Dientamoeba fragilis -parasiitti

Maanantaina 18.2. kävimme lääkärillä. Kuten parasiitti ja tähystys-vastauksia postauksessani kirjoittelin, niin silloin lääkäri määräsi lähinnä epätoivoni vuoksi Leolle ulostenäytteet. Leo ilmoitti labrassa nätteenottovälineitä hakiessamme ”Äiti, minä kakkaan sitten heti kotona.” Ja poikani oli sanojensa mittainen; heti kotona saatiin näyte ja kiikutin sen vielä samana iltana Mehiläisen labraan. Tässä kohti vielä naureskelin koko testille, koska onhan tuolta lapselta nyt ulostenäytteitä otettu niin monta kertaa näiden kolmen vuoden aikana! Torstai-aamuna Omamehiläinen ilmoitti labratulosten valmistuneen ja pienoinen shokki saattoi äidille iskeä. Siellä luki selkeällä suomenkielellä, kuinka Dientamoeba fragilis -löydös oli positiivinen. Siltä istumalta alkoi googlettaminen ja vertaistuen hakeminen mm. Allergialasten FB-ryhmästä. Taas tuli todettua, että olen luonteeltani ihminen, jonka on pakko saada tietoa samantien ja saatava jakaa asia jonkun kanssa. Siinä tuo ryhmä on aivan korvaamaton; henkireikäni jo pian kolme vuotta.

MIKÄ IHMEEN DIENTAMOEBA FRAGILIS?

Kyseistä parasiittia esiintyy todennäköisesti koko maailmassa enemmän tai vähemmän; vaihtelu on suurta eri maiden välillä. Suomessa tätä on todettu verrannollisesti muita maita vähemmän, mutta toisaalta Suomessa näihin tunnutaan uskovan aika heikosti, joten lieneekö silläkin oma vaikutuksensa? Mutta löydöksiä kertyy vuosittain jo useampi sata Suomessakin. Suomessa tätä kyseistä Dientamoeba fragilis -parasiittia on etsitty aktiivisesti potilasnäytteistä vasta vuodesta 2010 alkaen. F-ParaNhO -testillä tutkitaan viisi yleisintä parasiittia, joista yksi on tämä Dientamoeba fragilis. Tämän uskotaan olevan vielä alidiagnosoitu, mutta yleistyvän pikkuhiljaa.

Nykykäsityksen mukaan tämä tarttuu ulosteen kontaminoimasta ruoasta ja juomasta tai suoraan ihmisestä toiseen. Myös kihomadot voivat kuljettaa tätä alkueläintä. Myös oireeton kantaja tartuttaa tätä parasiittia. Dientamoeba fragilis aiheuttaa oireita vain osalle ihmisistä ja vain oireisia hoidetaan. Tätä löytyy useimmiten päiväkoti-ikäisiltä sekä heidän perhepiiristään. Oireet voivat olla ilmeisen laajoja; pienistä ilmavaivoista aina päivittäistä elämää haittaaviin. Oireina löytyy mm. ripulia, ummetusta, vatsakipua, ”vessakiirettä”, laihtumista sekä väsymystä.

USKOMUKSIA

Kuten kaikkeen tässä maailmassa, niin myös parasiitteihin liittyy monenlaisia ”uskomuksia”. Itse olen moneen asiaan skeptinen ja olen vitsaillut viimeiset kolme vuotta ”meillä nukutaan, jos kuun asento on oikea.” Nyt olen lueskellut lapseni parasiitista viimeisen viikon ja useamman kerran törmännyt väittämään, että parasiitit olisivat aktiivisimpia täydenkuun aikaan. Ensin nauroin asialle ja pidin sitä hyvänä vitsinä; skeptikko sisälläni ei kyennyt tällaiseen. Sitten tajusin, että Leon oireet räjähtivät käsiin päivää ennen täyttä kuuta. Se johti siihen, että kaivoin esiin kuukalenterin ja pystyin 3/4 näistä samanlaisia oireita sisältävistä yhdistämään täyteen kuuhun. Sanoisin, että uskokoon ken tahtoo, mutta minä uskon tässä olevan jopa jotain perää. Näiden uskomusten mukaan parasiittien häätö olisi kannattanut aloittaa täydenkuun aikaan, mutta siihen on vielä kolmisen viikkoa ja Leon oireet sen verran kovat, että meidän oli aloitettava hoito jo nyt. En olisi ikinä uskonut, että uskoisin tällaiseen, mutta niin sitä ihmisen maailmankuva laajenee!

ANTIBIOOTTEJA SEKÄ LUONTAISTUOTTEITA

 

Kävimme viime maanantaina lääkärillä, joka hoitaa ja ymmärtää näitä parasiitteja. Leon Dientamoeba fragilis -parasiitti häätö aloitettiin suoraan erityisluvallisella Humatin -antibiootilla. Se on ilmeisesti tehokkaimpana pidetty, joten emme halunneet lähteä muulla edes kokeilemaan. Haimme Fimealta nopeaa erityislupaa ja se tulikin vajaassa vuorokaudessa, jonka jälkeen apteekki pääsi tilaamaan antibioottia. Eilen, perjantaina ab-kuurimme sitten saapui apteekkiin ja hoito päästiin aloittamaan illalla. Leon koon vuoksi hänelle tarvittiin kuuri nestemäisenä ja valmis liuos säilyy ainoastaan 24h, joten juoksemme apteekista hakemaan uuden annoksen joka neljännen annoksen jälkeen. Haittavaikutuksena tällä antibiootilla mainitaan mm. oksentelu, ripuli ja väsymys. Vielä Leolla ei ole mitään oireita, mutta toistaiseksi ei ole vielä mennytkään kuin vasta kolme annosta. Kyseessä on ilmeisen vahva antibiootti, joten oireita odotellaan. Tärkeintä olisi saada se pysymään sisällä, jotta kuuri saataisiin vietyä loppuun, joten muuta en toivo tällä hetkellä.

Kun googlettaa, niin löytää paljon kaikenlaista mielenkiintoista ja kun juttelee muiden ihmisten kanssa, niin myös törmää moneen mielenkiintoiseen asiaan. Opin aivan uusia termejä, mm. biofilmi, kurkumiini sekä serrapeptaasi. Rehellisyyden nimissä nämä on asioita, joita en ole vielä itsekään aivan täysin sisäistänyt, mutta päätin tehdä kaikkeni, jotta lapselleni riittäisi yksi antibiootti-kuuri. Sen vuoksi tilasin serrapeptaasia sekä kurkumiinia ja otimme ne käyttöön nyt ab-kuurin tukena. Näiden kahden tehtävä olisi hajottaa myös ne biofilmit ja tehdä koko parasiitista loppu. Biofilmistä olen itse nyt lukenut googlesta, mm. Duodecim -julkaisun. Itse uskon luontaistuotteisiin ja muihin, joten kaiken etsimäni tiedon perusteella nämä tuntuivat tarpeelliselle osalle tätä hoitoa.

Antibioottihoidon jälkeen täytyy ottaa uudet näytteet ja todentaa sitä kautta onko parasiitti lähtenyt. Monessa paikkaa suositellaan, että testi tulee ottaa kuukauden päästä, kuten myös lääkärimme. Osa lähteistä puhuu 3kk kohdalla tehtävästä kontrollista. Minä luulen, että me tahdomme molemmat kontrollit, jotta voimme olla varmoja.

OLISIKO TÄSTÄ APUA?

Toivon ihan todella kovasti, että tämä toisi lapselleni apua oloon. Kukaan ei voi tietää auttaako tämä lainkaan, mutta aina voi toivoa. Ainakin oireita on ollut, jotka täsmäisivät tähän löydökseen. Ihannetilanteessa mm. ripuli ja kivut voisivat loppua ab-kuurin puriessa. Sisälläni elävä optimisti tahtoo uskoa, että tästä voisi olla apua.

F-ParaNhO -ulostenäyte sai ihan uuden roolin elämässäni ja voin vain suositella sitä, jos on epämääräisiä oireita. Kuten sanottu, niin Leolla on otettu mm. laajat MDD-ulostenäytteet useamman kerran ja silti tämä on jäänyt joka kerran huomaamatta. Lääkärimme kuitenkin uskoi, että tämä on ollut Leolla riesana ainakin sen kaksi vuotta, kenties pidempäänkin, kun kerran ensimmäiset oireet olivat kaksi vuotta sitten. Muut antibiootit ovat heikentäneet tätä parasiittia, mutta eivät toki tuhonneet ja siksi nämä kovat, epämääräiset oireet ovat toistuneet aina puolen vuoden välein. Joten kyllä, toivon olevan tästä kyse, koska silloin tämä antibiootti voisi auttaa oloa ratkaisevasti. Tämän jälkeen on varmasti suoliston korjailua jälleen edessä ja pitkä matka parempaan vointiin, mutta siihen voisi olla mahdollisuus kun parasiitti on häädetty pois.

Leo syö nyt 7vrk kuurin tätä antibioottia, sitten odotellaan kuukausi ja katsotaan, mitä näyte antaa tulokseksi. Toivon mukaan negatiivisen tuloksen. Ja toivon mukaan myös vointi on parempi kuukauden kuluttua!

Tämä postaus käsittelee nimenomaan Dientamoeba fragilis -parasiittia, joka meiltä löytyi. Mutta todellakaan se ei ole ainoa parasiitti vaan niitä on monia muitakin olemassa. F-ParaNhO -testillä testataan viisi yleisintä ja ymmärtääkseni esim. MDD-ulostenäytteillä tutkitaan vielä useampi mahdollinen parasiitti.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *