Näin motivoin itseni lenkille

Tänään aamulla herättyäni makoilin sängyssä ja pohdin, lähtisinkö lenkille. ”Nää, antaa olla”, ajattelin ja tepsuttelin hakemaan kahvia, jota siirryin hörppimään mökin pihalle, ulos auringonpaisteeseen. Nautin hitaasta aamusta, mutta sellainen on minulle harvinaisempaa kuin se, että vetäisin lenkkikamat päälle ja kirmaisisin hölkälle tai kävelylle.

Mikä motivoi minut lähtemään lenkille? Miksi valitsen mieluummin aikaisen aamun, kuin illan? Miten pääsen ylös sohvalta silloin, kun laiskuus, väsymys tai motivaatiopula iskee?

Juoksen aamuisin

Olen ollut aamuihminen niin kauan kuin muistan. Aamuisin pursuan energiaa, mutta iltaa kohden vireystasoni ja aikaansaavuuteni laskee. Jos olisin työnantajani, maksaisin itselleni viisinkertaista palkkaa päivän neljästä ensimmäisestä tunnista, niin tehokas olen. Sen sijaan iltapäivät menevät usein harakoille.

Koska tunnen itseni, tiedän, ettei minun enää illalla tule niin helposti lähdettyä treenaamaan. Siitä syystä hoidan homman energiahuipuissani jo aamulla pois päiväjärjestyksestä. Hyödynnän aamun energiat, ja sittenpähän se on tehty. Aika ei myöskään ole muilta pois. Aamulenkit ovat ihan parhaita myös lomalla. Päivä lähtee loistavasti käyntiin ja olen myös mukavampaa seuraa ”juosseena”.

Aamulenkkieni salaisuus on se, että teen päätöksen lähteä usein jo edellisenä iltana. Esimerkiksi nyt mökillä laitoin juoksukamat valmiiksi tuolinkarmille, jotta en aamulla herättäisi muita kolisteluillani.

Vaikka vedän treenikamat päälle heti noustuani, en suoraan sängystä kuitenkaan lenkille kirmaa. Juon aina kahvia, luen lehden ja nautin hiljaisuudesta. Fiilistelen jo etukäteen sitä hyvää oloa, joka minulla lenkin jälkeen on.

Minun aikani

Minua motivoi lenkille ehdottomasti eniten liikunnan tuoma hyvä olo. Treenaaminen on omaa aikaani ja juoksenkin useimmiten yksin. Viime vuosina olen jäänyt täysin koukkuun äänikirjoihin, joita kuuntelen aina, kun juoksen tai kävelen.

Odotan, että saan laittaa kuulokkeet korviini ja pääsen takaisin kirjani juonenkäänteisiin. Lenkit venyvät usein kirjan ansiosta. Mökillä lyhyeksi tarkoitettu aamulenkki venyi 13 kilometriksi, koska minun oli saatava kuunnella Napoli-sarjan toisen kirjan viimeiset luvut loppuun asti.

Pääsen lenkillä, osin äänikirjojen ansiosta, omaan maailmaani, jossa ei ole työasioita, murheita tai arkiaskareita. On vain tämä hetki. Meditaatiota minun tyyliini.

Vapauden tunne

Ensimmäiset kilometrit ovat usein minulle täyttä tuskaa, mutta en anna niiden hämätä. Joskus tekee mieli luovuttaa jo ensimmäisen ylämäen jälkeen, mutta en anna periksi.

Tutulla juoksulenkilläni Turussa osaan jo varautua, että alku on tahmeaa. Olen kärsivällinen, koska tiedän, että kun kahlaan tämän alun läpi, niin alkaa helpottaa ja lopulta lähden lentoon. Jalat ovat kevyet, askel vie eteenpäin. Vapauden tunne on uskomaton. En tunne väsymystä tai kipeitä lihaksia, vaan voin katsella ihmisiä, maisemia ja antaa ajatusten mennä. Olen voimakas, nopea, väsymätön.

Ylös, ulos ja…

En kärsi kovinkaan usein motivaatiopulasta, mutta on päiviä, joina jahkaan ja jahkaan. Varsinkin päivät, jolloin en ole jostain syystä saanut lähdettyä liikkumaan aamulla, voivat olla todella hankalia. Venytän lähtöä ja vanutan sohvalla. Usein asetan itselleni aikarajan, johon mennessä minun on lähdettävä. Nyt, kun lapset ovat isompia, en voi syyttää lapsia siitä, etten ehtisi lenkille. Aikaa kyllä on.

Kiireisinä päivinä saamattomuuden hetkiä harvoin tulee, koska olen aikatauluttanut, että pääsen lenkille esimerkiksi lapsen harrastuksen aikana.

Saamattomuuden puuskissa tarvitsen potkua persuksilleni. Usein hellä tuuppaus tulee miehen suunnasta, joka käskee minun ystävällisesti mennä lenkille. Hän tietää tuskani ja toisaalta iloni, kun palaan takaisin. Joskus saan intoa somesta. Toisen iloinen juoksukuva voi saada minut sekunneissa pukemaan lenkkarit jalkaan.

Kun ei vaan lähdetytä

Joskus vaan ei lähdetytä. Ja se on ihan ok. Kuten tänään aamulla. Minulla olisi ollut mahdollisuus, mutta koin paremmaksi vaihtoehdoksi hörppiä kahvini rauhassa ja käydä meressä aamu-uinnilla. Nyt istun kotona koneella kirjoittamassa tätä, ja lenkkikuume nousee.

On suorastaan helppo löytää syitä lähteä lenkille: ihana ilma, lähtemisen helppous ja vapaus, kaunis kotikaupunki, endorfiinit, jotka saavat hymyn huulille ja olo, joka palkitsee viimeistään jälkikäteen. Oikein unelmoin juoksemisesta.

Olisi kiva kuulla, mikä sinua motivoi lenkille?

<3 Anna

P.s. *Vielä kesäkuun loppuun asti pääset lunastamaan ilahdutuskoodillani itsellesi 30 päivää ilmaista kuunteluaikaa Storytellille. Tuhansia äänikirjoja, vaikka lenkille kuunneltavaksi. Tästä linkistä pääset lunastamaan ilmaisen Storytel-kuukauden. Juoksuiloa!

Kuvat meidän juhannukselta.

Kommentit (8)
  1. Kiva kirjoitus. Mutta se ei ole meditointia, jos ihminen juoksee ja kuuntelee äänikirjaa. 🙂

    1. annasaivosalmi
      27.6.2019, 17:28

      No ei olekaan! Mutta rentoutumista ja pään tyhjentämistä, varsinkin mulla, kun tuntuu, että ajatuksia viuhuu sellaiseen tahtiin, että 😀

  2. Hei aiheen tiimoilta – sulla on kuvista päätellen kesällä usein aurinkolasit päässä lenkillä. Onko niissä joku erikoinen kiinnitys tai erikoispehmeä nenätyyny tms että saat ne pysymään vauhdissa paikoillaan? Mulla ainoa vaihtoehto urheiluun on ns urheilulasit, kun tavalliset lentelee nenältä jo alkumetreillä…

    1. annasaivosalmi
      27.6.2019, 17:30

      Moikka! Ihan normilasit on lenkillä. Hyvin on pysyneet, eikä paina. Toki pitää olla aika napakat, että pysyy. Tai sitten sä vaan juokset kovempaa, jos sulla ei pysy 🙂 Voihan se olla kasvojen mallistakin jotenkin kiinni? En osaa sanoa. Hyvä että sulla kuitenkin sporttilasit toimii!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *