivät todella koviksi. Sain fysioterapiaa. Jalkaani teipattiin, siihen pistettiin kortisonia ja tein venytysliikkeitä. Pidin yöllä isoa häkkyrää jalassani ja sääressäni, jonka tarkoitus oli pitää jalka oikeassa asennossa nukkuessani. Söin kipulääkkeitä, todella vahvoja, kuljin töissä ja kotona korkokengissä ja pidin pehmusteita kenkien sisällä, mutta mikään ei auttanut. Eikä tietenkään auttanut, koska tärkein hoitomuoto uupui. Lepo.

En malttanut olla rasittamatta jalkaa. Kipulääkkeiden avulla pystyin pysymään liikkeessä. Se oli kammottava virhe. Toisaalta, lääkkeiden avulla pystyin käymään töissä. Lopulta pääsin magneettikuvaan. Kun saavuin ortopedin vastaanotolle kuulemaan tuloksia, järkytyin. Ortopedi haukkui minut lyttyyn. Hän kutsui minua lähes idiootiksi.

Loukkaannuin ensin hänen sanoistaan, mutta katsoessani magneettikuvaa, jossa näin useita murtumia jalkaterän alueella, tajusin homman vakavuuden. Kipujen takia olin askeltanut väärin ja se oli aiheuttanut liitännäisvammat. Lääkärin sanat jäivät mieleen: “Jos et nyt lopeta juoksemista ja anna jalan levätä kunnolla, et juokse enää koskaan”. Vihdoinkin uskoin.

Jos ei jotain hyvääkin

Juoksutauko venyi pitkäksi. Olin juoksematta pari vuotta. Liikkumatta en tietenkään voinut, enkä halunnut olla, ja siksi päädyin kuntosalille. Pystyin treenaamaan siellä rasittamatta jalkaa. Kuntosali- ja voimaharjoittelu olivat mielestäni aluksi tylsiä. Mutta samanaikaisten pt-opintojen myötä sain tietoa ja ideoita, miten ja miksi treenata voimaa. Innostuin.

Paljon huonoa, mutta siis hyvääkin. Lihaskuntoharjoittelu olisi ehkä jäänyt kokonaan aloittamatta, ellen olisi loukkaantunut. Se on ollut merkittävä muutos elämässäni. “Anna aerobisesta” on tullut myös vahva nainen. Kehonkoostumukseni muuttui ja asetin  itselleni uusia tavoitteita. Opettelin mm. vetämään leukoja.

Takaisin lenkille

Kun olin lepuuttanut jalkaani kunnolla, uskaltauduin pikkuhiljaa takaisin juoksun pariin. Mutta tein sen todella maltilla ja varovasti. Lyhyitä ja rauhallisia lenkkejä, harvakseltaan. Tajusin, ettei ollakseen hyvä juoksija, tarvitse juosta joka päivä, eikä kannatakaan. Erityyppiset ja erimittaiset lenkit kehittävät ja tällä hetkellä juoksen 2-3 kertaa viikossa. En enempää. Jalkani ei ole kipeytynyt uudestaan. Kantapääkivut uusivat helposti, joten olen ollut todella tyytyväinen.

Edellisessä postauksessani kerroin myös juoksukenkien mahdollisesta vaikutuksesta jalkavaivoihini. Postauksen jälkeen sain useita viestejä lukijoilta, että heillä oli samanlaisia kokemuksia.

Juoksijat kärsivät monenlaisista jalkavaivoista, jotka usein johtuvat liiallisesta rasituksesta tai virheasennoista. Tämä tarinan suurin opetus, ainakin itselleni, oli se, että kipu tulee ottaa vakavasti ja sitä tulee kuunnella. En malta olla jossittelematta, että jos olisin malttanut levätä heti kipujen ilmaannuttua, olisin ehkä säästynyt parin vuoden piinalta ja särkylääkekierteeltä.

Opin  itse kirjaimellisesti vasta kantapään kautta. Toivon, ettei kenenkään muun tarvitse käydä samaa ruljanssia läpi, vaan osaisi höllätä ajoissa.

<3 Anna

Lue myös: Parhaat ja huonoimmat juoksukengät

Sinua saattaa kiinnostaa myös: Kun tekniikka on kunnossa, juoksu kulkee

Juoksun aloittaminen onnistuu Waldniel -menetelmällä