Ajelehtimalla onnelliseksi

”Aseta tavoite, kirjoita se ylös, visualisoi, tee päätös, usko itseesi, toteuta ja palkitse” Motivaatiopsykologiassa tavoitteellinen toiminta tuntuu edellyttävän systemaattista suunnittelua ja tavoitteenasettelua. Jotta esimerkiksi painonpudotus, menestyminen tai elämänmuutos onnistuisi, pitäisivät tavoitteet olla selkeinä mielessä: Miltä näytän ja mitä kaikkea voin tehdä 20 kiloa hoikempana?

Mitä, jos mielessä ei ole selkeitä tavoitteita itsensä, elämänsä, painonsa tai menestyksensä suhteen? Mitä, jos matkaansa ei halua mitata tai suunnitella johonkin tiettyyn päämäärään, vaan nauttia itse matkasta? Voiko ilman tavoitteita saavuttaa mitään? Laihtua, menestyä tai saavuttaa unelmia, jotain itselleen tärkeää. Jääkö tietoisia tavoitteita asettamaton alisuoriutujaksi, joka menee sieltä mistä aita on matalin?

Ei välttämättä. Olen siitä elävä esimerkki. Sanoisin pikemminkin, että olen aina ollut unelmoija, jonka unelmat ovat toteutuneet, yksi kerrallaan, ilman varsinaista tavoitteenasettelua. Tiukkoja tavoitteita en ole itselleni niin elämässä, urheilussa kuin menestymisessäkään juurikaan asettanut. Ehkäpä, jos olisin taustaltani kilpaurheilija, olisin oppinut systemaattisempaa tavoitteenasettelua. Motivaatiossani ei kuitenkaan ole mitään vikaa: kun saan tehdä asioita, joista nautin, on työn jälki hyvää. Pyrin aina kehittymään ja menemään eteenpäin.

Elämän myötä, olen vasta usein tavoitteisiin päästessäni ja unelmien toteuduttua oivaltanut, että nämähän ovat olleet juuri niitä asioista, joita olen halunnutkin saada. Perhe, lapset, opiskelupaikka, työ. Tai onko sittenkin niin, että vain osaan aidosti iloita uusista elämänvaiheista, saavutuksista ja onnistumisista. Jospa tavoitteeni muuttuvatkin sitä mukaa, kun elän, ja se tuo tyytyväisyyttä aina kulloiseenkiin tilanteeseen?

Pitkän tähtäimen tavoitteet ja elämän suunnittelu eteenpäin eivät ole olleet oma juttuni. Arvot ovat matkan varrella muuttuneet ja hioutuneet. Ehkäpä tavoitteeni ovatkin olleet tiedostamattomia, jolloin toimintaani ohjaava motivaatio on kummunnut toiveista ja tarpeista, jotka eivät ole olleet minulle sillä hetkellä ilmeisiä. Minulla on ollut myös valmennettavia, joiden tavoitteet ovat olleet ensisijaisesti jossain muualla, kuin laihtumisessa. He ovat nauttineet valmennusmatkasta ja maalissa todenneet, että oho, samalla on lähtenyt 10 kiloa.

Joissakin tapauksissa tavoitteiden tarkka määrittely on varmasti hyödyllistä. Itse olen kuitenkin tunnistanut omat tavoitteeni monesti vasta siinä vaiheessa kun olen saavuttanut jotain. Vai voisiko tätä sittenkin kutsua tyytyväisyydeksi tähän hetkeen? Joka kerta, kun onnistun tai pääsen maaliin, voin yllättyä iloisesti. Wow, minä tein sen!

Kutsutaanko tätä sittenkin elämässä ajelehtimiseksi? En tiedä, mutta itse koen ajelehtineeni onnekkaasti ja onnelliseksi. Saavuttanutkin useimmat unelmani.

<3 Anna

Lue myös edellinen postaukseni En ole “luontaisesti hoikka”