Uhrautuva äiti – aikansa elänyt myytti?

Äitiys on kantamista ja irti päästämistä. Kuva: Pixabay

Naiskuva on monipuolistunut, tasa-arvo lisääntynyt ja uranaisia arvostetaan. Silti mielissämme elää yksipuolinen äitiyden ihanne. Olisiko jo aika luopua kaikkensa uhraavasta rakkaudesta?

Äitiydessä tarvitaan paljon luopumista. Raskaana ollessaan nainen on koko ajan toisen ihmisen käytettävissä. Pieni lapsi ei selviä hengissä ilman turvallisia aikuisia. Hoivaaja joutuu laittamaan omia tarpeitaan syrjään. Uhrautuva asenne voi jäädä päälle.

Uskonnolla on äitimyytin synnyssä lusikkansa mukana. Ihannetta kaikkensa antavasta rakkaudesta on viljelty tavalla, joka on saanut ihmisiä unohtamaan itsensä. Kirkon työntekijänä haluan olla vahvistamassa äitimallien moninaisuutta.

Kuusi syytä, miksi yksipuolista äiti-ihannetta on syytä päivittää:

1. Äitien jaksaminen

Äitien on vaikea raivata arjen keskellä tilaa omille tarpeilleen. Lopulta ei enää tiedä, kuka on ja mitä haluaa. Monia naisia piinaa elämän suorittaminen. Tuntuu, että luppohetki on hukkaan heitettyä aikaa. Olen mieluummin hyödyllinen. Kun olen avuksi toisille, tiedän olevani tarpeellinen. Samalla unohtuu, että poissaolo arjen pyörityksestä tekee ihmiselle hyvää. Useissa perheissä isät osaavat paremmin pitää huolta omista harrastuksistaan ja menoistaan kuin äidit.

Äidit kantavat huonoa omaatuntoa asioista, joissa voisi ottaa ihan rauhallisesti.

2. Vauvakato

Jos äitiys ei näyttäisi niin raskaalta, uskaltaisivatko useammat miettiä perheen perustamista? Haluamme, että elämän puitteet ovat kunnossa ja olemme riittävän kypsiä, ennen kuin suunnittelemme lapsia. Lopulta lapsi on se, joka kasvattaa meistä vanhemman. Tervetuloa vaan tänne keskeneräisten aikuisten keskelle, vauvat!

3. Syyllisyys

Todellisuudesta kaukana olevan ihanteen ylläpitäminen painaa äitien harteita. Äidit kantavat huonoa omaatuntoa asioista, joissa voisi ottaa ihan rauhallisesti. Syyllisyys voi saada aikaan toiminnan muutosta. Usein jäämme vellomaan epäonnistumisen kokemuksiin ja ne paisuvat mittasuhteiltaan todellisuutta isommiksi. Käsittelemätön syyllisyys vie energiaa ja kapeuttaa toimintakykyä. Kun syyllisyydenkin hyväksyy osaksi vanhemmuutta, ei siirrä syyllisyyttään lapsen kannettavaksi.

4. Monenlaiset tunteet

Idealistinen elämänasenne estää tuntemasta koko tunteiden kirjoa. On normaalia, että äiti on välillä vihainen, turhautunut, pettynyt tai kyllästynyt lapseen. Moni äiti hämmästyy tunteidensa voimakkuutta. Siksi kiukusta ja sen rakentavasta kanavoinnista on syytä puhua. Kielletty tunne on vaarallisempi kuin sellainen tunne, jonka tunnistaa ja jota oppii säätelemään. Naisten käyttämä väkivalta on edelleen tabu.

Tervetuloa vaan tänne keskeneräisten aikuisten keskelle, vauvat!

5. Valta

Marttyyristä voi tulla tehokas vallankäyttäjä. Hän ohjaa toisia heittäytymällä uhriksi. Hän tekee niin paljon, että toiset kokevat olevansa ikuisessa kiitollisuudenvelassa. Äidin ei tarvitse eikä pidä olla kaikkivaltias ja virheetön. Ihan tavallinen riittää. Joissain asioissa äiti onnistuu, joissain hän epäonnistuu. Äidin epätäydellisyys auttaa lasta irrottautumaan ja itsenäistymään.

6. Erot ja uusperheet

Isät kantavat aiempiin vuosikymmeniin verrattuna enemmän vastuuta lapsistaan. Enää vanhempien parisuhteen päättyminen ei tarkoita lapsille automaattisesti eroa isästä. Tämän takia eroriidat ovat lisääntyneet. Isät eivät suostu jättäytymään eron jälkeen taka-alalle. Voisiko muutos äiti-ihanteessa tuoda lisää liikkumatilaa eron jälkeisiin neuvotteluihin? Haaveilen asenneilmapiiristä, jossa on yhtä arvostettavaa olla etä- tai lähiäiti. Toivon, ettei kenenkään etä-äidin tarvitse selitellä perheen valintoja. Rakkautta ja huolenpitoa voi osoittaa monella tavalla. Äiti on ainutlaatuinen lapselle, vaikkei lapsi olekaan hänen luonaan kirjoilla. Toisiko äitimyytin romuttuminen vapautta myös uusperhekuvioihin? Pystyisikö uusi kumppani etsimään helpommin paikkaansa perheen turvallisena aikuisena, jos ei äidin tarvitsisi huolehtia omasta erityisyydestään?

Haluan lähettää kukkia etä-äideille. Ehkä olet tilanteessa vapaaehtoisesti, ehkä pakotettuna. Joka tapauksessa: olet merkityksellinen lapsellesi. Kuva: Pixabay

Äitiys on kantamista ja irti päästämistä. Äitiyttä on myös se, että luottaa toisiin ihmisiin, jotka kannattelevat omaa lasta. Joskus pitää päästää irti silloin, kun haluaisi vielä pitää kiinni ja suojella.

On yksi kantamisen tapa, jota voi tehdä myös kauempaa. Voin kantaa lasta mielessäni. Jotkut kutsuvat sitä rukoilemiseksi.

Voisiko muutos äiti-ihanteessa tuoda lisää liikkumatilaa eron jälkeisiin neuvotteluihin?

Haluan heittää romukoppaan ihanteen kaikkensa uhraavasta äidistä, mutta lapsen tukemisesta en halua luopua. Hienoin tukemisen muoto on se, että ajattelee lastaan lämmöllä ja antaa hänen kasvaa itsensä näköiseksi ihmiseksi.

Terveisin Anja Nwose

Olen perhepsykoterapeutti ja teologi. Vapaa-ajalla tykkään tanssia, haahuilla luonnossa ja löhöillä sohvalla. Mieheni on kasvanut länsiafrikkalaisessa suurkaupungissa, minä hämäläis-karjalaisessa kyläyhteisössä. Kouluikäisten lasteni mielestä perheneuvojan ammattini on hassu eikä oikea työ ollenkaan, koska vain juttelen ihmisten kanssa.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *