Muutosta stressaavaan tilanteeseen

On olemassa yksi kysymys, joka saattaa aukaista monta solmua, viitoittaa suuntaa tai selvittää väärinkäsityksiä.

Miksi?

Olen törmännyt tähän monta kertaa eri yhteyksissä. Kun on ymmärretty kysyä miksi, ihmisten elämänlaatua on saatu parannettua järjettömän paljon. Tätä on tapahtunut niin muistisairaiden vanhusten palvelukodisssa, kehitysvammaisten asuntolassa kuin omassa arjessani.

Avainasemassa on halu ottaa selvää.  

Yksinkertaisen kysymyksen ja rehellisen (!) vastauksen avulla voi päästä käsiksi sellaiseen, jota on pitänyt haitallisena, mutta välttämättömänä osana omaa elämää. Vaikka niin ei tarvitsisi olla.

Mutta jos se on näin yksinkertaista, miksi emme kysy tätä kysymystä koko ajan?

Yksi syy on se, että rehellinen vastaus ei aina miellytä meitä. Se saattaa tarkoittaa sitä, että meidän pitäisi muuttaa jotain elämässämme. Ja muutos tutusta ja turvallisesta on  vähintäänkin vähän epämiellyttävää. Tästä päästään seuraavaan:

Täytyy löytyä myös halu muuttaa asioita.

Jos on jo piiputtanut itsensä uupumuksen rajoille, tarmokas elämänmuutos ei tule heti kyseeseen. Silloin, kun lähinnä itkettää eikä saa kunnolla nukutuksi, on tärkeintä ensin levätä ja käydä ulkona. Pitkittyneessä stressissä aivot väsyvät ja energia vähenee, eikä tavoitteelliselle toiminnalle ole kovin paljon edellytyksiä.  Vasta kun pahimman yli on päässyt, on aika tehdä selvitystä ja suunnitelmaa tilanteen muuttamiseksi:

1. Valitse yksi asia, jonka muuttamisella olisi eniten vaikutusta elämääsi. On tärkeää, että valitset ensin vain yhden asian/kokonaisuuden, jota ryhdyt muuttamaan. Yhdenkin muutoksen toteuttaminen voi olla yllättävän haastavaa. Sen takia ei kannata ahnehtia liian paljon asioita muutettavaksi yhdellä kertaa.

2. Muotoile tästä yhdestä asiasta tai ongelmasta itsellesi tavoite. Kun siis tiedät, mihin ongelmaan haluaisit paneutua, käännä se tavoitteen muotoon (esim. minulla on liian kiireinen arki -> haluan arjen, jossa on tarpeeksi aikaa tehdä asioita rauhassa.)

3. Pilko tavoite pieniin, konkreettisiin osiin. Tavoite on paloiteltava niin pienen pieniksi mikropaloiksi, että sitä on mahdollista alkaa toteuttaa välittömästi.

Kuten tiedämme, pienet lapset eivät pelkää miksi-kysymystä.

Kun kysyimme viisivuotiailta heidän unelmistaan, kaikki innostuivat. Kun teimme saman testin aikuisille, suurin osa jähmettyi. Yksi suunsa auki saanut paljasti unelmoivansa siitä, että “ehtisi lukea hyvän kirjan”. Se on ihan hieno tavoite. Mutta onko se unelma? Kuten yksi lapsi sanoi: “No ei se ainakaan kovin unelmamainen unelma ole.” Ja kysyi heti perään:

“Miksei se lue sitä kirjaa?”