Kun katkeruus iskee

Puhutaan hetki katkeruudesta, joka minulla on noussut nyt pintaan. Olen täynnä katkeruutta tätä kaikkea kohtaan, tätä kokonaisuutta kohtaan. Katkeruus on hiipinyt pikkuhiljaa pintaan ja nyt, kun  oikeasti asiat alkavat hiljalleen selvitä, niin katkeruus nousee yhä enemmän pintaan.

KELATAAN HIUKAN TAAKSEPÄIN

Ensimmäisenä todettiin refluksi viime keväänä; reilun kahden vuoden lääkäreillä juoksun jälkeen löytyi jotain niin tavallista, kuin refluksi. Seuraavaksi asuntomme todettiin homeasunnoksi; miksi ihmeessä emme olleet tajunneet sitä aiemmin? Miksi emme olleet tutkituttaneet asuntoamme jo aiemmin. Siitä ei mennyt montaa hetkeä, kun tajusin alkaa epäilemään juomaveden epäsopivuutta. Miksen ollut tajunnut sitä itse aiemmin tai miksei kukaan muu ollut osannut epäillä sitä? Kuitenkin hanavedelle oirehtijoita löytyi yllättävän paljon, joten ei se ollutkaan mikään aivan mahdoton ajatus. Tämä kevät toi ensimmäisenä mastosytoosin mahdollisuuden esille ja suunnan lähteä lääkitsemään sitä ajatellen. Ja koska siinäkään ei ollut tarpeeksi, niin viimesimpänä löydöksenä oli vielä parasiitti. Mihin kaikkeen se onkaan vaikuttanut ja miksei sitä ole löytynyt aiemmin?

Refluksi löytyi -postaus

Homekodissa -postaus

Vesi -postaus

Mastosytoosi -postaus

Parasiitti -postaus

MISTÄ SE KATKERUUS SITTEN TULEE?

Tästä kaikesta, mitä tälle matkalle on mahtunut. Ne kaikki kerrat, kun minut on naurettu lääkärin vastaanotolta pois terveen lapsen kanssa. Ne kaikki kerrat, kun lähinnä äitiä on pidetty hulluna ja luulotautisena. Ne kaikki hetket, kun sitä on itsekin jo pitänyt itseään hulluna, kun missään ei ole mitään mikä selittäisi lapsen oloa ja kukaan ei tunnu näkevän sitä lapsen pahaa oloa. Ne kaikki valvotut yöt ja itketyt päivät. Sitä on taistellut kolme vuotta ikäänkuin tuulimyllyjä vastaan, toivoen lapsen joskus vielä saavan apua ja välillä miettinyt ihan tosissaan jo sitä omaakin hulluuttaan.

Kerätään tähän väliin muutamia lääkäreiden toteamuksia, joita olemme kohdanneet matkan varrella:

• “Leo syö liikaa poroa, josta tulee raskasmetalleja elimistöön ja siksi hän huutaa 24/7 tuskasta”
• “Vatsakivut johtuvat vain liian suppeasta ruokavaliosta; perunaa ja maitoa, niin kyllä se siitä”
• ” Tämä on vain taaperoripulia, kun missään testeissä ei näy mitään muutakaan selittävää”
• “Sinä taidat nyt kuvitella lapsesi sairaaksi; ihan iloiselta ja terveeltä tuo lapsi ainakin nyt vaikuttaa.”
• “Kihomatotesti oli negatiivinen, joten ei Leolla ei ole mitään. Hän on ihan terve 3-vuotias”

PÄRSTÄKERTOIMELLA VAI MILLÄ IHMEELLÄ?

Yksi katkeruutta aiheuttanut asia tässä kaikessa on se, etten vieläkään tiedä, kuinka paljon tämä kaikki on pärstäkertoimella menevää. Yksi lapsi saa laajat tutkimukset julkisella puolella ja toinen lapsi saa samassa paikassa kihomatotestin; samansuuntaisilla oireilla. Olen monet kerrat joutunut miettimään, että mitä lapseni on tehnyt väärin, jotta häntä on kohdeltu kuten on. Ja tiedän, ettei vika ole lapsessani, joten onko se sitten minun naamassani? Johtuuko se minun naamastani ettei lapseni ole saanut apua ilman kovaa vaatimista? Minä olen tehnyt kaikkeni ja vaatinut, vaatinut tutkimusta toisensa perään ja tiennyt, että on pakko olla muutakin kuin “kehittymätön suolisto” tai “taaperoripulia”.

VAATIMALLA NIITÄ VASTAUKSIA ON SAANUTKIN

Yht’äkkiä sitten niitä vastauksia alkoikin sadella, kun oli tarpeeksi vaatinut; refluksi, hometalo, hanavesi, mastosytoosi ja parasiitti. Refluksia toki kokeiltiin hoitaa alle vuoden iässä, mutta ei saatu lääkevastetta eikä tarpeeksi nousuja ph-mittauksessa, joten refluksia ei voinut olla ikinä sen jälkeenkään. Sitten tuli tähystys, joka osoitti refluksin olemassaolon, joten siihen aloitettiin lääkitys. Seuraavaksi sitten se homekoti, joka oli tietenkin omaa hölmöyttä kun en aiemmin osannut ajatella, että oma koti voisi olla huono. Homekodinkin kohdalla olisin toivonut, että joku lääkäreistämme olisi kysynyt:”Olethan varma kotinne puhtaudesta?”. Kuitenkin sisäilmaongelmat aiheuttavat terveyshaittaa, joten.. Seuraavaksi tuli se hanavesi; se oli tuuria, että se jäi kiinni ja sitä tajuttiin alkaa epäilemään. En tiedä olisiko sitä kukaan voinut tajuta ajatella aikaisemmin. Toki järjellä ajatellen senkin olisi voinut tajuta aiemmin; kuitenkin ainoa jatkuvasti menevä oli hanavesi. Mastosytoosia on heitelty tasaiseen ilmoille ja sen tutkiminen/löytäminen on vaikeaa, joten sitä epäiltiin kun oli sen aika. Viimeisimpänä tuli tämä parasiitti, joka minua ärsyttää jotenkin todella suuresti. Miksei lapseltani ole otettu aiemmin kyseistä näytettä? Ulostenäytteitä on kyllä otettu monia matkan varrella, mutta ei kertaakaan tätä. Ei ennen helmikuuta. Miksi hoitoa on joutunut aina vaatimalla vaatimaan?

MIKSI VASTA NYT?

Se lienee se suurin kysymys tässä kaikessa; miksi vasta nyt? Miksi parasiitti löytyi vasta nyt? MIksi refluksi löytyi vasta kahden vuoden kohdalla? Miksi, miksi, miksi? Miksei minua ole kuunneltu tosissaan, miksei minua ole uskottu, miksei minun lapseni ole saanut sitä apua minkä hän olisi tarvinnut? Entä jos tämä parasiitin häätö tuo nyt helpotusta toisen oloihin? Niin onko hän silloin turhan takia kärsinyt ties kuinka pitkään parasiitista, joka olisi ollut testattavissa yhdellä pienellä ulostenäytteellä? Katkeruus sitä kohtaan, että lastani on katseltu nämä kaikki ajat vain allergia-lasien läpi vaikka oikeasti ongelma on ollut monessa muussa asiassa. Kun kerran todetaan allergiaksi, niin siihen tunnutaan jäävän jumiin; sen jälkeen kaikki voidaan selittää sillä allergialla. Silloinkin kun äiti yrittää vaatia, että jotain täytyisi tehdä ja selittää epätoivoisesti, että lapsi voi oikeasti huonosti. Silloin tuumataan vain, että “tämä on tätä suoliston kehittymättömyyttä vaan..”. Ei, ei se tunnu olleen sitä minun lapseni kohdalla.

KATKERUUS

Koen katkeruutta

• Suomen terveydenhuoltoa kohtaan. Sitä kohtaan, että he voivat kirjaimellisesti nauraa minut pois vastaanotolta “terveen lapsen” kanssa, kun lopulta löydöksiä on iso kasa. Sitä kohtaan, ettei tiedetä, mikä lapsellani on, joten heitellään ihme diagnooseja liiallisesta poron syönnistä taaperoripuliin, jolla saadaan kuitattua kaikki.
• Sitä kohtaan, että lapseni on tuntenut aivan liian paljon kipua pieneen ikäänsä nähden
• Sitä kohtaan, että meidän kohdalle on osunut liikaa kaikkea alkaen homekodista ja edeten parasiittiin
• Sitä kohtaan, että minun on annettu tuntea oloni hulluksi
• Sitä kohtaan, että minut on jätetty aivan liian monena hetkenä yksin sen kipeän lapsen kanssa; ilman, että olen saanut tukea mistää
• Sitä kohtaan, kuinka paljon aiemmin asioita olisi voinut selvitä ihannetapauksessa
• Sitä kohtaan, etten itse ole tajunnut homekotia, hanavettä tai mitään muutakaan aiemmin. Että annoin niiden asioiden kohdalla mennä liian kauan aikaa.
• Sitä kohtaan, että liian pitkäksi aikaa jäätiin tuijottamaan kaikkea “allergialasien” takaa, näkemättä mitään muuta vaihtoehtoa oireiluille

Koen katkeruuta hyvin montaa asiaa kohtaan juuri nyt. Hyvä kun en koko maailmaa kohtaan. Ja katkeruus ei todellakaan ole mukava ystävä. Siksi olen päättänyt yrittää päästä siitä mahdollisimman pian eroon. Mutta saahan hetken kuitenkin olla katkera tätä kaikkea kohtaan?

Enkä  usko, että olemme vieläkään tiemme päässä Leon kohdalla; yllätyksiä saattaa vielä matkan varrella tulla. Ja onhan tällä lapsella kaiken muun päälle allergiat, astmat ja muut; eivät ne sieltä minnekään ole katoamassa. Mutta nyt ensimmäisenä meillä on päästävänä eroon parasiitista ja sen jälkeen meillä on lääkitys, jota täytyy alkaa nostamaan mastosytoosi-lääkitystä vastaavaksi. Ja toivon mukaan näiden kahden asian jälkeen lapseni olo alkaa kohentua. Toivon sitä todellakin, koko sydämestäni tällä hetkellä.