Syötkö koskaan roskaruokaa? Miten herkkuja voi vastustaa?
Pyysin kysymyksiä lukijoiltani ja seuraajiltani Lounasliveäni varten, ja huomasin, että ehdottomasti suurin osa minulle lähetetyistä kysymyksistä koski herkkujen ja roskaruuan syömistä tai näiden syömisen vastaustamista/rajoittamista.
Minulta kyseltiin, kuinka usein syön roskaruokaa ja herkkuja, ja miten ylipäätään herkuttelen. Useammassa kysymyksessä pyydettiin myös vinkkejä ja apua siihen, miten herkkuja voisi vastustaa tai makeanhimon nitistää.
Ongelmani karkki
Kuten olen aiemminkin kertonut, liiallinen karkinsyönti on ollut minulle asia, joka on aiheuttanut harmia: vatsa on ollut kipeä, olo turvonnut ja pöhöttynyt ja paino noussut sekä energiatasot heitelleet jatkuvan sokerin syönnin tuloksena. Minua alkoi ärsyttää jatkuva karkin puputtaminen, ja tammikuun lopulla päätin laittaa karkinsyönnin katkolle. Ja siellä se on pysynyt tähän päivään asti! Miksi? No siksi, koska vaikutukset olivat todella myönteiset. Jo parissa kuukaudessa huomasin muutoksia (ja ne myös näkyivät!).
Karkin suhteen totaalikielto on minulla toiminut. Sen sijaan olen muutoin herkutellut ihan normaalisti. Eilen illalla viimeksi söin tyttären kanssa sipsejä, kun katsoimme yhdessä Netflixistä Gilmore Girlsejä. Päätettiin sitten ottaa vielä tippaleivät ja minä otin vielä vähän jätskiäkin. Hyvää oli, ja ihanaa yhteistä aikaa teinin kanssa! En siis edes pyri tilanteeseen, jossa kieltäisin itseltäni kaiken sokerin.
Herkkuttelen ilman syyllisyyttä – lihon herkästi
En koe herkuttelusta syyllisyyttä, vaan silloin, kun herkuttelen, nautin täysin siemauksin. Karkit ovat pysyneet silti kaapeissa. Ystäväni hyvä neuvo oli, että “Muistat kyllä, miltä liitulaku tai aakkoset maistuvat, joten niitä ei tarvitse joka viikko uudelleen maistaa ja syödä”. Totta, siitä muistutan itseäni, kun karkkihimo iskee! Sen sijaan esimerkiksi tippaleipää syödään vain kerran vuodessa, ja jätskimaku, jota eilen maistoin, oli sekin jokin uusi, mitä en ollut koskaan ennen suuhuni laittanut.
En siis kiellä itseltäni mitään (paitsi karkit), mutta syön pääosin laadukasta, monipuolista ja terveellistä ruokaa. Tärkeintä itselleni on, että syön säännöllisesti ja riittävästi pitkin päivää, silloin eivät herkkuhimotkaan iske illalla tai missään vaiheessa päivää. Tämä on kaiken a ja o. Jos syön liian vähän, alkaa keho huutaa sokeria ja rasvaa! En voi kuitenkaan herkutella mielinmäärin. Se näkyy nopeasti vyötäröllä ja minulla on perinnöllinenkin taipumus lihoa herkästi (sen näkee myös muista perheenjäsenistäni).
Jako herkkuihin ja ei-herkkuihin – Miksi?
Minulle kaikki syöminen on nautintoa. Miksi jakaa siis syötävät herkkuihin ja ei-herkkuihin? Tai kunnon ruokaan ja roskaruokaan? Kun syön, saan siitä mielihyvää, oli sitten lautasellani herkullinen raikas salaatti tai aamupalarahka pähkinöillä ja tölkkiananaksella(niin kuin juuri nyt). En jaa syömiäni ruokia sallittuihin ja kiellettyihin, vaan syön vain hyvää ruokaa. Syöminen on minulle siis aina jossain määrin herkuttelua.
Emme ole vielä kertaakaan tämän koronakriisin aikana hakeneet noutoruokaa (jos se määritellään roskaruuaksi?), vaan valmistaneet ruokaa itse kotona. Tänään ajateltiin kyllä laittaa tälle asialle muutos ja “syödä ulkona”. En muista, koska olisimme viimeksi hakeneet hampurilaiset, sen sijaan joskus tilaamme pizzat tai haemme Kebabit läheisestä Kebab-ravintolasta. Mutta tämä ei todellakaan vaikuta millään tavalla kokonaisuuteen, koska tätä tapahtuu niin harvoin. 80/20 -sääntö on aika tiukka, mutta 70/30 sääntö toimii minulla. Kotona kylläkin laitamme usein pizzaa ja hampurilaisia. Ovatko nämäkin roskaruokaa?
Minusta tässä koronatilanteessa on ehkä jopa helpompi “vastustaa herkkuja” , kuin normitilanteessa. Ei ole kyläilyjä, synttärijuhlia, opettajien kahvihuoneen pullatarjoiluja jne. Kaikki herkut, mitä syömme on itse kannettu kaupasta kotiin, ja omaan syömiseen ja valintoihin on näin ollen helpompi vaikuttaa.
Ja ainahan (vaikka joka päivä) voi herkutella marjoilla tai hedelmäsalaatilla, vaikkei karkkia jatkuvasti napostelisikaan (niin, kuin minä tein vielä jokin aika sitten). Pakko vielä mainita, että ensimmäisett pari viikkoa olivat hankalimmat, koska kyseessä oli tapa, jossa käteni sujahti karkkilaatikkoon ikäänkuin rutiininomaisesti ja huomaamatta joka päivä useita kertoja. Kahden viikon jälkeen huomasin, ettei tarvetta enää ollut.
<3 Anna
Lue myös edellinen postaukseni: Juoksu vs. kävely
Tuu someen: @ansaivo
Hei! Työssäni opiskeluterveydenhoitajana pyrin lähes päivittäin murtamaan tämänkin postauksen otsikossa esitettyjä käsitteitä. Roskaruoka-nimityshän viittaa esim hampurilaisten tmv kääreisiin, ei itse ruokaa. Eihän se hamppari silloin tällöin kenenkään ruokavaliota kaada, vaan ne sen mukana usein nautitut lisukkeet, kuten limu ja ranut, ovat energiapitoisia. Toinen juttu on noi herkut, mitkä viittaavat usein kiellettyyn, sokeriseen, rasvaiseen ravintoon. Itse olisin tuon herkku-sanan valmis lähettään sukkulalla avaruuteen! Jos ruokarytmi on kunnossa ja syö ns.tavallista ruokaa, sinne mahtuu kyllä satunnainen pizza tai karkkipussikin. Juuri niinkuin postauksessa kirjoitatkin. Syömisen ei pitäisi olla vaikeaa ja kieltäytymistä, niinkuin nykyäänkin vielä usein ajatellaan. Onneksi maailma muuttuu, hitaasti mutta varmasti.
Olen sun kanssa niin samaa mieltä, ja ihan mahtavaa, että pystyt asiantuntijana opiskeluterveydenhoidossa oikomaan näitä käsityksiä! Oon samoilla linjoilla siinä, että kokonaisuus ratkaisee. Silloin karkkipussilla tai hamppa-aterialla silloin tällöin ei ole mitään merkitystä. Onneksi muutosta tosiaan tapahtuu! Kiitos kommentista.