Tarttis, pitäis ja olis pakko!

Ihanaa, illalla pääsen lenkille ja onneksi voin taas juosta. Minun on mahdollista, ja saan liikkua! Näin aidosti ajattelen ja myös puhun. Liikunta on minulle mahdollisuus, jopa välttämättömyys oman hyvinvointini kannalta. Siksi lenkille lähtöä tai aamutreenejä oikein odottaa. Olen tyytyväinen, koska voin harrastaa ja harjoitella. Muutama vuosi sitten jouduin jalkavaivan takia olemaan yli kaksi vuotta juoksematta. Jo tämäkin saa ajattelemaan, kuinka onnellinen olen, että tällä hetkellä voin juosta ja lenkkeillä, kivutta. Tiedän kuitenkin, etteivät kaikki ajattele samoin.

Usein kuulen, kuinka ”Pitäisi syödä terveellisemmin, olisi pakko laihtua, tarvitsisi liikkua tai en saa syödä herkkuja!” Aloin pohtia, mikä onkaan käyttämämme kielen merkitys toimintaamme ja ajatteluumme?

Käyttämämme kieli heijastelee asenteitamme ja vaikuttaa myös valintoihimme. Asiat, jotka näemme pakkoina, mahdottomuuksina tai kieltoina herättävät harvemmin aitoa sisäistä motivaatiota. Tein havainnon, että itsekin syyllistyn täytymisten ja kieltojen asettamiseen itselleni. Vaikka liikunta on minulle nimenomaan mahdollisuuksia, havaitsen syömiseen liittyvissä asioissa edelleen ”pitäisi-tarvitsee-täytyy” –ajattelua. Herkuttelua sisältäneen viikonlopun jälkeen saatan ajatella, että nyt on pakko palata takaisin ruotuun tai en saa enää syödä karkkia.

Tärkeintä olisi tiedostaa käyttämänsä kielen ulottuvuudet: miten puhuu itselleen? Minkälaisia sanoja omaan hyvinvointiinsa liittyvissä asioissa käyttää? Miten tämä käytetty kieli pakkoineen ja kieltoineen vaikuttaa siihen, miten suhtaudumme terveelliseen syömiseen tai liikunnan aloittamiseen?

On lohdullista, että kieltään ja sitä kautta ajatteluaan voi muuttaa. Ajattelu heijastuu myös asenteisiin ja toimintaan. Voi kysyä itseltään, miten muuttaa pakot ja kiellot aikomuksiksi ja haluamiseksi? On eri asia sanoa, että minun täytyy laihtua, kuin, että haluaisin syödä terveellisemmin. Kun halu elämäntapamuutokseen lähtee itsestä ja alkaa sisältää ajatuksia, kuten voisin, saattaisin, uskon tai toivon, ollaan jo pitkällä. Negatiivisesta ajattelusta on päästy kohti mahdollista sitoutumista ja todennäköisyyttä.

Sen sijaan, että tuijottaa vikojaan tai keskittyy siihen, mitkä asiat elämässä pitäisi muuttaa, voisikin pohtia sitä, mikä minulle on arvokasta ja tärkeää. Jos syöminen on kertakaikkiaan on maailman rakkain harrastus (vaikka  johtaakin ylipainoon), niin sitten näin saanee olla. Ihannetilanne olisi, että ruokaan tai liikuntaan liittyviä valintoja tehdessään voisi miettiä, että saa kohdella itseään hyvin. Minun on mahdollista valita terveellisesti, voin tehdä keholleni hyvää. Tällöin jokainen valintatilanne elämässä tukee  tavoitetta pitää itsestään huolta,  tuoden iloa siitä, että voi omilla ajatuksillaan ja käyttämillään sanavalinnoilla vaikuttaa omaan elämäänsä.

Rajoitukset, kiellot ja pakot eivät vie maaliin. Harjoittelen itse samanlaisen asenteen omaksumista muillekin elämäni osa-aluille, joka minulla jo liikuntaa kohti on. Helppoa tämä ei ole, mutta täysin mahdollista. Aion, haluan ja saan, mutta minun ei täydy tai ole pakko.

<3 Anna

p.s. Kannattaa myös huomata, miten puhumme muille. Negatiiviset asenteet ja suhtautuminen tarttuvat helposti muihinkin. Iloitse siitä, mitä voit ja saat tehdä. Muutkin lähelläsi  voivat tätä kautta löytää mahdollisuuksia pakkojen sijaan.

Lue myös edelliset postaukseni välipaloista ja vanhenemisesta

Kielen ulottuvuuksia

Miten käyttämämme kieli vaikuttaa ajatteluumme ja toimintaamme?

(mukailtu:Toivonen&Kauppi, Kielen taikaa, 1995)

Täytyminen     ->     Todennäköisyydet       ->     Mahdollisuudet

Kiellot         ->          Haluaminen/aikomukset        ->         Arvostukset

Mahdottomuudet ->    Sitoutuminen  ->          Luvallisuus