Sohvaperunan geenit

Ei ole ehkä käynyt epäselväksi, että rakastan liikkumista. Ja siksi minun onkin ajoittain vaikea ymmärtää, mikseivät kaikki muutkin ole tajunneet tätä ehtymätöntä ilon ja onnen lähdettä: liikettä. Liikunta on ollut minulle aina hyvin tärkeää, mutta iän myötä olen ymmärtänyt, etteivät kaikki suinkaan nauti liikunnasta, saatikka ole liikunnallisia. Onko sohvaperunoilla erilaiset geenit vai mistä tämä johtuu?

Tänään luin lehdestä aivotutkija Minna Huotilaisesta, joka kertoi, ettei ole liikunnan ystävä. Mutta tutkimustensa perustella hän tietää, että aivot tarvitsevat liikuntaa ja siksi hän hoitaa asian pyöräilemällä työmatkat.

Viikonloppuna nautittiin ihanasta säästä – liikkuen. Huppariin ja kenkiin löytyy alekoodi mun instasta.

Liikuntaa vain terveyshyötyjen takia?

Minun on hankala ajatella, että liikkuisin vain, koska tietäisin sen olevan hyväksi terveydelleni. Toki terveydelliset syyt ovat yksi syy siihen, miksi liikun, mutta suuremmat syyt löytyvät muualta: hyvän olon tunne, joka liikunnasta seuraa, sekä sen vaikutus mielialaani. Stressinpoistoon liikunta on paras tietämäni lääke. Eikä pidä unohtaa liikunnan tarjoamaa yhteisöllisyyttä tai toisaalta omaa aikaa.

Asiaa selvitettyäni ymmärsin, että kaikki eivät suinkaan saa liikunnasta samanlaista hyvää oloa, jonka perässä itse juoksen. Tätä on tutkittu mm identtisillä kaksosilla hollannissa, ja huomattiin, että jos toinen kaksosista ei nauttinut liikunnasta, harvemmin nautti toinenkaan. Tästä voisi päätellä, että mieltymys liikuntaan juontaisi jossain määrin geeneihimme. Onko siis olemassa liikkujan ja sohvaperunan geenejä?

Viha/Rakkaus liikuntaan opittua?

Toisaalta en voi olla pohtimatta myös oppimisen merkitystä. Olen kasvanut kodissa, jossa aikuiset liikkuivat ja kannustivat lapsia liikunnallisiin harrastuksiin. Itse ajattelisin, että tämä olisi suurin syy siihen, miksi nautin liikunnasta niin paljon, vielä tänäkin päivänä. Ja kannustan toki myös omia lapsiani liikkeelle.

Voiko inho liikuntaa kohtaan olla opittua? Kammottavat koululiikuntakokemukset voivat tappaa liikunnan ilon, ja liikkumiseen yhdistyy vain negatiivisia tunteita ja muistoja.

Liikuntaa nyt itsekin opettaessani pidän ensisijaisena tavoitteenani liikunnan ilon löytymisen ja lisäämisen. Lukion liikuntatunneillani ei siis juosta Cooperin testejä veren maku suussa, vaan kokeillaan monipuolisesti eri liikuntalajeja.

Oman lempilajin löytyminen saattaa olla ratkaisu liikunnalliseen elämään myös niillä, jotka eivät niin liikkumisesta piittaa. Tanssin pyörteissä tai joogasalin rauhassa voi saada niin myönteisiä kokemuksia, että jopa liikunnan inhoaja unohtaa liikkuvansa.

Toiset meistä ovat liikunnallisempia kuin toiset, mutta liikunnan terveyshyödyt huomioiden, liikkumatta ei kannattaisi jättää vain, koska siitä ei niin tykkää. Toiveenani olisi, että voisin tartuttaa liikunnan kipinää eteenpäin, jotta liikkumisesta tulisi yhä useammalle ilo ja elämäntapa, ei pakkopullaa, joka on vain hoidettava alta pois järkisyistä.

Liikutko sinä liikunnan ilosta vai järkisyistä? Onko lukijoissani teitä, jotka eivät saa liikunnasta hyvää oloa?

<3 Anna

Lue myös edellinen postaukseni: Pitkän parisuhteemme salaisuus

Kommentit (11)
  1. Itse liikun lähinnä järkisyistä, mutta yritän liikkua riittävästi. Mieheni liikkuu liikkumisen ilosta. Kolmelle lapsellemme olemme yrittäneet pienestä pitäen tartuttaa liikunnan iloa. Kaksi lapsista nauttii liikunnasta ja harrastaa liikuntaa miltei päivittäin. Yksi ei tee mitään liikunnallista muuten kuin pakolla tai lahjonnalla. Kyllä tässä jotain geneettistä on oltava. Kasvatuksesta se ei ainakaan yksin riipu.

    1. annasaivosalmi
      14.9.2018, 13:27

      Uskon myös, että geenit vaikuttavat osin. Kiitos kommentistasi. Kaikki ei siis ole liikunnallisista malleista tai kasvatuksesta kiinni.

  2. Mä olen myös pohtinut tätä liikkumisasiaa ja myönnän kipuilleeni sen kanssa, että lapseni ei ole yhtä liikunta”hullu” kuin mitä minä olen ja olen ollut aina, lapsesta lähtien. Yritän olla stressaamatta tuosta asiasta, kun stressaaminen ei tunnetusti mitään auta eikä mitään edistä. Ainakin näytän itse esimerkkiä liikkuvasta vanhemmasta ja miten se on iloa tuottava asia. Uskoisin, että liikunnan ilon voi löytää myöhemmälläkin iällä. Itse liikun eniten liikkumisen ilosta ja juurikin siitä hyvänolontunteesta. Mutta sivutuotteena tuleva sopusuhtainen kroppa ja se, että voin herkutella ja silti vaatteet mahtuu päälle, ei ole ihan vähämerkityksetön asia myöskään. Nuo edellä mainitutkin voi ehkä silti niputtaa siihen ilon nippuun.

    1. annasaivosalmi
      14.9.2018, 13:26

      Just näin! Pääasia, että sinä näytät mallia aktiivisesta aikuisesta. Ehkä lapsesi liikunan ilo löytyy vasta myöhemmin, kuten tässäkin ketjussa moni on kertonut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *