Näkökulman vaihtaminen

Näkökulman vaihtaminen on oiva työkalu, kun haluamme vaikuttaa ajatuksiimme ja sitä kautta omiin tunteisiimme. Jos joku päivä vastassamme on kiukkuinen työkaveri joka tiuskaisee ikävästi, voimme toimia kahdella tavalla:

1. Loukkaannumme ja vihastumme. Emme voi käsittää, miksi työkaveri on kiukkuinen meille. Mitä me olemme nyt muka tehneet väärin?

2. Ihmettelemme, miksi työkaveri tiuskii. Ehkä hänellä on ollut huono päivä. On väsynyt tai riidellyt jonkun kanssa. Vaihtamalla näkökulmaa katkaisemme siivet alkavalta ärtymyksen tunteelta.

Työkaverin tiuskiminen ei ole hyvää käytöstä eikä sitä tarvitse hyväksyä ja sietää loputtomiin. Mutta vaihtamalla näkökulmaa pystymme vaikuttamaan omaan mielialaamme. Näkökulman vaihtaminen toimii siis tässä tapauksessa keinona suojella itseämme vihan, ärtymyksen ja loukkaantumisen tunteilta.

Helppoa se ei aina ole, mutta kokeilemisen arvoista ehdottomasti.

Näkökulmamme voi muuttua yllättävän äkkiä, jos ennakko-oletuksemme osoittautuvat vääriksi. Kuten tässä tarinassa, joka tapahtui New Yorkin metrossa:

”Ihmiset istuivat vaitonaisina, jotkut sanomalehteä lukien, jotkut ajatuksiinsa vaipuneina, jotkut silmät ummessa leväten. Näkymä oli tyyni ja rauhallinen. Sitten vaunuun yhtäkkiä tuli eräs mies lapsineen. Lapset olivat niin äänekkäitä ja riehakkaita, että tunnelma muuttui hetkessä.

Mies istuutui viereeni ja sulki silmänsä ikään kuin unohtaen koko ympäristön. Lapset ravasivat kirkuen pitkin vaunua, heittelivät esineitä ja jopa nappasivat käsiinsä ihmisten sanomalehtiä. Meno oli todella levotonta. Vieressä istuva mies ei tehnyt mitään.

Tilanteessa oli vaikea olla ärsyyntymättä. En saattanut uskoa miestä niin välinpitämättömäksi, että hän antaisi lasten säntäillä edestakaisin tekemättä asialle mitään, ettei hän ottaisi heistä minkäänlaista vastuuta. Oli myös helppo nähdä, että kaikki muutkin vaunussa olivat käärmeissään. Niinpä sitten lopulta käännyin miehen puoleen – mielestäni hämmästyttävän kärsivällisesti ja pidättyvästi – ja sanoin: ”Anteeksi, mutta lapsenne häiritsevät matkustajia aika tavalla. Voisitteko panna heitä hieman kuriin?”

Mies kohotti katseensa ikään kuin tiedostaen tilanteen ensimmäistä kertaa ja sanoi hiljaa: ”Te olette ihan oikeassa. Kai minun pitäisi tehdä asialle jotain. Tulemme juuri sairaalasta, jossa heidän äitinsä kuoli tunti sitten. Olen vähän sekaisin, ja niin taitavat olla lapsetkin.”

Voitteko kuvitella, miltä minusta sillä hetkellä tuntui? Ajattelutapani muuttui. Yhtäkkiä käsitykseni oli muuttunut, koska näin asiat eri valossa, ajattelin eri tavalla, minusta tuntui erilaiselta, käyttäydyin eri tavalla. Ärtymykseni haihtui. Minun ei täytynyt kantaa huolta suhtautumisestani tai käyttäytymisestäni; sydämeni täyttyi vierustoverini tuskalla. Säälin ja myötätunnon tunteet virtasivat vuolaina.”

(Tarina kirjasta Antti S. Mattila, Näkökulman vaihtamisen taito.)