Miksi purskahdin joogatunnilla itkuun?

Olen käynyt erilaisilla joogatunneilla säännöllisen epäsäännöllisesti jo vuosia. Jooga rauhoittaa mieleni ja saa oloni tuntumaan poikkeuksetta hyvältä. Olen harrastanut pääasiassa dynaamisempia joogamuotoja, kuten astangaa ja Vinayasa Flow -joogaa.

Tykkään siitä, että niissä pysytään liikkeessä hengityksen tahdittamana. Minulle jooga on ensisijaisesti kehon ja mielen huoltoa: rauhaton mieleni keskittyy joogaharjoituksessa vain yhteen asiaan: hengittämiseen, ja huolet, murheet ja kiireet katoavat. Olen tunnin jälkeen uudistunut ja levottomuus on poissa.

Yin -jooga – liian lällyä?

Kun kuulin, että My Body & Balance -studiolla Espoossa ohjelmistoon tulee lempeää Yin -joogaa halusin ehdottomasti kokeilla sitä, vaikka minusta tuntuikin, että rauhallinen Yin ei ole minulle sopiva joogan muoto. Enhän minä pysty olemaan paikallani samoissa asanoissa monien minuuttien ajan!

Hyppäsin Sanna Lutherin vetämälle tunnille silti uteliaan innostuneena. Pitkät venytykset ja Sannan suorastaan lumoava tapa puhua tempaisivat minut mukaansa. Olin nopeasti aivan muissa maailmoissa, mutta toisaalta Juuri tässä hetkessä, ja vain Nyt. Sanna ohjasi liikkeet rauhallisesti, mutta jollain maagisella tavalla, hän tavoitti juuri minun sisimpäni, vaikka joogasalissa oli monta muutakin ihmistä.

Tunti meni yhdessä hujauksessa ja etukäteisepäilykseni siitä, että pitkästyn, enkä jaksa keskittyä eivät toteutuneet lainkaan. Uskon, että ohjaajalla on tässä todella suuri vaikutus. Sannaa olisin voinut kuunnella vaikka koko loppupäivän, niin kertakaikkisen ihania hänen sanansa olivat.

Suuri hämmennys ja vapautuminen

Suurin hämmennys seurasi kuitenkin joogan loppupuolella. Aloin yllättäen itkeä. Kyyneleet valuivat valtoimenaan loppuvenytysten aikana. Oliko se jotain, mitä Sanna sanoi? Vain kumpusiko itku jostain syvemmältä? Tukahdutetuista tunteista? Pysähtymisestä oman sisimmän äärelle? Oliko mieleeni tullut jotain ahdistavaa?

Tunnustelin oloani, mutta se ei ollut surullinen tai ahdistunut. Päinvastoin! Koin voimakasta herkistymistä, ilon ja onnen tunteita. Tyytyväisyyttä, kiitollisuutta ja elämänvoimaa. Itkuni oli pelkästään positiivinen kokemus. Vapauttava ja rauhoittava. Jotenkin ylimaallinen.

Olenko normaali?

Kysyin Sannalta tunnin jälkeen, onko itkeminen “normaalia”? Tapahtuuko tällaista useinkin?  Sanna lohdutti minua omaan rauhalliseen tapaansa ja kertoi, että itseasiassa jooga voi laukaista hyvin monenlaisia reaktioita ja tunteita, myös itkua.

Itse tulkitsin tilanteen siten, että koska touhotan ja juoksen usein paikasta toiseen, teen ja menen, suoritan ja pidän tahtia yllä, ei minulla ole oikein aikaa pysähtyä todellisen minäni rinnalle ja kysyä aidosti, mitä sille kuuluu. Treenaan kovaa ja vaadin keholtani paljon.

Ajattelen, että itku oli kehoni kiitos siitä, että hellitin tahtia, hidastin ja annoin sille tilaisuuden vain olla. Olla sellainen, kuin se on, juuri sellaisena, kuin se on. Annoin sen levätä ja rauhoittua. Annoin todellisille tunteilleni, aistimuksilleni ja ajatuksilleni tilaa. Koin voimakkaita hyväksynnän kokemuksia itseäni kohtaan. Tuntemukset olivat erittäin kehollisia. Itseasiassa minua alkaa nytkin itkettää.

Miksi vedämme elämää niin järjettömällä vauhdilla, että laiminlyömme itsemme? Miksi piiskaamme ja kuritamme, kun voisimme pysähtyä kuuntelemaan, mitä oikeasti kaipaamme? Pelottaako se meitä? Onko suorittaminen helpompaa? Vai eikö meillä kiireissämme ole aikaa, koska kalorit, lihakset, hiki ja tempo?

Lukot auki

Sen lisäksi, että jooga on loistavaa vastapainoa kovalle treenille ja se huoltaa kehoa, on se ennenkaikkea myös tärkeä osa henkistä hyvinvointia. Keho ja mieli ovat tiukasti yhteydessä toisiinsa. Lukkojen ja jumien avaaminen kehosta, vapauttaa niitä myös mielestä. Sannan rauhallinen jooga oli hyvä opetus taas kerran siitä, miten tärkeää olisi osata myös hidastaa ja ihan oikeasti pysähtyä.

Tunnin jälkeen oli ensimmäinen ajatukseni: Haluan tätä lisää! Onneksi Sannan tunneille pääsee MyB&B:llä myös jatkossa. Mukana on myös hieman voimakkaampia Yin ja Yang -energiaa yhdistäviä tunteja.

Yllätyin muuten myös siitä, että ne kaksi kertaa, kun ajatukseni lähtivät tunnin aikana harhailemaan muihin asioihin, palautti Sanna välittömästi lempeillä sanoillaan ajatukset takaisin harjoitukseen. Kysyin tunnin jälkeen, miten ihmeessä hän saattoi tietää, että juuri minun ajatukseni lähtivät harhailemaan, ja juuri silloin. “Kehonkielesi kertoi sen.”, vastasi hän hymyillen. Käsittämätöntä, sanon minä.

Oletko sinä kokenut vastaavia tunnepurkauksia joogassa? Ovatko ne olleet miellyttäviä vai epämiellyttäviä?

<3 Anna

Lue myös edellinen postaukseni: Ylikoulutettu jumppaohjaaja – urapolkuni