Pyydetään apua, kun voimat loppuvat

Kirjoitan blogiin paljon vahvuuksista ja vahvasta mielestä. Vahvuudella en tarkoita sitä, että omaa tuskaa, kärsimystä tai huonoa tilannetta ei saisi näyttää. Olen ehdottoman samaa mieltä Maaret Kallion kanssa siitä, että hyvään elämään mahtuu myös huonoja aikoja, eikä niitä tarvitse hävetä tai häivyttää.

Nykyään on aistittavissa todella vahva pärjäämisen eetos. Jos ei itse saa elämäänsä rotia, niin voi jäädä jalkoihin. Oikeasti vahvan mielen merkki on avun pyytäminen silloin, kun väsymys ja voimattomuus ottavat vallan.Tomi Astikainen teki mukavan havainnon kiertäessään neljä vuotta maailmaa ilman rahaa. Hän huomasi, että ihmiset auttavat lähestulkoon aina, kun vain rohkenee pyytää apua.

Suurta onnea on, kun löytyy ihminen tai ihmisiä, jotka jakavat rakkauttaan silloin, kun olet kaikkein heikoimmillasi. Tiedän sen, koska minulla on sairaus, joka vie välillä voimat. Aluksi yritin taistella heikkoutta ja pahaa oloa vastaan. Olin sodassa itseni kanssa. Vasta kun hyväksyin, että jaahas, tänään on sitten tällainen tila ja tällä mennään, olokin helpottui. Annoin itse itselleni luvan olla voimaton ja heikko. Oman epätäydellisyyden, haavoittuvuuden ja elämän kolhujen hyväksyminen tekee meistä inhimillisiä ja aitoja.

Tehdään ihmisyydelle palvelus. Ei sekoiteta sisua, myönteisyyttä ja yrittämisen asennetta tilaan, jossa kaipaamme muiden ihmisten tukea. Ollaan rohkeita ja pyydetään apua silloin, kun sitä tarvitsemme.