TUHOATKO ITSESI ”HYVINVOINNILLA”?

Omat ruuat kannetaan eväsrasioissa kaveriporukan mökkiviikonlopulle, koska yhteisien grilliruokien grammantarkasta hiilihydraattimäärästä ei ole tietoa, eikä voi olla varma, paljonko kaverin poikaystävän ostamissa pihveissä on rasvaa. Toisaalta jos nyt söisi useamman päivän vähemmän hiilihydraatteja ja nipistäisi vielä rasvasta, niin voisi uskaltaa syödä viikonloppuna muiden kanssa hieman patonkia. Muutenkin varmaan pitäisi vähän nappaista pois tämän päivän hiilihydraateista, sillä aamun suunniteltu HIIT-treeni muuttuikin ei-niin-kuluttavaksi tasasykkeiseksi tarpomiseksi.
Treenaamaan on pakko päästä, vaikka päässä jomottaa ja pihalle yskitään verisiä räkäklimppejä. Onhan siinä jo viisi päivää levätty flunssassa, niin kyllä nyt pitää jo päästä hölkkälenkille tai salille kyykkäämään. Normaali treeniviikkohan sisältäisi viisi salitreeniä, kaksi juoksulenkkiä ja yhden joogan. Treenin pitää olla monipuolista mutta rankkaa, ja vähemmästä treenimäärästä tulisi vain morkkis, sillä lihaskasvu tyssäisi ja rasvaa kertyisi. Nyt pitää siis ottaa tämä treenitauko kiinni, sillä takaraivossa jo kalvaa voiman kehityksen tyssääminen ja lihasten surkastuminen. Vaikka eihän sitä näkyvää kehitystä ole tullut enää pitkään aikaan, eli pitää ilmeisesti treenata lisää ja kovempaa. Vähän tuota olkapäätä vaan kiristää, mutta pain is weakness leaving the body, eiks niin?

Onko tämä oikeasti hyvinvointia? Onko se omasta terveydestä huolehtimista ja itsensä arvostamista? 

Ja älkää nyt käsittäkö väärin. Mikäli tavoitteita on, niin niiden eteen on tehtävä töitä ja uhrauksiakin välillä tehtävä. Joskus joutuu kantamaan omia eväitä mukanaan ja treenaamaan säntillisesti, jos tavoitteet ovat sen mukaiset. Näin ei kuitenkaan tulisi olla koko elämän ajan, ja jokaisen olisi myös hyvä ymmärtää, että tuloksia voi tulla myös vähemmällä ja jossain vaiheessa tästä hölläämällä, eikä tavallisen itsestään huolta pitävän ihmisen tarvitse elää kuten kilpaurheilija, jonka tavoita jahdatessa usein siitä hyvinvoinnista joudutaan toisinaan tinkimään kilpaurheilun luonteen vuoksi. Ihminen on kuitenkin monivaikutteinen kokonaisuus, ja lopputulokseen vaikuttaa lukuiset eri tekijät. Se, mitä vintilläsi tapahtuu, ratkaisee hyvin pitkälti kaiken. Pää pyörällä, laput silmillä ja mieli paiseessa painaessa tuloksiakin voi hetken aikaa tulla ja lujaa, mutta jossain vaiheessa ennemmin tai myöhemmin homma leviää kuin Jokisen eväät. Enemmän ei todellakaan ole aina enemmän, ja joskus se armollisuus ja rentous oikein annosteltuna ja oikeassa paikassa voisi olla itse kullekin ihan hyvä juttu.
Itse en ole vielä törmännyt yhteenkään tapaukseen, jossa liiallisen ja tarpeettoman treenisekamelskan ja ravinnon järkevöittäminen ei olisi tuonut tulosta. Aika monen monta ihmettelevää vastausta olen saanut, että voiko tämä muka oikeasti toimia, kerran viikottaista treenimäärää on vähennetty (eli suomeksi optimoitu) ja kaupan päälle sapuskaa on lisätty (yleensä pääosin hiilihydraateista). Epäilyt ovat kuitenkin loppuneet todella nopeasti lyhyeen, kun tätä suunnitelmaa on lähdetty toteuttamaan. Voimatasot ovat nousseet selkeästi, lihakset ovat alkaneet ottamaan sitä toivottua pyöreyttä hyvinkin nopeasti, virkeys ja valppaus arjessa on noussut ja treenimotivaatio on pamahtanut aivan uusiin sfääreihin.
Tähän päälle huomataan, ettei treeniä vähentämällä, ruokaa lisäämällä ja ravintofilosofiaa rentouttamalla muututakaan eteenpäin hyllyväksi manaatiksi vaan päinvastoin. Peilikuva alkaa miellyttämään päivä päivältä yhä enemmän, ja tähän yhdistynyt voimatasojen nousu treeneissä on alkanut maistumaan niin paljon, että se ”kiinteytyminen” on jäänyt täysin toissijaiseksi. Se vuosikausien ajan tavoiteltu sixpäkki ja lihomisen pelko astuu syrjään, kun huomataan, että se lihaspyöreys ja voima oikeasti lähtee kehittymään ihan silmissä, syöminen enää aiheuta ahdistusta ja arjessa riittää potkua. Laardiakaan ei tahdo vyötäisille tarttua, vaikka sen tarraamista kehoon on pelätty vuosikaudet, ja ilmeisesti ihan turhaan. Didn’t see that coming?

Asioita voi tehdä monella tapaa, ja hyvään lopputulokseen voi päästä monella eri tyylillä. Jokainen meistä on uniikki yksilö, ja meidän on löydettävä se meille sopivin tapa joko itse tai välillä ammattilaisen apuun tukeutuen. Joskus voi olla hyvä kokeilla sitä muovikippoelämää ja opeteltava oikeat annoskoot ruokavaa’an kanssa, josta sitten on ymmärryksen kartuttua helppo rentoutua ja soveltaa. Välillä sitä myös tulee opittua kantapään kautta, ja joskus se vaatii parikin täyttä seinään ajoa, ennen kuin opitaan. Eihän sillä väliä, kunhan opitaan, ja kunhan vielä opittaisiin, mikä se oikea hyvinvointi ja itsensä arvostaminen on.

Treenaa siksi, että rakastat kehoasi. Älä siksi, koska vihaat sitä tai pelkäisit treenaamattomuuden seurauksia. Syö, että voisit paremmin, mutta myös siksi, että voisit nauttia siitä. Uskalla tarvittaessa poiketa rutiineista. Lepää kun olet sairas. Anna itsellesi armoa ja kohtele itseäsi inhimillisesti, koska olet vain ihminen. <3

Rentouttavaa torstai-iltaa ja armollista loppuviikkoa joka nupille!

Kurkkaa myös: Milloin syömisestä tuli näin vaikeaa?

Edellinen juttuni: 8 viikkoa kisapreppiä takana

♥  SEURAA MINUA  ♥
Bloglovin // Blogit.fi // Facebook // Instagram