Ymmärrys ja myötätunto parisuhteessa voivat parantaa häpeähaavoja

Parisuhteessa voi olla parantava voima. Kuva: Pixabay

”Häpeästä ei voi päästä muutoin kuin siten, että ei enää vaikene tai salaa sitä asiaa, jota hirvittävästi häpeää, vaan jakaa sen itselle läheisten ja tärkeiden ihmisten kanssa. Tällöin useimmiten saa ymmärtämystä ja myötätuntoa, ne korjaavat häpeää.” Tämä psykologi ja psykoterapeutti Jorma Myllärniemen lause Helsingin Sanomissa pysäytti minut eräänä iltana Face Bookia selaillessani. Noinhan se on! Viisaasti sanottu!

Itse asiassa koko häpeä syntyy torjutuksi tulemisesta tärkeiden läheisten taholta. Jo pienestä vauvasta on havainnoitu, että jos yhteydenottoyritys kuten hymy, tiivis katse tai itku epäonnistuu, eikä vauvaa huomata, hän lamaantuu, ikään kuin nolostuu ja kääntyy itseensä. Myllärniemen kommentti liittyi Hesarin juttuun naisesta, joka ei tiennyt varmasti, kuka hänen isänsä oli. Kelpaamattomuuden tunne, häpeä, oli leimannut naisen koko elämää.

Parisuhde voi parhaimmillaan olla erinomainen häpeäkokemusten purkamispaikka. Aidossa, intiimissä suhteessa ihminen voi uskaltaa olla heikko, näyttää haavoittuvuutensa ja kertoa kurjimmat sekä satuttavimmat häpeänsä. Uskon, että juuri tällaista parisuhdetta pohjimmiltamme kaikki havittelemme: suhdetta jossa tulen hyväksytyksi, saan ymmärrystä ja myötätuntoa. Ja olemme niitä myös valmiit vastavuoroisesti antamaan. Hyväksymään rakkaamme epätäydellisenä, satutettuna, vajavaisena, aitona omana itsenään.

Tällaiseen suhteeseen pääseminen on kuitenkin monenlaisten esteiden takana. Parisuhde onkin kuin tietokonepeli, jossa aina tulee ”next level” seuraava vaativampi ja syvempi taso. Ensimmäisiä tasoja ovat ulkonäkö ja seksuaalinen vetovoima. Niitä tarvitaan, että päästään edes alkuun. Eikä niiden ole hyvä hävitä jatkossakaan, muokkautua toki voivat.

Kiehtovaa on luvassa tämän fantasiavaiheen jälkeenkin: kun toinen alkaa paljastua enemmän omana itsenään kuin minun haavekuvanani, alkaa ihmisinä kehittyminen. Tässä esteenä ovat usein edellisiltä sukupolvilta omaksutut haitalliset mallit: vaikenemista, salailua, ei ole lupaa puhua rehellisesti vaikeista asioista, täytyy pitää yllä kulisseja, säilyttää turhia salaisuuksia. Häpeää ei saa paljastaa edes lähimmälle rakkaalleen. Epäonnistumista tai sellaiseksi luultua salataan. Toisille ei saa aiheuttaa huolta ja vaivaa, on parempi pärjätä omillaan. Ainakaan miehiin (naisiin) ei kannata luottaa, ei siis kumppaniinkaan. Ihmisen on hyvä olla vaan oman onnensa seppä.

Mutta jos uskaltautuu tekemään toisin, luottamaan kumppaniinsa, kertomaan vaikkapa koulukiusaamisesta, parisuhde ja elämä voi yllättää: kipu otetaan vastaan, saan ymmärrystä ja myötätuntoa, häpeä alkaa menettää voimaansa. Ja kun olen saanut helpotusta omaan häpeääni, olen valmis antamaan ymmärrystä ja myötätuntoa myös rakkaani häpeälle ja kivulle.

Ihminen on kuitenkin raadollinen ja esteet eivät ole vain edellisiltä sukupolvilta opittuja. Osaamme ihan itsekin mokailla ja satuttaa parisuhteessa. On valehtelua, epäluottamusta, laiminlyöntejä, jopa sivusuhteita. Nämä kaikki aiheuttavat lisää häpeää. Tällöin eteenpäin pääsemisen voima on anteeksiantaminen, mutta vasta ymmärtämisen ja myötätunnon tultua aidosti kuvaan mukaan. Jos en ymmärrä, kuinka paljon toista satutan, en voi pyytää aidosti anteeksi ja muuttaa käytöstäni. Jos en ymmärrä, mitä toinen ehkä oli vailla satuttaessaan minua, en voi antaa aidosti anteeksi. Ja muuttua. Sillä molempien on muututtava pitkän parisuhteen aikana.

Parisuhteessa on parhaimmillaan suuri voima ja itse voi tehdä paljon saadakseen tuon voiman molempien käyttöön.

Terveisin Mari Kinnunen, perheneuvoja

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *