Vanhempien alkoholismi särkee lapsuuden

Kuva: Jorg Buntrock, pixabay

Eräs nainen muisteli lapsuuttaan: ”Tuuli heilutti vanhempieni huulia ja tekstiä pulppusi sitä mukaan ulos. Mutta sisältöä tuossa tajunnanvirrassa harvemmin oli. Sitä sitten oli vain kuunneltava illasta toiseen, kun he joivat.”

Hyvän lapsuuden resepti on yksinkertainen: vanhemmat ovat lapselle turvallinen tukikohta, josta ponnistaa. Vanhempien olisi oltava varma satama, johon voi palata vaaran tai hädän tullen.

Päihdeperheissä lapsen ja vanhempien vuorovaikutussuhde ei ole suojaava vaan se vääristyy. Vanhemmat voivat tulkita humalapäissään lapsen viestit väärin ja reagoida niihin hyökkäävästi. Tai he eivät reagoi mitenkään lapseensa. Niinpä lapsesta kasvaa väärällä tavalla tunne-elämältään omavarainen: lapsesta tulee oma äitinsä tai oma isänsä. Hänestä kasvaa lapsi, jolle on aivan normaalia elää jatkuvassa pelossa.

On vanhempia ja sisaruksia, jotka sammuvat pöytien alle.

On vanhempia ja sisaruksia, jotka sammuvat pöytien alle. On vanhempia, jotka lyövät toisiaan. On piilotettuja pulloja ja häpeän tuntoja. Kirjailija Susanna Alakoski kertoo kirjassaan Lähimmäisen huhtikuu siitä, mitä on olla juopon lapsi ja sellaisen sisko, joka vetää kaikkea sekaisin.

Rajusti päihteitä käyttävissä perheissä ei ole tavallista elämää, johon kuuluisi syöminen, nukkuminen ja yhdessä oleminen. Kun perheessä aina joku on päihteiden vaikutuksen alaisena, elämä on kaaottista ja pelottavaa. Eräs äiti kertoi kätkeneensä isän ruokaan uunilääkkeitä. Perhe saisi siten kerrankin olla rauhassa viinalta.

Ihminen ei synny alkoholistiksi tai narkomaaniksi, vaan tulee eri syistä sellaiseksi. Toipumisprosessissa työstetään muun muassa sitä, mitä päihteillä lääkitään.

Alkoholistin läheiseksi sen sijaan synnytään ja läheisenä pysytään. Lapset korjaavat jäljet, kun isä tai äiti oksentaa pöydän alla. Lapsi pelkää, kun äiti ajaa humalassa. He selittävät parhain päin, kun oma silmäkulma on mustelmilla. Kaikesta tästä seuraa elämän perusteita määrittelevä häpeä ja huonommuuden tunne. Häpeä on ikään kuin suojakuori, joka vaalii kuvaa rakastettavasta äidistä tai isästä — siitä, joka tämä olisi ilman päihteitä. Lapsi tekee mitä vain suojellakseen, kannatellakseen vanhempiaan.

Moni alkoholistin tai narkomaanin läheinen uskoo myös jossakin vaiheessa, että toisen riippuvuus on oma vika.

Moni alkoholistin tai narkomaanin läheinen uskoo myös jossakin vaiheessa, että toisen riippuvuus on oma vika. Jos läheisille annetaan tilaisuus parantua, se on suuri voima. Alakoski itse palkkaisi vain alkoholistien lapsia, jos hänellä olisi yritys. He ovat hänen mielestään niin kyvykkäitä, sopeutuvia ja lojaaleja.

Häpeä ja hiljaisuus tarkoittavat myös sitä, ettei läheisillä ole ääntä poliittisessa keskustelussa. Lieneekö kukaan kysynyt heidän mielipidettä, kun puhutaan alkoholipolitiikan uudistuksista? Oletko koskaan kuullut, että joku alkoholistin omainen toivoisi esimerkiksi vapaampaa alkoholipolitiikkaa tai että kannabis olisi vapaata?

Lähimmäisen huhtikuun kirjassa kirjailija itse juo aina silloin tällöin viiniä. Hän ei rummuta itselleen täysraittiutta, koska päihteet eivät häntä houkuta samoin kuin vanhempiaan. Hän onnistui katkaisemaan alkoholismin perintönsä.

syysterveisin
Kirsi

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *